Minulle kiitollisuus ei ole mikään luonnollinen ja automaattinen tunne. Kuten aiemmin kerroin, mieleni kiinnittää huomion siihen mikä puuttuu. Sen lisäksi elän paljon ajatuksissani. Visioin tulevaa ja käyn läpi menneitä. Mietin siis paljon mitä voi olla, mitä oli ja mitä tässä hetkessä puuttuu. Saatan sivuuttaa juuri tämän hetken totaalisesti. Tällä tavalla on myös aivan sama mitä saan, koska keksin kyllä mitä vielä puuttuu. Tästä syntyy siis kierre, missä haikailen aina jotain muuta hetkeä. Onneksi olen tämän mieleni kepposen tunnistanut ja voin sitä tietoisesti vältellä.
Yksi hyvä apuväline kiitollisuuden löytämiseen on kiitollisuuspäiväkirja. Aloitin itse kirjoittamaan sellaista tammikuussa 2013. Olen muuttunut tämän vajaan kahden vuoden aikana paljon ja syitä on monia, mutta kiitollisuuspäiväkirja on varmasti osaltaan auttanut. Kun on niin helppo lähteä miettimään, minkä kaiken pitäisi muuttua, jotta olisin onnellinen, on ollut mahvata oppia huomaamaan, kuinka paljon on sitä mistä voin olla kiitollinen juuri nyt. Ihan mikä tahansa asia mistä voit olla kiitollinen on kirjaamisen arvoinen. Yksi selkein asia on terveys. Voin liikkua ja harrastaa, pystyn työskentelemään eikä fysiikkani estä minua toteuttamasta itseäni. Minulla on hyviä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa saan jakaa elämää. Minulla on edelleen molemmat vanhemmat elossa, olen heidän kanssaan paljon tekemisissä ja keskustelumme ovat yhä avoimempia. Olemme isoveljeni kanssa melko läheiset ja myös meidän suhteemme on syventynyt huomattavasti. Parisuhteen päättyminen ei johtanut ihmissuhteen päättymiseen. Olen oppinut näkemään elämän hienouksia pienissä asioissa. Saatan liikuttua kaupassa tai kadulla siitä kun näen, että esimerkiksi vanhusta autetaan tai huomaan ystävyyden osoituksia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Murheitakin toki on edelleen. Elän itse asiassa todella suurta murroskautta. Jollain määritelmillä voisin kuulua syrjäytymisen riskiryhmään. Olen eronnut pitkästä suhteesta, muutin pois rakkaasta kodista, asuntoa ei meinaa saada kaupaksi, työllisyyteni ja näkymät sen suhteen ovat huonot. Olosuhteiden takia saatan menettää työtovereita, joiden kanssa olen onnistunut luomaan suhteen, mikä mahdollistaa uskalluksen kokeiluun, virheisiin ja luovuuteen. Luonteeni on sellainen, että voisin helposti masentua, kääntyä sisäänpäin ja erakoitua. Tämä kaikki ulkoinen on osaltaan itse luomaani ja olen näin pystynyt varautumaan seurauksiin niin henkisesti kuin taloudellisesti. Ei se silti poista sitä, että tulevaisuus pelottaa. Ilmassa on uhkia ja mahdollisuuksia. Pyrin siis keskittymään hyviin asioihin. Tällä hetkellä pystyn tarkastelemaan elämääni ja toimimaan sisimpäni mukaan. Taloudellinen huoli ei ole nyt eikä huomenna. Se siintää vasta muutaman kuukauden päässä ja sitä ennen voi tapahtua paljon, joten turha murehtia etukäteen. Joka päivä tapahtuu paljon iloisia asioita. Saan käydä rakastamiani keskusteluja kiinnostavien ihmisten kanssa. Minulla on lämmin ja turvallinen majoitus. Voin syödä hyvin ja terveellisesti. Saan lukea, kirjoittaa, ajatella, suunnitella ja toteuttaa.Tulevaisuutta ei voi täysin unohtaa, mutta jos keskityn vain tähän hetkeen, niin siinä on kaikki hyvin. Usein meillä näin onkin. Jos tuomme itsemme tietoiseksi tähän hetkeen, huomaamme melko usein, että kaikki on hyvin. Vaikka olisi kova työstressi, rahat meinaa loppua jne., niin harvoin meidän tarvitsee huolehtia tuosta kaikesta juuri tässä hetkessä. Lähde puistoon kävelylle ja ihaile syksyistä luontoa. Katso kun tuuli heittelee kirjavia lehtiä maassa. Hengitä syvään ja rauhallisesti. Juuri sillä hetkellä ei ole millään muulla merkitystä. Olet siinä ja kaikki on hyvin. Elät, olet turvassa.
Monella ystävistäni onnellisuus ja kiitollisuus tulee luonnostaan. Heidät on rakennettu eri tavalla. Toisille kiitollisuus on harjoittelun takana. Olen huomannut, että kun sitä on harjoitellut ja muuttanut ajatteluaan tietoisesti, niin koen kiitollisuutta jo ihan itsestään. Eilen autoa ajaessani sain ikävän ajatuksen yksinäisyyten liittyen ja tunsin viiltävän väristyksen kulkevan kehoni läpi. Ymmärsin ilokseni, että tuo tuntemus tulee minulle nykyään todella harvoin. Joskus niitä tuli paljonkin. Saattoi mennä päiviäkin tuon tunteen vallassa. Kehitystä on siis tapahtunut paljon. Kuvaavaa on se, että ymmärsin tämän hienon kehityksen vasta kun sain tuon ikävän tunteen. Tunne oli ollut pitkään poissa, mutta en ollut tiedostanut sitä aktiivisesti.
Tällä kertaa lyhyempi juttu, mutta en tiedä oliko tämä sen kevyempi. Kiitollisena kauniista syyssäästä toivotan kiitollisuuden täyteisiä hetkiä juuri sinulle. :)
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti