Missä raja kulkee?

Sain kuulla, että eräs vanha pomoni oli saanut potkut. Moni ajattelee, että vihdoinkin se tapahtui. Syyksi mainittiin ”henkilökemiat”. Itse otin yhteen hänen kanssaan heti ensimmäisellä työviikolla. En hyväksynyt välinpitämätöntä, epäammattimaista suhtautumista asiakkaisiin. Vaikka mieleni teki lähteä heti purkaukseni jälkeen näyttävästi, otin onneksi hetken tuumaustauon ja päätin jatkaa sovitut pari kuukautta.

Motivaationi kuitenkin katosi ja myöhemmin esiin tuli useita asioita, joissa liikuttiin harmaalla-alueella. Lopulta otimme kollegoideni kanssa yhteyttä ammattiliittoon. Koko episodin opetus oli itselleni se, että liitto ei välttämättä uskalla toimia ja muutenkin laki ja säännöt ovat vain sanoja paperilla. Jos kukaan ei puutu toimintaan, niin jotkut yritykset voivat elää ihan omien sääntöjensä mukaan. Idealistina kaiken tuon kokeminen oli raskasta, mutta onneksi ymmärsin, ettei tämä ole minun taisteluni. Oli aika vaihtaa muihin ympyröihin. Kesällä juttelin tämän entisen pomoni kanssa ja kävimme varsin mukavan keskustelun. Huomasin, että vihani oli kadonnut. Osasin suhtautua häneen hyväksyvästi. Muutama vuosi sitten tieto potkuista olisi lämmittänyt mieltäni. Nyt tuli jopa pieni säälin tunne, sillä kaikilla meillä on ongelmamme ja harvoin niitä tietoisesti kasvatamme. Näin ihmimillisyyttä siinä, missä joskus näin vain vääryyttä.

Täällä Intiassa olen joutunut miettimään rajojani. Moni asia hoidetaan todella eri tavalla kuin Suomessa. Joudun usein punnitsemaan, onko jostain asiasta syytä huomauttaa vai pitääkö minun vain sopeutua toiseen kulttuuriin. Usein pidän murinat mahassa, vaikka asiat voivat olla ihan toisin, kun on annettu ymmärtää. Huomenna menen keskustelemaan siitä, joudunko lopettamaan koulun kesken, koska en pääse osallistumaan joulukuussa lukukauden päättävään koeviikkoon. Tiesin jo ennen kouluun hakua, että olen joulukuun poissa ja kysyinkin asiasta, etten turhaan hae. Olin jo saanut alustavan tiedon, että lukukausi loppuu marraskuussa. Koordinaattori vastasikin, ettei se ole ongelma, jos ei ole kokeita silloin. Myöhemmin November ilmestyi myös mainokseen, joten oletin sen olevan vahvistettu. Me länsimaiset oppilaat emme edes ymmärtäneet syyskuussa saamastamme kalenterista, että ”end semester” merkitsee koeviikkoa, eikä lukukauden päätöstä. Sitä ennen meillä on jo kaksi koeviikkoa.

Selkeää syyllistä tilanteelle ei siis ole, vikaa on niin itsessä kuin heissä. Aion kuitenkin ottaa esille sen, että jos he ilmoittavat mailissa ja mainostavat julisteessaan, että ”August-November”, niin länsimaalaisena oletan sen pitävän paikkansa. Kerron myös sen, että kun he edellisellä viikolla ilmoittivat, että koulu ei alakaan 27.7. vaan 17.8., niin tällainen kolmen viikon viivästäminen viikkoa ennen aiottua aloitusta, on länsimaalaiselle todella suuri yllätys. Me teemme suunnitelmia kotona käymisen suhteen ja jos kalenteri elää näin arvaamattomasti, niin on todella hankala suunnitella lomia ja ostaa lentoja. Tilannetta kuvaa hyvin sekin, että kolme viikkoa sitten kysyin koordinaattoriltamme, koska kevätlukukausi päättyy. Hän ei osannut vielä vastata.

Herra kenet huomenna tapaan, vaikuttaa varsin järkevältä. Hän on opiskellut Yhdysvalloissa, joten häneltä löytyy kokemusta myös lännen tavoista. En aio niinkään kinata siitä, kuka on oikeassa, vaan toivon hyvää keskustelua, jossa voin tuoda samalla esiin epäkohtia, jotka itseäni askarruttavat ja mitkä heidän on kenties hyvä huomioida tulevaisuudessa. Kokeiden tekeminen myöhemmin ei suomalaisesta näkökulmasta tunnu suurelta, mutta täällä asia vaikuttaa olevan melkoinen pyhäinhäväistys. Vaikka olen koulun mielekkyyttä välillä pohtinut, niin tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin vielä jatkaa, mutta jos se ei onnistu, niin sitten kohti uusia seikkailuja. Jo tästä neljän kuukauden pyrähdyksestä voi olla kiitollinen, sillä olen oppinut paljon uutta ja kohdannut tilanteita, joita en lännessa olisi kokenut.

- Turkka