Viime viikolla olin soittokeikalla, jolle valmistautuminen vaati antautumista ja aloittelijan asennetta. Päätin vihdoin laajentaa osaamistani jazzmusiikkiin. Olen ala-asteelta saakka soittanut rokkia bändeissä ja vuosien mittaan levyttänyt ja esiintynyt monen eri kokoonpanon kanssa. Jazz on pysynyt kuitenkin etäisenä. Jazzin harmonia on paljon monisävyisempää kuin popin ja rokin. Siihen tutustuminen olikin ihan oma juttunsa ja tie on vasta alussa.
Ensimmäinen etappi tässä projektissa oli sopia keikka ystävieni ravintolaan, koska ilman todella hyvää syytä, en saa itseäni harjoittelemaan tavoitteellisesti. Sen jälkeen aloimme soittokaverina Aleksin kanssa miettiä, mitä settilistamme sisältää. Alku oli minulle varsin epätoivoinen. Minulle outoja kappaleita ja paljon opettelua teorian suhteen, jotta saan mieleni taipumaan jazzin harmonioihin. Improvisointi on minulle ollut tuttua jo yläasteen jamitteluista saakka, mutta nyt piti löytää uusi sointi ja sävy soittooni.
Pari ensimmäistä yhteistä reeniä olivat masentavia ja tuntui, etten saa hommaa haltuun mitenkään. Mietin jo synkympinä hetkinä, pitääkö keikka peruuttaa. Onko minusta tähän? Sisuunnuin kuitenkin harjoittelemaan itsekseni ja kuuntelin paljon jazzia. Hiljalleen homma alkoi sujua ja pystyin jo nautiskelemaan soitosta. Oli hieno pitkästä aikaa harjoitella ja musioida ahkeraan. Keikan lähestyessä löysin oman tyylini ja tuli luottavainen oli, että keikka menisi ihan hyvin.
Ravitsemisliike Aistin miljöö sopi hyvin elävän musiikin esittämiseen. Soitimme melko rennosti ja keikka meni hyvin. Toki oli virheitä, hapuilua, enkä muuttunut kahdessa kuukaudessa Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen veroiseksi taituriksi, mutta oli hauska soittaa ja ruokailijatkin viihtyivät hyvin. Jos olisin suhtautunut omaan suoritukseeni liian kriittisesti, olisi tämä hieno projekti jäänyt tekemättä. Tärkeintä ei ollut keikka. Se oli vain hyvä tekosyy viedä itsensä epämukavuusalueelle oppimaan. Oli hienoa harjoitella, jamitella Aleksin kanssa, sovittaa kappaleita, tehdä pari omaa biisiä, oppia uutta ja huomata oma kehittyminen.
Olen vuosia opetellut luopumaan liiasta itsekriittisyydestä. Tuntuu, että se on lopulta vain helppo ja teennäisen hieno tekosyy välttää yrittämästä asioita. On muka jotenkin jaloa arvostella oma toimintansa rankasti etukäteen ja sillä syyllä jättäytyä vain istumaan aloilleen. Tässäkin esimerkissä suurimmat saavutukset ovat yhteinen aika ystävän kanssa, luovuus, musiikillinen iloittelu, oppiminen ja oman musikaalisuuden jakaminen muiden iloksi. Jos olisin vain miettinyt kylmästi, olenko tarpeeksi hyvä esiintymään, verraten itseäni muihin muusikoihin, olisi jäänyt moni hieno hetki kokematta.
Jatkamme uusien kappaleiden harjoittelua Aleksin kanssa ja esiinnymme Aistissa uudestaan perjantaina 27.4. klo 20 alkaen. Ensi lauantaina puhun Om Yoga -koululla siitä, millaista on reppureissata yksin maailmalla. Tapaan huomenna radiotoimittajan ulkoilun merkeissä ja hän haastattelee minua reissaamisesta. Juttu tulee Radio Suomen Tampereen lauantailähetykseen. Tervetuloa kuulolle!
- Turkka
Ensimmäinen etappi tässä projektissa oli sopia keikka ystävieni ravintolaan, koska ilman todella hyvää syytä, en saa itseäni harjoittelemaan tavoitteellisesti. Sen jälkeen aloimme soittokaverina Aleksin kanssa miettiä, mitä settilistamme sisältää. Alku oli minulle varsin epätoivoinen. Minulle outoja kappaleita ja paljon opettelua teorian suhteen, jotta saan mieleni taipumaan jazzin harmonioihin. Improvisointi on minulle ollut tuttua jo yläasteen jamitteluista saakka, mutta nyt piti löytää uusi sointi ja sävy soittooni.
Pari ensimmäistä yhteistä reeniä olivat masentavia ja tuntui, etten saa hommaa haltuun mitenkään. Mietin jo synkympinä hetkinä, pitääkö keikka peruuttaa. Onko minusta tähän? Sisuunnuin kuitenkin harjoittelemaan itsekseni ja kuuntelin paljon jazzia. Hiljalleen homma alkoi sujua ja pystyin jo nautiskelemaan soitosta. Oli hieno pitkästä aikaa harjoitella ja musioida ahkeraan. Keikan lähestyessä löysin oman tyylini ja tuli luottavainen oli, että keikka menisi ihan hyvin.
Ravitsemisliike Aistin miljöö sopi hyvin elävän musiikin esittämiseen. Soitimme melko rennosti ja keikka meni hyvin. Toki oli virheitä, hapuilua, enkä muuttunut kahdessa kuukaudessa Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen veroiseksi taituriksi, mutta oli hauska soittaa ja ruokailijatkin viihtyivät hyvin. Jos olisin suhtautunut omaan suoritukseeni liian kriittisesti, olisi tämä hieno projekti jäänyt tekemättä. Tärkeintä ei ollut keikka. Se oli vain hyvä tekosyy viedä itsensä epämukavuusalueelle oppimaan. Oli hienoa harjoitella, jamitella Aleksin kanssa, sovittaa kappaleita, tehdä pari omaa biisiä, oppia uutta ja huomata oma kehittyminen.
Tästä voit kuunnella säveltämäni Secondary Greenin tallenteen keikaltamme..
Olen vuosia opetellut luopumaan liiasta itsekriittisyydestä. Tuntuu, että se on lopulta vain helppo ja teennäisen hieno tekosyy välttää yrittämästä asioita. On muka jotenkin jaloa arvostella oma toimintansa rankasti etukäteen ja sillä syyllä jättäytyä vain istumaan aloilleen. Tässäkin esimerkissä suurimmat saavutukset ovat yhteinen aika ystävän kanssa, luovuus, musiikillinen iloittelu, oppiminen ja oman musikaalisuuden jakaminen muiden iloksi. Jos olisin vain miettinyt kylmästi, olenko tarpeeksi hyvä esiintymään, verraten itseäni muihin muusikoihin, olisi jäänyt moni hieno hetki kokematta.
Jatkamme uusien kappaleiden harjoittelua Aleksin kanssa ja esiinnymme Aistissa uudestaan perjantaina 27.4. klo 20 alkaen. Ensi lauantaina puhun Om Yoga -koululla siitä, millaista on reppureissata yksin maailmalla. Tapaan huomenna radiotoimittajan ulkoilun merkeissä ja hän haastattelee minua reissaamisesta. Juttu tulee Radio Suomen Tampereen lauantailähetykseen. Tervetuloa kuulolle!
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti