Moneen asiaan olen oppinut suhtautumaan kohtuullisen tyynesti, mutta parisuhde tuo ihan omat haasteensa. Henkinen ja fyysinen läheisyys on niin paljon syvempää, verrattuna muihin ihmissuhteisiin. Tuore suhteeni saikin kunnon testin, kun matkustimme yhdeksän yön retkelle Italiaan. Siihen asti pisin yhdessä vietetty aika oli pari vuorokautta, joten oli mielenkiintoista nähdä, kuinka elo sujuu, kun olemme koko ajan yhdessä.
Matka meni erittäin mukavasti ja ikävintä oli Firenzen kylmä ja sateinen sää, mutta sekään ei tunnelmaa onnistunut latistamaan. Kaksii kertaa huomasin, kuinka löysin itseni mielipahan syövereistä. Molemmilla kerroilla taustalta löytyi oletus. Olin mielessäni tehnyt suunnitelmia ja oletin asioiden menevän niin. Toinen näistä tapahtui ensimmäisenä iltana Firenzessä. Olin ennen matkaa haaveillut, että olisi kiva käydä konserteissa. Roomassa olimmekin jo käyneet kahdesti.
Kävelimme Firenzen kujia, kun sattumalta meille annettiin mainos vartin päästä alkavasta konsertista. Luvassa oli kolmen tenorin joulukonsertti, ei tosin maailmankuulujen tähtien, vaan heidän inspiroima konsertti. Olin innoissani menossa kuuntelemaa ja oletin, että seuraneitini on myös samalla fiiliksellä. Kun hän sanoikin, ettei nyt jaksa lähteä kuuntelemaan konserttia, petyin.
En ollut ajatellut, että olisinkin yksin kiinnostunut konsertista. Sisäinen sekaannus tuli myös siitä, kun aloin pohtia menenkö konserttiin yksin vai vietänkö iltaa hänen kanssaan. Hän kyllä kannusti minua menemään konserttin, mutta kumpikin vaihtoehto tuntui kutsuvalta. Hän huomasi hämmennykseni ja tarjoutui kuitenkin lähtemään kanssani konserttiin, mutta en toki halunnut häntä mukaan vain pitämään minua kädestä. Parempi tehdä oman fiiliksen mukaan ja kaikkea ei matkalla tietenkään tarvitse tehdä yhdessä. En vain ollut osannut odottaa, että tänä iltanavietämme aikaa erillämme.
Intensiivisen sisäisen keskustelun jälkeen, päädyin menemään konserttiin. Olihan toiveeni ollut konserttiin päästä ja nyt se osui kohdalle kuin tilauksesta. Konsertti oli kiva kokemus. En ole vastaavassa ennen ollut. Sain taas uusia ajatuksia ja vaikutteita omiin luoviin projekteihini. Mielipaha katosi, kun sisäinen sekaannus oli ohi. Olin tyytyväinen, että tartuin hetkeen ja konsertin tuoman fiiliksen siivittämänä halusin vielä lähteä istuskelemaan paikalliseen. Tähän aktiviteettiin seuralaiseni halusi liittyä taas mukaan. Meininki oli hyvä, kun molemmat olivat kuunnelleet itseään.
Mietin jälkeen päin, miksi tuo kolahti niin kovasti. Kun olen matkustanut seurassa, on pidetty kokonaisia päiviä niin, että molemmat/muut tekevät sellaista mitä haluavat, joten se ei ollut uutta. Ylipäätänsä oma-aika matkalla tekee hyvää. Selkein syy oli yksinkertaisesti se, että automaattisesti oletin, että tämä on kummankin mielestä siisti juttu ja todellisuus pääsi yllättämään minut. Pikku juttu etäältä katsottuna ja etukäteen suunniteltuna, mutta tuossa tilanteessa se tuntui isolta pettymykseltä.
Taitaa olla varsin ikiaikainen piirre, että petymme, kun odotuksemme eivät täyty. Ilman odotuksia ja oletuksia tuskin opimme elämään ja kaikkeen emme pysty varautumaan. Monissa asioissa pystyy etukäteen miettimään, mitä jos asiat eivät mene niin kuin haluaa. Pettymys tuntuu toki aina ikävältä, mutta ehkä se on helpompi käsitellä, kun se ei ole niin yllättävää. Itselläni se on auttanut, kun olen oppinut suhtautumaan kevyemmin pettymyksiin. Uskallan myös yrittää tehdä erilaisia asioita enemmän, kun pettymys ei ole vihollinen, vaan yksi osa sitä polkua, jolla jossain kohtaa toive kenties toteutuu.
Parisuhteseen liittyy aina odotuksia, monet niistä ovat varmasti tiedostamattomia, joten uusia pettymyksen tunteita on taatusti edessä. Tärkeintä on varmaankin tiedostaa se, että useinkaan pettymys ei ole toisen vika, vaan oletkin luonut odotuksen ja pettymyksen ihan itse.
Jos matkafiilistely kiinnostaa, niin matkablogistani löytyy reissupäiväkirja Italian retkestä.
- Turkka
Matka meni erittäin mukavasti ja ikävintä oli Firenzen kylmä ja sateinen sää, mutta sekään ei tunnelmaa onnistunut latistamaan. Kaksii kertaa huomasin, kuinka löysin itseni mielipahan syövereistä. Molemmilla kerroilla taustalta löytyi oletus. Olin mielessäni tehnyt suunnitelmia ja oletin asioiden menevän niin. Toinen näistä tapahtui ensimmäisenä iltana Firenzessä. Olin ennen matkaa haaveillut, että olisi kiva käydä konserteissa. Roomassa olimmekin jo käyneet kahdesti.
Kävelimme Firenzen kujia, kun sattumalta meille annettiin mainos vartin päästä alkavasta konsertista. Luvassa oli kolmen tenorin joulukonsertti, ei tosin maailmankuulujen tähtien, vaan heidän inspiroima konsertti. Olin innoissani menossa kuuntelemaa ja oletin, että seuraneitini on myös samalla fiiliksellä. Kun hän sanoikin, ettei nyt jaksa lähteä kuuntelemaan konserttia, petyin.
En ollut ajatellut, että olisinkin yksin kiinnostunut konsertista. Sisäinen sekaannus tuli myös siitä, kun aloin pohtia menenkö konserttiin yksin vai vietänkö iltaa hänen kanssaan. Hän kyllä kannusti minua menemään konserttin, mutta kumpikin vaihtoehto tuntui kutsuvalta. Hän huomasi hämmennykseni ja tarjoutui kuitenkin lähtemään kanssani konserttiin, mutta en toki halunnut häntä mukaan vain pitämään minua kädestä. Parempi tehdä oman fiiliksen mukaan ja kaikkea ei matkalla tietenkään tarvitse tehdä yhdessä. En vain ollut osannut odottaa, että tänä iltanavietämme aikaa erillämme.
Intensiivisen sisäisen keskustelun jälkeen, päädyin menemään konserttiin. Olihan toiveeni ollut konserttiin päästä ja nyt se osui kohdalle kuin tilauksesta. Konsertti oli kiva kokemus. En ole vastaavassa ennen ollut. Sain taas uusia ajatuksia ja vaikutteita omiin luoviin projekteihini. Mielipaha katosi, kun sisäinen sekaannus oli ohi. Olin tyytyväinen, että tartuin hetkeen ja konsertin tuoman fiiliksen siivittämänä halusin vielä lähteä istuskelemaan paikalliseen. Tähän aktiviteettiin seuralaiseni halusi liittyä taas mukaan. Meininki oli hyvä, kun molemmat olivat kuunnelleet itseään.
Mietin jälkeen päin, miksi tuo kolahti niin kovasti. Kun olen matkustanut seurassa, on pidetty kokonaisia päiviä niin, että molemmat/muut tekevät sellaista mitä haluavat, joten se ei ollut uutta. Ylipäätänsä oma-aika matkalla tekee hyvää. Selkein syy oli yksinkertaisesti se, että automaattisesti oletin, että tämä on kummankin mielestä siisti juttu ja todellisuus pääsi yllättämään minut. Pikku juttu etäältä katsottuna ja etukäteen suunniteltuna, mutta tuossa tilanteessa se tuntui isolta pettymykseltä.
Taitaa olla varsin ikiaikainen piirre, että petymme, kun odotuksemme eivät täyty. Ilman odotuksia ja oletuksia tuskin opimme elämään ja kaikkeen emme pysty varautumaan. Monissa asioissa pystyy etukäteen miettimään, mitä jos asiat eivät mene niin kuin haluaa. Pettymys tuntuu toki aina ikävältä, mutta ehkä se on helpompi käsitellä, kun se ei ole niin yllättävää. Itselläni se on auttanut, kun olen oppinut suhtautumaan kevyemmin pettymyksiin. Uskallan myös yrittää tehdä erilaisia asioita enemmän, kun pettymys ei ole vihollinen, vaan yksi osa sitä polkua, jolla jossain kohtaa toive kenties toteutuu.
Parisuhteseen liittyy aina odotuksia, monet niistä ovat varmasti tiedostamattomia, joten uusia pettymyksen tunteita on taatusti edessä. Tärkeintä on varmaankin tiedostaa se, että useinkaan pettymys ei ole toisen vika, vaan oletkin luonut odotuksen ja pettymyksen ihan itse.
Jos matkafiilistely kiinnostaa, niin matkablogistani löytyy reissupäiväkirja Italian retkestä.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti