Istuskelen ahsramin hallissa ja odottelen vuoroa äiti Amman halaukseen. Helmikuussa tänne ensimmäistä kertaa tullessani, oli varsin paljon ihmeteltävää. Osa ihmisistä pukeutuu valkoisiin vaatteisiin, on kaikenlaisia rituaaleja ja mieleen tulee henkilöä palvova lahko. Tunnelma ei ole kuitenkaan pelottava, itse asiassa aika rento, intialaisen musiikin soidessa ja ihmisten istuessa ihmetellen, mitä lavalla tapahtuu. Jotkut syövät pöydissä pizzojaan ja toiset vaihtavat kuulumisia kavereidensa kanssa. Ihmiset tuntuvat varsin normaaleilta, mutta onhan tässä aika paljon outoa kristillisessä kulttuurissa kasvaneelle.
Ammasta kuulee monenlaista tarinaa. Hän on guru, valaistunut mestari, jumalan inkarnaatio, jumalatar. Hänellä ei ole egoa ja hän tekee kaiken puhtaasta rakkaudesta ihmisiä ja luontoa kohtaan. Nyt kun olen täällä pari kuukautta asunut, olen jutellut ihmisten kanssa lisää Ammasta. Olen lukenut niin Amman sanomisiin perustuvia kirjoja kuin kirjoja Intian uskonnoista ja filosofioista. Myös luennoilla on aiheita käsitelty. Olen päässyt siis hiukan paremmin perille, mitä esimerkiksi karma, jumala ja filosofia täällä päin tarkoittavat sekä ymmärrystä sille, miten hinduilla voi olla samaan aikaan yksi jumala ja 330 miljoonaa jumalaa. Toisaalta oppi on myös tuonut paljon kysymyksiä. Osaan varmasti löytyy myös vastauksia ja loput jää ihmeteltäväksi.
Itseäni luonnehdin agnostikoksi. En osaa sanoa, onko jotain suurempaa voimaa, mutta aavistuksen kallistun sen puoleen. Lähinnä niiden kokemusten pohjalta, miten asiat syntyvät luovassa työssäni. En mistä ideat tulevat, enkä pysty tahdonalaisesti ideoita synnyttämään. Ihan kuin olisin vain väline jonkun käsittelyssä. Ammasta en ole itse kokenut mitään sellaisia energioita, mitä useat kertovat tuntevansa. Mieleeni on tullut luonnollisesti ajatus siitä, puhuuko juttukaveri pehmeitä. En kuitenkaan vähättele toisten kokemuksia. Koen ihmisten jakavan aitoja tuntemuksiaan Ammasta. Kun seuraan ihmisiä Amman läheisyydessä, näen iloa, rakkautta ja omistautumista.
Kenties odotan itse turhan suuria tuntemuksia? Olenko jälleen viihdeteollisuuden luoman mielikuvan vanki ja vaadin, että kun puhutaan jumaluudesta, niin silloin koen jotain yliluonnollista? Voisiko olla, että Ammasta huokuu joku universaali voima, mutta minä en sitä huomaa, kun odotan salaman iskevän itseeni sen merkiksi, että jumalallinen voima vaikuttaa minuun? Vai onko kyseessä vain se, että ihmiset kokevat sen mitä haluavat kokea ja suuri joukko luo sopivan hurman ja tunnelman? Voiko jumalallinen ollakin niin maallista ja tavallista, etten sitä vain tunnista, kun olen mielessäni luonut käsitteillä ilmenemismuodon?
Näkemäni ja kokemani perusteella uskallan suositella Amman halausta, jos ajatus yhtään herättää mielenkiintoa. Jos on mahdollisuus kokea sellaista, mitä useat kymmenet juttutoverini ovat kuvailleet, on se varmasti vaivan arvoista. Itse voin sanoa sen, ettei siitä ainakaan huono fiilis tule ja saa ainakin mielenkiintoisella tavalla kosketuksen toisen kulttuurin erilaisuuteen. Amma saapuu Euroopan kiertueellan Suomeen ja halaa ihmisiä aamusta yöhön Vantaan Energia Areenalle 30.-31. marraskuuta.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti