Yksi ihmisen luontaisista hyvän mielen lähteistä on auttaminen. Perustarpeisiimme kuuluu olla osa yhteisöä ja tuntea, että annamme ja saamme yhteisöltä. Kokemus siitä, että meillä on merkitystä muille ja muilla meille, lisää hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme.
Erilaisten kokemusten ja itsetutkiskelun myötä olen huomannut, että parhaiten autan, kun vain kuuntelen. Minua kiinnostaa toisten onnistumisen lisäksi myös huolet, epävarmuudet, pelot ja häpeä. Riittää, kun annan toiselle aikaa ja tilaa puhua. Aiemmin olen halunnut olla aktiivinen, kyseenalaistaa, kysyä ja luoda vaihtoehtoja. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse ottaa aktiivista roolia. Se on on lähinnä omaa pätemisen tarvetta. Jos tulee kysymys tai ehdotus mieleen, voin sen tehdä, mutta suurin apu on se, että antaudun hetkelle ja olen läsnä.
Tämän vuoden aikana opin myös hiljaisuuden voiman. Saatan auttaa vain pitämällä kättä toisen selällä, kummankaan ei tarvitse puhua. Vaikka olisikin mielenkiintoista tietää, mitä toinen käy läpi, niin hiljainen, hyväksyvä läsnäolo tuntuu olevan paljon enemmän, kuin kysellä toisen tuntemuksista.
Nämä kaksi asiaa ovat sellaisia, joita jokainen meistä voi harjoittaa. Voimme tarjota kuuntelevan korvan, jolloin toinen voi sanoittaa huolensa, ilman että otamme kantaa mihinkään. Voimme laittaa käden toisen selällä ja olla hiljaa tukena. Osoittaa toiselle, että mitä hän käykään läpi, hän ei ole yksin.
Omasta mielestäni näillä teoilla on suurempi merkitys kuin mitä ymmärrämme. Oletamme helposti, että vaikuttavan teon pitää olla iso tai erikoinen. Etsimme vastauksia hienoista teorioista, tekniikoista, pillereistä ja ulkopuoleltamme. Olkaamme siis enemmän läsnä toisillemme. Kuunnellaan, kosketetaan ja halataan. Annetaan hetkeksi varaukseton huomiomme.
Hyvää uutta vuotta! :)
- Turkka
Erilaisten kokemusten ja itsetutkiskelun myötä olen huomannut, että parhaiten autan, kun vain kuuntelen. Minua kiinnostaa toisten onnistumisen lisäksi myös huolet, epävarmuudet, pelot ja häpeä. Riittää, kun annan toiselle aikaa ja tilaa puhua. Aiemmin olen halunnut olla aktiivinen, kyseenalaistaa, kysyä ja luoda vaihtoehtoja. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse ottaa aktiivista roolia. Se on on lähinnä omaa pätemisen tarvetta. Jos tulee kysymys tai ehdotus mieleen, voin sen tehdä, mutta suurin apu on se, että antaudun hetkelle ja olen läsnä.
Tämän vuoden aikana opin myös hiljaisuuden voiman. Saatan auttaa vain pitämällä kättä toisen selällä, kummankaan ei tarvitse puhua. Vaikka olisikin mielenkiintoista tietää, mitä toinen käy läpi, niin hiljainen, hyväksyvä läsnäolo tuntuu olevan paljon enemmän, kuin kysellä toisen tuntemuksista.
Nämä kaksi asiaa ovat sellaisia, joita jokainen meistä voi harjoittaa. Voimme tarjota kuuntelevan korvan, jolloin toinen voi sanoittaa huolensa, ilman että otamme kantaa mihinkään. Voimme laittaa käden toisen selällä ja olla hiljaa tukena. Osoittaa toiselle, että mitä hän käykään läpi, hän ei ole yksin.
Omasta mielestäni näillä teoilla on suurempi merkitys kuin mitä ymmärrämme. Oletamme helposti, että vaikuttavan teon pitää olla iso tai erikoinen. Etsimme vastauksia hienoista teorioista, tekniikoista, pillereistä ja ulkopuoleltamme. Olkaamme siis enemmän läsnä toisillemme. Kuunnellaan, kosketetaan ja halataan. Annetaan hetkeksi varaukseton huomiomme.
Hyvää uutta vuotta! :)
- Turkka
Hyviä ajatuksia. Toki on tilanteita, jossa on neuvoton ja ystävien apu neuvojen muodossa on silloin hyväksi, mutta usein vaikeina hetkinä ihminen kaipaa kohdatuksi tulemista - sitä, että kokee itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi vaikeuksien keskellä.
VastaaPoistaEn väittäisi että aktiivinen rooli on välttämättä pätemisen tarvetta. Itse käsittäisin näin, että siihen sisältyy auttajan tarve helpottaa omaa oloaan kohdatessaan toisen vaikeuden. Monille on vaikeaa nähdä läheisen kärsimys ja neuvoilla saattaa olla usein täysin tiedostamaton tarkoitus tehdä oma myötäeläminen helpommaksi. Toki näin ei välttämättä ole.
Mielestäni on myös tärkeää, että ihminen joka saa tukea, osaa sanoa jos toisen neuvot ärsyttävät ja kaipaa vain läsnäoloa. Useinkaan emme kykene toisen ajatuksia lukemaan, joten avoin kommunikaatio molemmin puolin on molemmille osapuolille parasta mitä voi tehdä. Toki tuo voi olla hyvinkin vaikeaa, jos kokee tulleensa kokemuksensa kanssa jo mitätöidyksi toisen keskittyessä kuuntelemisen sijaan ongelman ratkaisemiseen. Kas kun siinä helposti tulee vielä olo, että "luuleeko toi etten itse ymmärrä tilannetta ja osaa selviytyä siitä" kun oikeasti kaipasi vain ihmistä, jonka kanssa jakaa kokemus, ettei sitä tarvitsisi yksin kantaa.
Kiitos kommentistasi. Todella hyviä huomioita. Tilanteen mukaan kannattaa toki aina toimia. Tehdä sen mukaan, mikä tuntuu siinä hetkessä oikealta.
VastaaPoistaKommunikaatio on tärkeää. Usein juuri se tuntuu olevan meille niin vaikeaa. Emme osaa kertoa tai kysyä, ehkä emme itsekään ole perillä mitä haluamme tai tarvitsemme siinä hetkessä. Itse en aina osaa/uskalla sanoa, jos toinen käy neuvoillaan liian hanakasti päälle ja toisaalta olen vastaavasti ollut itse liian innokas jakamaan neuvojani.
Hyvä lähtökohta tuntuu kuitenkin olevan se, että saa vain jaettua ajatuksia mitkä painavat mieltä. Kun sisäinen paine helpottaa, on hedelmällisempää miettiä, mitä konkreettisia toimia on kenties hyvä tehdä.