Vaeltaminen ja läsnäolo

Tein syyskuun ensimmäisellä viikolla kuuden päivän vaelluksen Lemmenjoen kansallispuistossa. Haave yksin tehdystä erämaavaelluksesta heräsi alkuvuodesta. Kun elokuun lopulla selvisi, että töitä ei ole hetkeen tiedossa, ymmärsin että nyt on tilaisuus toteuttaa unelma. Järjestelyt sujuivat lyhyestä varoitusajasta huolimatta helposti. Mukavan jännityksensä retkeen toi se, että en omaa varsinaista eräkokemusta yhtään. Olen retkeillyt vain Etelä-Suomen luonnonpuistoissa muutaman kerran yksin. Tiesin kuitenkin, että homma hoituu ja olen ns. mukavuusalueellani. Näin lopulta olikin. Toki vaellus tarjosi haasteita, odottamattomia tilanteita, paljon kantapään kautta oppimista sekä henkistä ja fyysistä testiä, mutta kuitenkin nautin siitä.

Mielenkiintoinen havainto, jonka jossain kohtaa retkeä tein, oli se että keskityin tekemisiini huolella. Esimerkiksi aamulla valmistin aamupalan hartaudella, kokosin ja pakkasin varusteita ajatuksella, tiskasin miettien ainostaan astian puhdistamista. Rinkassa pysyi järjestys ja loin rutiineja. Arjessa en tuohon kykene. Asunto on helposti hujan hajan, kun jätän tavaroita ja vaatteita käytön jälkeen niille sijoilleen. Olen miettinyt paljon siirtymistä minimalistisempaan elämäntyyliin. Sellaisesta olen itse asiassa haaveillut tavallaan aina, mutta tavaraa on tullut hankittua niin tarpeeseen kuin turhuuteen. Nyt elämäntilanteeni mahdollistaisi helpon siirtymän minimalistisempaan suuntaan ja eräseikkailu vahvisti sitä tunnetta, että se sopisi minulle.

Yksi vaelluksessa kiehtova seikka oli juurikin se, että kaikki tarpeellinen kulkee mukana. Ei ole varaa kantaa mitään turhaa, koska rinkasta tulee painava jo kaiken selviytymisen ja turvallisuuden takaavan kaluston takia. Kun nousin ensimmäisen tunturin päälle, josta suuntasin varsinaiseen erämäähan, oli tunne energisoiva. Tästä alkaisin suunnistamaan vain kartan ja kompassin varassa. Päämäärä jossain kaukana ja reitillä kenties hankalaakin maastoa. Keskittyminen oli hetkessä melko hyvin luonnostaan, kun piti tarkkailla maastoa ja etenemistä, tehdä koko ajan päätöksiä ja punnita mahdollisia seurauksia virheellisistä ratkaisuista. Toki välillä ajatus kävi jossain muualla ja mielessäni keskustelin ystävien kanssa, mutta pääsääntöisesti olin hetkessä, ilman mitään ponnisteluja. Arjessa huomaan sen, kuinka ajatukseni vaeltaa taukoamatta ties missä. Kaikki on tehty niin helpoksi perustarpeiden täyttämiseksi ja mielelle on tarjolla ärsykkeitä yllin kyllin. Erämaan hiljaisuudessa todelliset perustarpeet olivat ainoat tärkeät asiat.

Olen usein lukenut tietoista läsnäoloa koskevissa kirjoituksissa juurikin läsnäolosta astioita tiskatessa. En ole sitä onnistunut itse saavuttamaan, mutta oli hauska huomata, kuinka se sitten tulikin itsestään, kun kaikki ylimääräinen oli poistettu ympäriltä. Jokainen löytää varmasti oman tyylinsä päästä tietoisen läsnäolon tilaan. Itselleni tuo vaellus toimi hyvänä oppimatkana omaan läsnäolooni. Kuinka siirrän sen arkeen? Ehkä yksi tärkeä tekijä on karsia ylimääräistä elämästä. Siihen kuuluu paljon tavaraa, mutta hyvä on pohtia myös ajankäyttöön ja sosiaalisia suhteita. Tukevatko ne hyvinvointiani vai saanko niistä liikaa vääränlaisia virikkeitä. Ulkoiset olosuhteet on toki hyvä muokata mahdollisimman suotuisiksi, mutta lopulta tärkeintä on siivota omaa mieltämme turhista ajatuksista ja ajattelumalleista.

Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa persoonallisuusenneagrammista. Se on työkalu, joka jakaa ihmiset yhdeksään eri persoonallisuustyyppiin. Tutustuin siihen itse reilut kaksi vuotta sitten ja se avasi ovet syvempään itsetuntemukseen. Persoonallisuusenneagrammin avulla ymmärrykseni itseäni ja muita kohtaan on parantunut paljon. Elämänlaatuni on siis parantunut sen myötä. Toki enneagrammi on vain yksi työkalu muiden joukossa, mutta suosittelen tutustumaan. Oman tyyppisi löytämiseksi voit tehdä testin. Tulevassa kirjoituksessa siis lisää enneagrammin tarjoamista oivalluksistani.

- Turkka