Viime viikolla ostin vihdoin lentolipun Uuteen-Seelantiin. Haave vaeltaa 3000 kilometriä maan päästä päähän, syntyi vierailullani vuosi sitten. Mielessäni olen jo pitkään pitänyt selvänä, että lähden loka-marraskuun vaihteessa, mutta olen pantannut käytännön järjestelyiden aloittamista. Olen kyllä kertonut suunnitelmistani ja kieltäytynyt töistä, jotka olisivat matkan aikana. Matkaan lähtö on kuitenkin tuntunut enemmän ikävältä ajatukselta kuin innostavalta unelman toteuttamiselta.
Olen jo kerran lähtenyt reissuun ilman suunnitelmaa ja paluulippua, joten sinänsä henkisen prosessin pitäisi olla tuttu. Jostain pitää luopua voidakseen seikkailla maailmalla. Nyt kun olen vuoden verran ollut pääasiassa Suomessa, huomaan, kuinka joudun jälleen käymään läpi pelkoja siitä, miten puolen vuoden tai vieläkin pidemmän ajan poissa olo vaikuttaa elämääni. Viisumini on vuoden voimassa, joten sen puolesta takaisin ei ole kiire.
Suurin pelko liittyy siihen, mitä tapahtuu tärkeälle ihmissuhteelleni. En halua sitoa toista enkä itseäni odottamaan tulevaa, vaan näen paremmaksi sen, että molemmat nauttivat elämästään, mitä se sitten eteen tuokaan. Toivon kuitenkin, että matkani jälkeen molemmilla olisi edelleen halua jatkaa elämän ihmettelyä yhdessä. Aika näyttää.
Viimeisen vuoden aikana olen ollut aktiivinen monen asian parissa. Olen säveltänyt musiikkia tv-ohjelmiin, työskennellyt monissa Ylen tuotannoissa äänitarkkailijana, pitänyt erilaisia puheita ja työpajoja, alkanut soittamaan jazzia ja keikkaillutkin sen parissa, innostuen vuosien jälkeen musiikista ja luovista projekteista todella paljon. Kaikki tämä on saanut minut tuntemaan seikkailun ja jännityksen tuntua, uuden kohtaamista tutuissa maisemissa. Olen erittäin kiitollinen näistä jutuista ja samalla pelkään, että katoavatko mahdollisuudet tähän kaikkeen hienoon tekemiseen, kun olen poissa.
Ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka jäisin Suomeen, ei ole varmaa, että hienot projektit jatkuisivat tai rakkaussuhteeni syventyisi lisää. Melko varma olen kuitenkin siitä, että jos jättäisin Uuden-Seelannin vaelluksen tekemättä, katuisin sitä myöhemmin. Hetkittäin joku yksittäinen tapahtuma muistuu mieleeni edellisiltä seikkailuiltani. Tunnen vapauden ja täyttymyksen, jota en saavuta vain tutuissa maisemissa oleilemalla. Osa minusta viihtyy Suomessa ja Tampereella, toinen puoli kaipaa nähdä maailmaa.
Maailmalla näköalani laajenee. Opin niin itsestäni kuin maailamasta jotain, mitä en omassa Suomen kuplassani huomaa. Itsetuntemus ja -varmuus kasvavat, mikä auttaa niin ihmissuhteiden, töiden kuin luovien harrasteiden kanssa. Kokemuksen myötä olen huomannut, että ystävät eivät katoa ja kivoja työtilaisuuksia tarjotaan, vaikka olen ollut poissa kuukausia ja niin sanotusti ulkona piireistä. Tämäkään ei tosin takaa, että näin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Kaikki virtaa, muutos on pysyvää. Yritän kuunnella sydäntäni ja seurata sen ääntä. Se sanoo, ettei lähtemisen ja luopumisen peloille pidä antaa valtaa, vaan kannattaa lähteä rohkeasti kohti tuntematonta ja uusia haasteita.
Matkablogistani voi lukea kokemuksiani tuolta ensimmäiseltä seikkailulta. Myös myöhemmiltä retkiltä löytyy tarinaa. Tässä linkki kappaleeseen Spotifyssa (Ólafur Arnaldsin Þú Ert Jörðin) se tuli vastaan ja tuntui, että haluan jakaa sen.
Aurinkoista päivää sinulle. :)
- Turkka
Olen jo kerran lähtenyt reissuun ilman suunnitelmaa ja paluulippua, joten sinänsä henkisen prosessin pitäisi olla tuttu. Jostain pitää luopua voidakseen seikkailla maailmalla. Nyt kun olen vuoden verran ollut pääasiassa Suomessa, huomaan, kuinka joudun jälleen käymään läpi pelkoja siitä, miten puolen vuoden tai vieläkin pidemmän ajan poissa olo vaikuttaa elämääni. Viisumini on vuoden voimassa, joten sen puolesta takaisin ei ole kiire.
Suurin pelko liittyy siihen, mitä tapahtuu tärkeälle ihmissuhteelleni. En halua sitoa toista enkä itseäni odottamaan tulevaa, vaan näen paremmaksi sen, että molemmat nauttivat elämästään, mitä se sitten eteen tuokaan. Toivon kuitenkin, että matkani jälkeen molemmilla olisi edelleen halua jatkaa elämän ihmettelyä yhdessä. Aika näyttää.
Viimeisen vuoden aikana olen ollut aktiivinen monen asian parissa. Olen säveltänyt musiikkia tv-ohjelmiin, työskennellyt monissa Ylen tuotannoissa äänitarkkailijana, pitänyt erilaisia puheita ja työpajoja, alkanut soittamaan jazzia ja keikkaillutkin sen parissa, innostuen vuosien jälkeen musiikista ja luovista projekteista todella paljon. Kaikki tämä on saanut minut tuntemaan seikkailun ja jännityksen tuntua, uuden kohtaamista tutuissa maisemissa. Olen erittäin kiitollinen näistä jutuista ja samalla pelkään, että katoavatko mahdollisuudet tähän kaikkeen hienoon tekemiseen, kun olen poissa.
Ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka jäisin Suomeen, ei ole varmaa, että hienot projektit jatkuisivat tai rakkaussuhteeni syventyisi lisää. Melko varma olen kuitenkin siitä, että jos jättäisin Uuden-Seelannin vaelluksen tekemättä, katuisin sitä myöhemmin. Hetkittäin joku yksittäinen tapahtuma muistuu mieleeni edellisiltä seikkailuiltani. Tunnen vapauden ja täyttymyksen, jota en saavuta vain tutuissa maisemissa oleilemalla. Osa minusta viihtyy Suomessa ja Tampereella, toinen puoli kaipaa nähdä maailmaa.
Maailmalla näköalani laajenee. Opin niin itsestäni kuin maailamasta jotain, mitä en omassa Suomen kuplassani huomaa. Itsetuntemus ja -varmuus kasvavat, mikä auttaa niin ihmissuhteiden, töiden kuin luovien harrasteiden kanssa. Kokemuksen myötä olen huomannut, että ystävät eivät katoa ja kivoja työtilaisuuksia tarjotaan, vaikka olen ollut poissa kuukausia ja niin sanotusti ulkona piireistä. Tämäkään ei tosin takaa, että näin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Kaikki virtaa, muutos on pysyvää. Yritän kuunnella sydäntäni ja seurata sen ääntä. Se sanoo, ettei lähtemisen ja luopumisen peloille pidä antaa valtaa, vaan kannattaa lähteä rohkeasti kohti tuntematonta ja uusia haasteita.
Matkablogistani voi lukea kokemuksiani tuolta ensimmäiseltä seikkailulta. Myös myöhemmiltä retkiltä löytyy tarinaa. Tässä linkki kappaleeseen Spotifyssa (Ólafur Arnaldsin Þú Ert Jörðin) se tuli vastaan ja tuntui, että haluan jakaa sen.
Aurinkoista päivää sinulle. :)
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti