Luovuudesta

Tämä kirjoitus on alun perin kirjoitettu Luova laboratorio -sivustolle, jossa on julkaistu pohdintojani luovuudeesta. Luova Laboratorio meni kuitenkin kesällä tauolle, enkä tiedä jatkuuko toiminta enää samanlaisena, joten julkaisen tekstin tässä. Kirjoituksen lopusta löydät linkit aiempiin luovuutta käsitteleviin kirjoituksiini Luova laboratorio -sivustolla.
***

Luovuus on pohjimmiltaan mielenkiintoa ja oman luovan toiminnan edistäminen voi olla melko yksinkertaista. Mielemme ja alitajuntamme inspiroituvat virikkeistä, jotka haastavat vallitsevaa näkemystämme niin isoista kuin pienistä asioista. Luovuutta voi siis ruokkia altistamalla itseään uusille asioille, etsien, tutkien ja ihmetellen. Sillä ei ole merkitystä, millaiseen uuteen asiaan tutustuu, on se sitten tieteen- tai taiteenala, maa tai kaupunki, kirja tai uusi harrastus. Tarkoitus on kerätä tietoa ja näkemyksiä asioista, joista ei tiedä ehkä mitään entuudestaan. Riittää, että jokin herättää sisäisen tutkimusmatkailijamme kiinnostuksen.

Itse havahdun usein siihen, kuinka eri tavalla elämästä voidaan ajatella. En ole kaikesta ehkä samaa mieltä, mutta minua kiinnostaa, mitä erilaisen ajattelun taustalla on. Samalla joudun kyseenalaistamaan omia arvojani ja mielipiteitäni. Samoja asioita tehdään eri maissa ja kulttuureissa eri tavalla. Tästä havainnosta voi saada rohkeutta toteuttaa omia ideoitaan ja kokeilla erilaista tekniikkaa tai lähestymistapaa. Samalla kartutetaan aineistoa alitajunnan arkistoon, josta saattaa nousta inspiraatio yhdistellä asioita uudella tavalla ja ratkoa ongelmia uusin menetelmin.

Luovuus ei ole pelkästään sisäinen prosessi. Ideat ja opit pitää saattaa käytäntöön, jolloin ne jalostuvat uuteen muotoon. Tämän tekstin synty on vaatinut sen päätöksen, että nyt kirjoitan ja saatan ajatukseni kirjalliseen muotoon. Kaikkia ideoita emme tietenkään pysty toteuttamaan, mutta kannattaa tasaisesti tehdä jotain, sillä projekti jonka teet silkasta tekemisen ilosta, saattaa taas johtaa toiseen, jolla voi olla suurempikin merkitys. Kenties löydät uusia yhteistyötahoja, opit uusia taitoja tai saat sen ansiosta idean, jota et olisi ilman tuota panostusta saanut. Ainakin teet jotain, mikä sinua inspiroi. Voiko sen parempaa olla?

Tässä mainitsemani aiemmat luovuutta käsittelevät tekstit:
Päämäärätön, luonnollinen leikki on luovuutta parhaimmillaan
Oman luovuutensa rajat voi ylittää yhteistyöllä – Villeimmät visiot toteutetaan usein yhdessä, ei yksin
Luova prosessi on henkilökohtainen – Vain sinä tiedät, kuinka luovuutesi kanavoituu parhaiten
Luovuuden tärkein vaihe on aloittaa – Rajat voivat vauhdittaa inspiraatiota

- Turkka

Muutoksia kehossa

Edellisen tekstini lopussa totesin, kuinka muutos on pysyvää. En silloin arvannut, kuinka konkreettisesti tuon kohtaan pian. Heinäkuun lopussa huomasin, että vasemman kämmenen jänteistä yksi oli oudosti pingottunut kireäksi. En ollut kättäni satuttanut mitenkään, joten päätin odotella, meneekö kireys ohi itsestään. Kolmen viikon jälkeen tilannen oli sama, joten kävin kysymässä lääkäriltä, mistä mahtaa olla kyse. Olin ehtinyt itse jo analysoida kättäni moneen otteeseen, ajatellen, että kenties jännä tarvitsee jonkun relaksoivan pistoksen. Olin kuitenkin väärässä.

Lääkäri totesi välittömästi, mikä on syy jänteen kireyteen, kun olin ongelmani kuvaillut. Kysessä on kämmenen kalvokutistuma (Dupuytrenin kontraktuura). Pikkurillini jänne jatkaa kiristymistään ja alkaa lopulta vetää sormea koukkuun. Aloin välittömästi miettiä, mitä seurauksia tästä on. Tuleeko sama vaiva muillekin sormille? Menetänkö koko käden toimintakyvyn vuosien aikana? Käykö samoin mahdollisesti myös oikealle kädelle? Sama tauti saattaa tulla myös naapuri sormiin, mutta ei välttämättä. On myös mahdollista, että oikean käden kohtalo on sama. Myös hoito mahdollisuuksia on, sitten kun jänteen kiristyminen alkaa haitata elämää.

 

Vielä käytännön ongelmia ei ole, mutta tulevaisuutta aloin miettiä hiukan eri tavalla. Tiedostin sen, että en pysty välttämättä soittamaan pianoa samalla tavalla. Pohdin myös, miten voin soittotekniikkaa sopeuttaa, jotta vasen käsi ei kokonaan jäisi vailla käyttöä. Tunsin myös ilon siitä, että tällä hetkellä käsi toimii hyvin ja voin nauttia soittamisesta. Vuosien tauon jälkeen olen ottanut soittamisen ja keikat jälleen aktiiviseksi osaksi elämääni. Taudin myötä sain lisää inspiraatiota toteuttaa ideoita, sillä en tiedä kuinka pitkään soittaminen on mahdollista. Ehkä pitkäänkin, mutta parempi toimia nyt eikä joskus.

Tämä tietysti laittoi miettimään kehon vanhenemista kokonaisuutena. Olen 36-vuotias, mutta erilaiset vaivat tuntuvat ikätovereita vaivaavan ja nyt kohtasin itse ensimmäisen peruuttamattoman haitan. Joskus vaeltaessa olen miettinyt, kuinka mahtavaa on kävellä vapaana luonnossa ja tiedostanut, että joskus se ei ole enää mahdollista. Huonolla tuurilla sellainen hetki voi koittaa jo paljon aiemmin kuin olettaisi. Ylipäätänsä elämä on arvaamatonta. Emme voi tietää tulevaisuuttamme. Moneen asiaan voimme vaikuttaa, mutta suurin osa asioista tapahtuu meistä riippumatta.

  J.R.R. Tolkien on Taru sormusten herrasta -saagan Sormuksen ritarit -kirjassa hienosti sanoittanut tätä tematiikkaa:

“I wish it need not have happened in my time," said Frodo.
"So do I," said Gandalf, "and so do all who live to see such times. But that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given us.”

Eli meidän tarvitsee vain päättää, mitä teemme ajalle, joka meille annetaan.

- Turkka

 

Lähteminen ja luopumisen pelko

Viime viikolla ostin vihdoin lentolipun Uuteen-Seelantiin. Haave vaeltaa 3000 kilometriä maan päästä päähän, syntyi vierailullani vuosi sitten. Mielessäni olen jo pitkään pitänyt selvänä, että lähden loka-marraskuun vaihteessa, mutta olen pantannut käytännön järjestelyiden aloittamista. Olen kyllä kertonut suunnitelmistani ja kieltäytynyt töistä, jotka olisivat matkan aikana. Matkaan lähtö on kuitenkin tuntunut enemmän ikävältä ajatukselta kuin innostavalta unelman toteuttamiselta.

Olen jo kerran lähtenyt reissuun ilman suunnitelmaa ja paluulippua, joten sinänsä henkisen prosessin pitäisi olla tuttu. Jostain pitää luopua voidakseen seikkailla maailmalla. Nyt kun olen vuoden verran ollut pääasiassa Suomessa, huomaan, kuinka joudun jälleen käymään läpi pelkoja siitä, miten puolen vuoden tai vieläkin pidemmän ajan poissa olo vaikuttaa elämääni. Viisumini on vuoden voimassa, joten sen puolesta takaisin ei ole kiire.

Suurin pelko liittyy siihen, mitä tapahtuu tärkeälle ihmissuhteelleni. En halua sitoa toista enkä itseäni odottamaan tulevaa, vaan näen paremmaksi sen, että molemmat nauttivat elämästään, mitä se sitten eteen tuokaan. Toivon kuitenkin, että matkani jälkeen molemmilla olisi edelleen halua jatkaa elämän ihmettelyä yhdessä. Aika näyttää.

Viimeisen vuoden aikana olen ollut aktiivinen monen asian parissa. Olen säveltänyt musiikkia tv-ohjelmiin, työskennellyt monissa Ylen tuotannoissa äänitarkkailijana, pitänyt erilaisia puheita ja työpajoja, alkanut soittamaan jazzia ja keikkaillutkin sen parissa, innostuen vuosien jälkeen musiikista ja luovista projekteista todella paljon. Kaikki tämä on saanut minut tuntemaan seikkailun ja jännityksen tuntua, uuden kohtaamista tutuissa maisemissa. Olen erittäin kiitollinen näistä jutuista ja samalla pelkään, että katoavatko mahdollisuudet tähän kaikkeen hienoon tekemiseen, kun olen poissa.

Ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka jäisin Suomeen, ei ole varmaa, että hienot projektit jatkuisivat tai rakkaussuhteeni syventyisi lisää. Melko varma olen kuitenkin siitä, että jos jättäisin Uuden-Seelannin vaelluksen tekemättä, katuisin sitä myöhemmin. Hetkittäin joku yksittäinen tapahtuma muistuu mieleeni edellisiltä seikkailuiltani. Tunnen vapauden ja täyttymyksen, jota en saavuta vain tutuissa maisemissa oleilemalla. Osa minusta viihtyy Suomessa ja Tampereella, toinen puoli kaipaa nähdä maailmaa.

Maailmalla näköalani laajenee. Opin niin itsestäni kuin maailamasta jotain, mitä en omassa Suomen kuplassani huomaa. Itsetuntemus  ja -varmuus kasvavat, mikä auttaa niin ihmissuhteiden, töiden kuin luovien harrasteiden kanssa. Kokemuksen myötä olen huomannut, että ystävät eivät katoa ja kivoja työtilaisuuksia tarjotaan, vaikka olen ollut poissa kuukausia ja niin sanotusti ulkona piireistä. Tämäkään ei tosin takaa, että näin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Kaikki virtaa, muutos on pysyvää. Yritän kuunnella sydäntäni ja seurata sen ääntä. Se sanoo, ettei lähtemisen ja luopumisen peloille pidä antaa valtaa, vaan kannattaa lähteä rohkeasti kohti tuntematonta ja uusia haasteita.

Matkablogistani voi lukea kokemuksiani tuolta ensimmäiseltä seikkailulta. Myös myöhemmiltä retkiltä löytyy tarinaa. Tässä linkki kappaleeseen Spotifyssa (Ólafur Arnaldsin Þú Ert Jörðin) se tuli vastaan ja tuntui, että haluan jakaa sen.

Aurinkoista päivää sinulle. :)

- Turkka

Stressi syntyy ajatuksista

Viime kuukaudet mielessäni on pyörinyt tavalla tai toisella Sohvaset - täydellisen joulun metsästys -erikoisjakson musiikin säveltäminen ja tuotanto. Se on isoin juttu, mitä olen tv-musiikin parissa tehnyt. Äänitimme pari viikkoa sitten Tohlopissa Ylen studiolla Torvikopla Big Bandin kanssa heidän kapellimestarinsa Antti Karvosen sovittuksia sävellyksistäni.

Työskentely Big Bandin ja sovittajan kanssa oli minulle täysin uusi juttu, joten monta asiaa ja termiä piti opetella sekä hyväksyä, ettei kaikkea voi osata. Normaalisti projektit ovat minun hallussani, mutta tässä tapauksessa mukana oli monta ihmistä, joiden panos vaikutti lopputulokseen ja aikatauluihin. Luovaprosessi on aina jännittävä, mutta tällä kertaa se oli erityisen kutkuttava, kun vastuu jakautui muidenkin harteille, enkä ollut varma miten kaikki prosessin vaiheet sujuvat.

Pahimmat pelon hetket koin parisen kuukausi sitten, kun tuntui, ettei aika riitä ja tehtävää olisi vielä paljon. Parina aamuna havahduin siihen, kuinka herätessäni olin todella rento. Sitten mieleeni tuli huoli jostain projektiin liittyvästä jutusta. Samalla tunsin kuinka rentous katosi ja kehooni nousi stressi. Tämä oli varsin valaiseva esimerkki siitä, kuinka mieli kehittää pelon ja keho reagoi siihen, vaikka fyysisesti makasin edelleen sängyssä, jossa minuutti sitten olin ollut rento ja levollinen. Hyvä asia oli se, että samalla huomasin, että nukun hyvin ja keho palautui jännityksestä öisin.

Stressi ei ole paha asia. Se terävöittää aistejamme ja ajatteluamme, tosin se saattaa myös rajoittaa ongelmanratkaisukykyämme. Itse pidän siitä jännityksestä, kun koko keholla tunnen luovuuden puuskat ja onnistumiset, toisaalta myös ne epätoivon hetket ja pelot siitä, etten löydä toimivia sävelmiä aikataulun puitteissa.

 Näin tehtiin -video äänityksistä

Kävin paljon kävelemässä, harrastin liikuntaa ja tein asioita, joiden parissa unohdin projektin. Alitajuntani kyllä työsti sävellyksiä koko ajan, mutta tietoisen mielen oli hyvä antaa levätä. Välillä oli päiviä, jolloin en tehnyt oikeastaan mitään, mutta sitten kun oli taas oltava paikalla harjoituksissa ja vietävä asioita eteen päin, olin energinen ja aikaansaava.

Huolien ja pelkojen täyttäessä mielen, on hyvä muistaa, että suurin osa synkistä ajatuksista on mahdollisuukisa, jotka eivät koskaan toteudu. Kannattaa ennakoida ongelmia ja ratkaista niitä, mutta on hyvä myös luottaa siihen, että asiat ratkeavat sitä mukaa, kun niitä todellisia ongelmia tulee eteen. Lepo, ystävät ja harrastukset auttavat pitämään elämän tasapainossa, kunhan vain niille antaa aikaa silloinkin, kun tuntuu ettei aika riitä mihinkään.

Projektin lomassa olen kirjoittanut kaksi tekstiä Luova laboratorio -sivustolle. Ensimmäinen teksti käsitteli luovuutta ja rajoituksia. Toisessa pohdin luovan prosessin henkilökohtaisuutta.

- Turkka

Itsekriittisyydestä

Viime viikolla olin soittokeikalla, jolle valmistautuminen vaati antautumista ja aloittelijan asennetta. Päätin vihdoin laajentaa osaamistani jazzmusiikkiin. Olen ala-asteelta saakka soittanut rokkia bändeissä ja vuosien mittaan levyttänyt ja esiintynyt monen eri kokoonpanon kanssa. Jazz on pysynyt kuitenkin etäisenä. Jazzin harmonia on paljon monisävyisempää kuin popin ja rokin. Siihen tutustuminen olikin ihan oma juttunsa ja tie on vasta alussa.

Ensimmäinen etappi tässä projektissa oli sopia keikka ystävieni ravintolaan, koska ilman todella hyvää syytä, en saa itseäni harjoittelemaan tavoitteellisesti. Sen jälkeen aloimme soittokaverina Aleksin kanssa miettiä, mitä settilistamme sisältää. Alku oli minulle varsin epätoivoinen. Minulle outoja kappaleita ja paljon opettelua teorian suhteen, jotta saan mieleni taipumaan jazzin harmonioihin. Improvisointi on minulle ollut tuttua jo yläasteen jamitteluista saakka, mutta nyt piti löytää uusi sointi ja sävy soittooni.

Pari ensimmäistä yhteistä reeniä olivat masentavia ja tuntui, etten saa hommaa haltuun mitenkään. Mietin jo synkympinä hetkinä, pitääkö keikka peruuttaa. Onko minusta tähän? Sisuunnuin kuitenkin harjoittelemaan itsekseni ja kuuntelin paljon jazzia. Hiljalleen homma alkoi sujua ja pystyin jo nautiskelemaan soitosta. Oli hieno pitkästä aikaa harjoitella ja musioida ahkeraan. Keikan lähestyessä löysin oman tyylini ja tuli luottavainen oli, että keikka menisi ihan hyvin.

Ravitsemisliike Aistin miljöö sopi hyvin elävän musiikin esittämiseen. Soitimme melko rennosti ja keikka meni hyvin. Toki oli virheitä, hapuilua, enkä muuttunut kahdessa kuukaudessa Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen veroiseksi taituriksi, mutta oli hauska soittaa ja ruokailijatkin viihtyivät hyvin. Jos olisin suhtautunut omaan suoritukseeni liian kriittisesti, olisi tämä hieno projekti jäänyt tekemättä. Tärkeintä ei ollut keikka. Se oli vain hyvä tekosyy viedä itsensä epämukavuusalueelle oppimaan. Oli hienoa harjoitella, jamitella Aleksin kanssa, sovittaa kappaleita, tehdä pari omaa biisiä, oppia uutta ja huomata oma kehittyminen.

Tästä voit kuunnella säveltämäni Secondary Greenin tallenteen keikaltamme..

Olen vuosia opetellut luopumaan liiasta itsekriittisyydestä. Tuntuu, että se on lopulta vain helppo ja teennäisen hieno tekosyy välttää yrittämästä asioita. On muka jotenkin jaloa arvostella oma toimintansa rankasti etukäteen ja sillä syyllä jättäytyä vain istumaan aloilleen. Tässäkin esimerkissä suurimmat saavutukset ovat yhteinen aika ystävän kanssa, luovuus, musiikillinen iloittelu, oppiminen ja oman musikaalisuuden jakaminen muiden iloksi. Jos olisin vain miettinyt kylmästi, olenko tarpeeksi hyvä esiintymään, verraten itseäni muihin muusikoihin, olisi jäänyt moni hieno hetki kokematta.

Jatkamme uusien kappaleiden harjoittelua Aleksin kanssa ja esiinnymme Aistissa uudestaan perjantaina 27.4. klo 20 alkaen. Ensi lauantaina puhun Om Yoga -koululla siitä, millaista on reppureissata yksin maailmalla. Tapaan huomenna radiotoimittajan ulkoilun merkeissä ja hän haastattelee minua reissaamisesta. Juttu tulee Radio Suomen Tampereen lauantailähetykseen. Tervetuloa kuulolle!

- Turkka

Unelmoidaan ääneen

Viime elokuussa vaeltaessani Uuden-Seelannin viidakossa, mietin tulevaa tv-sävellysprojektiani. Ennen matkaani sain vahvistuksen, että Ylen Sohvaset-sarjaan tehdään vuoden 2018 jouluksi puolituntinen erikoisjakso. Kävellessäni mietin, miten voisin tuoda jotain uutta sarjan musiikkiin.

Ajattelin ottaa lisää muusikoita projektiin. Hahmottelin, että voisin saada budjettia rock-trion palkkaamiseen. Sitten mieleeni tuli jotain suurempaa, Torvikopla Big Band, jonka jäseniin olen tutustunut. Kuulin mielessäni, kuinka sarjan tunnusmusiikki soisi big band -sovituksena. Koska Torvikopla ei ole ammattilaisorkesteri, pohdin, että heidän palkkionsa voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Tuumin, että saan kyllä sovitukseen apua ja äänityskin järjestyy, jos ideastani innostutaan Tohlopissa.

Kuvasin heti puhelimellani videon ja esittelin siinä silmät intoa kiiluen ajatukseni ohjaaja Rami Saarijärvelle. Kuvattuani videon, tunsin pienen nolouden hölmön suuresta ideastani, mutta päätin lähettää sen heti Ramille kunhan pääsen nettiin. Hän ilostui videosta ja tutustui Torvikoplan Outoon Valoon manserock-tribuuttilevyyn, mutta ei palannut asiaan.

Oltuani jo pari viikkoa Suomessa, ohjelman tuottaja soitti minulle ja kysyi, millainen budjetti projektiin tarvittaisiin. Olin hiukan yllättynyt, sillä en ollut edes vielä jutellut ohjaajan kanssa. Puhelun aikana selvisi, että ideastani oltiin innostuttu ja nyt pitäisi selvittää kustannukset. Olin niitä jo karkeasti hahmotellut, mutta tämän jälkeen alkoi varsinainen selvitystyö.

Lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Torvikopla oli halukas musisoimaan ja sovittajaksi sain orkesterin kapellimestarin. Harjoitusajat ja äänityspäivät saatiin soviteltua aikatauluihin ja niin kaikki oli valmista itse säveltämistä varten. Se alkoi toden teolla viime viikolla ja jatkuu vielä toukokuulle saakka, jolloin äänitämme Torvikoplan osuudet Tohlopissa.

 kuva: Jari Latva-Teikari

Olen haaveillut, että voisin joskus saada käyttööni suuremman kokoonpanon muusikoita ja nyt parinkymmenen hengen vahvuinen orkesteri tulee soittamaan minun laatimia sävelmiä. Projekti ei tule olemaan helppo. Tv-säveltäminen on tasapainoilua aikataulujen ja muutosten kanssa. Orkesterin mukana olo vaatii paljon suunnittelua ja kaventaa äkillisten muutosten tekemistä. Olen kuitenkin todella iloinen, että unelmani toteutuu tässä muodossa ja odotan innolla, miltä musiikki tulee kuulostamaan.

Kaukana kotoa syntynyt idea on muuttumassa todeksi. Alkuun se tuntui hiukan liian isolta, mutta muutaman kuukauden päästä näen valmiin Sohvasten jouluisen seikkailun orkesterin säestämänä. Kaiken alku oli se, että uskalsin heittää ideani ilmoille. Sanotaan siis ääneen mitä toivomme, joskus isokin haave voi toteutua.

- Turkka

Leikkiä ikä kaikki

Helmikuussa järjestin torstai-iltaisin Aikuisten leikkikerhon, jossa piirrettiin, maalattiin, väritettiin, leikittiin legopalikoilla, hassuteltiin improvisoiden ja leikkien sekä viimeisellä kerralla myös rustailtiin runoja. Tunnelma oli iloinen ja palautteen mukaan tällainen kerho rentouttaa arjen kiireiden lomassa.

Kerhon nimi nauratti monia ja lisäksi usein kysyttiin, miksi kerhon järjestän. Jouluna lahjaksi saamani Luovuus lähtee käsistä -kirja inspiroi suuresti ja mietin, miten voisin siirtää kirjan ajatuksia käytäntöön. Ajatukseni oli tarjota mahdollisuus tehdä kivoja juttuja ilman päämäärää tai aikataulua. Leikin merkitys aikuisellekin on suuri, mutta helposti uraudumme aikuisen rooliin ja leikki katoaa elämästämme. Asioiden tekeminen vain sen vuoksi, että se on hauskaa unohtuu usein.

Leikkikerhon säännöt ilmaisevat ehkä parhaiten, millaisen tilaisuuden pyrin luomaan: 

Saa luoda


Saa kysyä


Saa kokeilla


Saa mokata


Saa kehua


Saa ihmetellä
Saa olla joutilas
Saa nauraa

Henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla utelias, kokeilla uusia juttuja ja uskaltaa epäonnistua. Olen huomannut, kuinka matka todellakin on se tärkein juttu. Päämäärä on vain hyvä tekosyy alkaa tehdä jotain, mutta parhaat hetket syntyvät itse toteutuksen aikana. Päämäärän saavuttaminen tuntuu usein varsin tyhjältä matkan varrella koettuun.

 

Aikuisten leikkikerhoa järjestän ehkä joskus tulevaisuudessa uudestaan. Syvänmielensukeltaja ei kuitenkaan kokonaan lepää laakereillaan. Oman polun oivallus -työpaja on seuraavan kerran Tampereella 24.3. ja Laihialla 21.4. Om Yoga -koululla puhun reppureissuistani 31.3. teemalla matkalla maailmalla.

Ps. Hyvää naistenpäivää! <3

- Turkka