Läheisyys ja seksi

Läheisyydestä ja seksistä puhuminen on kutkutellut mieltäni jo pitkään. Olen kaksi kertaa yrittänyt tehdä aiheista tilaisuuden niin, että mukana puhumassa on toinen henkilö. Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin eri syistä kariutuneet. Mietin Uuden-Seelannin matkallani, mistä minä seuraavaksi haluan puhua? Vaeltaessa ajatus sitten valkeni. Läheisyys ja seksi – miksen puhuisi niistä yksin?

Olen blogiin kirjoittanut useamman kerran sinkkuelämän havainnoistani. En varsinaisesti ole seksistä puhunut, mutta läheisyyden kaipuusta, halaamisesta ja kosketuksen tärkeyden ymmärtämisestä. Sinkkuvuosien aikana näihin aiheisiin on tullut tutustuttua uusin ajatuksin ja on kertynyt erilaisia kokemuksia ja kohtaamisia.

Haluan puhua pelkän kosketuksen ja läheisyyden tarpeen tunnistamisesta ja uskalluksesta kertoa näistä. Lisäksi haluan kannustaa jakamaan seksuaalisia mieltymyksiään, sillä vaikka yhteiskuntamme on varsin vapautunut, jää silti paljon toiveita jakamatta turhan pelon ja häpeän vuoksi. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole normaali, vaan jokaisella on omat "kummalliset" mieltymyksensä. Toisilla ehkä oudommat kuin toisilla, mutta sallittakoon puolestani kaikki, missä ihmiset vapaaehtoisesti kehostaan nauttivat.

Tänä vuonna olen tutustunut myös tantraan. Sitä tehdään vaatteet päällä, harjoitellen kosketusta, toisen kohtaamista ja molempien rajoja. Tantran mielletään yleisesti liittyvän seksiin, mutta tantraan ei välttämättä tarvitse edes liittyä kosketusta. Tantran kautta on avautunut kosketuksen ja kohtaamisen laaja kirjo ja voima. Tilaisuuksissa käy eri ikäisiä miehiä ja naisia. On kauniita, komeita ja tavallisempia, isoja ja pieniä, pukumiehiä ja hippityttöjä. Olen oppinut kuinka erilaisia kosketuksia on. Voi jakaa iloa, lohtua, lempeyttä, lämpöä, ystävällisyyttä, niin miehen kuin naisen kanssa. Toisinaan kosketus on varsin neutraali ja etäinen. Joskus voi upota suoraan toisen syliin ja tuntea kuinka kemiat kohtaavat.

Tervetuloa kuuntelemaan sekä keskustelemaan Om Yoga -koululle sunnuntaina 29.10. kello 15-17. Voit kuunnella vain noin 50 minuuttisen puheeni tai halutessasi jäädä myös keskustelemaan aiheista vapaamuotoisesti puheeni jälkeen. Tästä löydät Facebook-tapahtuman.

- Turkka

Inspiroiva tositarina: Mari

Oman elämäni ja seikkailuideni jakaminen tuntuu joskus varsin hassulta. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin haastatella minua inspiroivia ihmisiä, mutta tämä on ollut yksi niistä miljoonista ideoista, joita en ole toteuttanut.

Pidin huhtikuussa 2017 puheen Om Yoga -koululla teemalla muutos. Myöhemmin sain palautetta kuulijalta, Marilta, joka oli suuresti inspiroitunut puheesta ja oli varannut itselleen matkan Italiaan, jonne matkustamisesta hän oli haaveillut pitkään. Oli todella hienoa kuulla, kuinka puheeni oli kannustanut Maria toimimaan unelmansa toteuttamiseksi.

Kesällä sain Helsinki-Vantaan lentokentältä kuvaviestin, jossa näkyi Italian lennon lähtöaika. Myöhemmin kuulin, miten matka oli sujunut.

– Sain uusia näkökulmia elämään ja nyt uskallan tarttua mahdollisuuksiin rohkeammin, iloitsee Mari.

Ehdotin Marille haastattelua, jotta voisimme jakaa hänen innostavan tarinansa. Näin syntyi tämä teksti parin tunnin keskustelustamme.

Mari, 35, sairasti teini-iässä erittäin harvinaisen verisairauden ja vietti kolme kuukautta potilaana sairaalassa.

– Tautiin sairastuu noin yksi miljoonasta. Pohdin sairaana ollessani elämän ja kuoleman kysymyksiä, mutta kun tervehdyin, palasin taas vanhoihin kaavoihin. En kokenut suurta elämän mullistusta. Olin esimerkiksi haaveillut vuodesta au pairina Italiassa, mutta haave tukahtui sisääni ja minusta tuli jälleen kiltti ja kuuliainen tyttö. Elin pitkälti sen mukaan, miten muut toivoivat.

Mari opiskeli ensin lähihoitajaksi ja sen jälkeen sairaanhoitajaksi. Sattumalta hän päätyi työskentelemään lasten pariin. Vuodet kuluivat.

– Oli parisuhde ja vakituinen työ. Kaikki oli periaatteessa hyvin. Aloin kuitenkin miettiä, onko tämä työ minun juttuni ja tunnistin olevani parisuhteessa vain myötäilemässä toista. Eräänä yönä näin todella ahdistavan unen. Herätessäni tärisin ja ymmärsin, että kaikki ei ole hyvin.

Marin elämään tulikin muutosta, kun yhdeksän vuoden parisuhde päättyi eroon ja lopulta Mari ilmoitti irtisanoutuvansa töistä. Esimies ei ollut uskoa hänen päätöstään.

– Olin anonut virkavapaata, mutta kun sitä ei myönnetty, päätin ottaa lopputilin.

Marilla ei ollut muuta suunnitelmaa kuin muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa oli luvassa kahden kuukauden määräaikainen pesti vastaavassa työssä.

– Elämä alkoi sujua muuton jälkeen. Työni tuntui mukavalta ja sopimustani jatkettiin. Tunsin kuitenkin vetoa johonkin, mitä en osannut selittää. Jonkilainen kaukokaipuu iski. Tuntui, että kaverit pohtivat lapsiaan, talojaan, mitä ruokaa illalla laitetaan. Ihmettelin, miksi en itse mieti samoja asioita.

Mari käy mielellään erilaisissa tapahtumissa. Kun hän huomasi ilmoituksen puheestani, jonka teemana oli muutos, päätti hän osallistua tilaisuuteen.

 –  Huomasin, että hei, tämä tyyppi pohtii aivan samoja asioita. Oli todella paljon juttuja joihin samaistuin. Ymmärsin, että on muitakin, joita askarruttavat samat asiat.

Matkustaminen on Marille tuttua ja hän on käynyt muun muassa Espanjassa, Kreikassa ja Bulgariassa. Matkoilla oli kuitenkin aina ollut kaveri mukana ja kohteet oli valittu sen kummemmin ajattelematta. Puheen innoittamana Mari alkoi miettiä, mihin hän haluaa matkustaa, mikä on hänen haaveensa. Sitten mieleen muistui nuoruuden unelma Italiasta.

– Tajusin, että haluan mennä Italiaan. Se ei ehkä ole suurin haaveeni, mutta askel kerrallaan niitä voi toteuttaa. Halusin matkustaa yksin ja löysin mukavan matkan, johon liittyi joogaa. Järjestelyt sujuivat helposti ja parin kuukauden päästä olin Italiassa.

Yhteisöllinen elämä Italiassa oli ihanaa. Matkaseurueella oli käytössään kaksi villaa, maisemat olivat kauniit ja seurue sai nauttia rauhasta.

– Kävimme keskusteluita osallistujien kesken, jaoimme tarinoitamme, sain uusia näkökulmia ja huomasin, että muilla on samanlaisia ajatuksia, vaikka elämämme ovat ulkoisesti kovin erilaisia. Erityisesti ruokailut yhdessä olivat ihania ja kävelyt keittiön läpi ruokapöydän ääreen ovat jääneet kauniina muistoina mieleeni.

Loma Italiassa ei ollut kuitenkaan pelkästään täydellisiä aterioita ja älyllistä nautintoa. Matkan aikana aukesi myös nuoruuden kipukohtia.

– Itkin joogan jälkeen. Annoin kyynelten vain valua. Olin vihdoin Italiassa, vaikka haave oli jo hukkunut jonnekin syvälle sisääni. Tuntui, että puhdistauduin sisäisesti ja oli voimaannuttavaa mennä yksin uima-altaalle ja vertauskuvallisesti huuhtoa vanhat kuonat pois. Annoin asioiden nousta pintaan, hyväksyin tunteet ja päästin irti.

Mari on sittemmin vastannut myöntävästi kutsuun lähteä mukaan asiantuntijatehtäviin, joista hän on aiemmin kieltäytynyt. Tehtävä on kiinnostanut häntä, mutta rohkeutta tarttua tilaisuuteen ei ole ollut. Lisäksi Mari päätti hakea osallistujaksi ulkomailla järjestettävään kongressiin.

– Matkan jälkeen olen sanonut elämälle kyllä. Tietysti pitää osata sanoa myös ei, jos juttu ei tunnu omalta. Nykyään tartun mahdollisuuksiin ja katson mitä tapahtuu. Ennen en vain huomannut tai uskaltanut haaveilla uusista jutuista.

- Turkka

Yhteys

Istun lentokoneessa matkalla Uuden-Seelannin Eteläsaaren Nelsonista kohti Pohjoissaaren Aucklandia. Ilma on kaunis ja pienehkö potkurikone kiitää pilvien lomassa kimmeltävän meren yllä. Luin lentoyhtiön lehdestä jutun paikallisista ihmisistä, jotka työskentelevät elokuva-alalla. Inspiroivan tekstin myötä aloin jälleen pohtimaan, mitä haluan elämälläni tehdä. Sitä kysymystä olen pyöritellyt jo useamman vuoden.

Yksinkertaista valmista ratkaisua tuskin on, vaan vastaus löytyy elämän myötä ja muuttuu varmasti aika ajoin. Pidän siitä tunteesta, kun sävellän musiikkia liikkuvaan kuvaan ja sitä kautta vaikutan kohtauksen tunnelmaan. Äänisuunnittelussa on kiehtovaa luoda sama asia päättämällä, millaisia ääniä käyttää ja hallita hienovaraisia asioita, joiden viestin katsoja alitajuisesti ymmärtää.

Olen palannut juurilleni yhtyemusisointiin. On huumaava tunne, kun yhteissoitto kulkee, jameissa aukeaa uusia sävelkulkuja kuin itsestään ja musiikki tuntuu virtaavan lävitsesi. On hienoa leikkiä syntetisaattoreilla ja kokea yhteys yleisöön lavalta käsin. On kuin sukeltaisi elämän virtaan.

Sytyn saadessani käydä rehellsiä ja avoimia keskusteluja. On hienoa, kun voin auttaa vain olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Tunnen flown, kun puhun yleisölle asioista, jotka koen tärkeäksi. Tunnelma on lämmin ja luonnollinen, mutta jotenkin niin taianomainen sanojen soljuessa kuin minua ei olisi.

Tunnen tyydytystä, kun ohjaan laivaa ja saan tarjota ihmisille elämyksiä vesillä. Innostun, kun huomaan jotain kaunista ja tallennan sen kuvaksi, jonka voin jakaa ihmisille. On hauska kuvata videoita sekkailuista, jakaen hetkiä ja tunteita, jotka muuten jäisivät vain itselleni.

Olen liekeissä, kun saan seikkailla uusissa maissa ja paikoissa, mykistyen luonnon kauneudesta sekä tutustuen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
Koen myös suurta täyttymystä vaeltaessani yksin erämaissa. Tunnen yhteyden luontoon ja samalla  olen kosketuksissa itseni kanssa. Olen yksin, mutta en yksinäinen.

Ymmärsin, että kaikissa näissä on kyse yhteydestä. Se liitty suoraan toisiin ihmisiin ja silloinkin kuin se on minun ja luonnon välistä, kaipaan päästä jakamaan näitä tunteita ja oivalluksia. Luulen, että me kaikki kaipaamme tuota yhteyttä. Se ei ehkä ole aina ilmeistä, mutta tavalla tai toisella on siellä jossain taustalla. Kun koemme yhteyden, voimme hyvin ja jos se on kadonnut olemme rauhattomia. Yhteys syntyy luonnollisesti, mutta tuntuu siltä, että arjessa sen kuitenkin helposti kadotamme. Se kuitenkin löytyy itsestään, kun rentoudumme ja annamme aikaa kohtaamiselle, yksin tai seurassa.

Jos haluat lukea Uuden-Seelannin matkastani lisää, vieraile matkablogissani. :)

- Turkka

Rohkeudesta

Sain kutsun tulla puhumaan vasta perustetun Lempäälän valo ry:n avajaistapahtumaan lauantaina 29.7. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota kulttuuri- taide- ja ystävyystoimintaa lempääläläisille. Kun minut pyydetään puhumaan, annan pyytäjän asettaa puheen teeman. Tällä kertaa otsikko sisältää rohkeuden ja oman polun kulkemisen.

 

Tuttuja aiheita ja aiheesta riippumatta sivuan rohkeutta lähes aina. Pohdiskelen parhaillaan mitä näistä kertoisin lauantaina. Samalla mietin, mitä rohkeus on? Usein tuntuu, että pelottomuus nähdään rohkeutena. Omasta mielestäni rohkeus vaati ehdottomasti pelkoa. Koen, että rohkeus on uskallusta toimia tai olla toimimatta, vaikka seuraukset pelottavat. Toiselle joku asia voi olla todella helppoa, mutta toisella taas todella pelottava. Joillekkin itsensä esittely uudessa tilanteessa on todella luonnollista, kun toisella syke nousee ja hän saattaa jopa karttaa kiinnostavia tilausuuksia pelkonsa takia.

Emme pysty tietämään ulkoapäin, milloin joku toimii rohkeasti. Toiminta saattaa vaikuttaa rohkealta, mutta siinä ei välttämättä ole mitään erikoisempaa toimijalle. Vastaavasti joku näennäisesti pieni asia on saattanut vaatia kenties vuosien pohdiskelua. Joka tapauksessa tarinat toisten rohkeudesta innostavat myös muita. Esimerkit siitä kuinka pelottavan asian kohtaaminen on tarjonnut jotain uutta ja hienoa elämään, antaa uskallusta toisille rohkeuttaan etsiville. Luultavasti jokainen meistä kerää rohkeutta johonkin.

Olen oppinut, että oma uskallukseni jakaa kokemuksiani, on inspiroinut myös muita. Konkreettisin todiste tuli kuvaviestin muodossa muutama viikko sitten Helsinki-Vantaan lentokentältä. Eräs kuulijani kertoi minulle, kuinka hän oli saanut puheestani innoitusta ja lopulta varannut ensimmäisen ulkomaanmatkan matkustaen yksin. Tässä toteutui hienosti kierto, mitä rohkeat teot ruokkivat. Olen itse saanut inspiraatiota ja uskoa lukuisten ihmisten tarinoista. Nyt olin itse yksi innoitajista ja hänen tarinansa innoittaa taas muita, ketkä hänen seikkailustaan kuulevat.

Rohkeus pitää löytää joka kerta uudelleen ja joskus huomaamme, että emme olleet tänään tarpeeksi rohkeita. Pelko kuitenkin suojelee meitä ja kaikkia pelkoja ei ole tarkoituksenmukaista kohdata. Jos joku asia kuitenkin kummittelee mielessä kuukausista tai vuosista toiseen, on se varmasti merkki siitä, että asia on meille tärkeä ja kenties itse pelko on pahempi kuin se mitä pelkäämme. Olen itse huomannut, että lähes aina kun olen jonkun pelon kohdannut, huomaan, kuinka se oli vain mielikuvituksen tuotetta. Kun on uskaltanut tarttua tarjottuun työhaasteeseen, keskustella vaikeasta asiasta, sanoa kyllä/ei tai pyytää ihastusta ulos, on voittanut itsensä. Vaikka lopputulos ei olisikaan paras mahdollinen, uskallus antaa uskoa itseen ja on jälleen valmiimpi kohtaamaan uusia haasteita.

Tervetuloa Lempäälän valo ry:n avajaistapahtumaan. Ohjaan tilaisuudessa myös lyhyitä rentoutusharjoitteita. Ohjelmassa on lisäksi mm. tunnemaalausta, valokuvausta ja tietoa yhdistyksen toiminnasta. Lisätietoja tapahtumasta löytyy Facebookista.

- Turkka

Sinkku tahtomattaan

Tuollainen ehdotus puheen otsikoksi tuli mailiini. Ensireaktioni oli ahdistava ja pelokas. Vatsaa väänsi ja henkeä salpasi. Klassinen mitä ihmisetkin ajattelee nousi mieleeni. Hetken pohdittuani totesin, että sehän on juuri hyvä. Puhutteleva, ajatuksia herättävä ja rehellinen. Mitä sitten jos joku ajattelee minut epätoivoiseksi, niin kuin kaveri otsikosta totesi? Haluan puhua sinkkuteemalla, joten tuossa tuntemus, jota moni sinkku käsittelee.

Yksin eläminen ja sinkkuelämä on tullut reilun kolmen vuoden aikana tutuksi ja olen jo muutaman blogin kirjoittanutkin aiheesta.
Nettideittailua, Hyvää yötä ja huomenta, Tavoite: puoliso

Aihe pysyy ajankohtaisena ja lehtiä seuraamalla huomaa, että yksineläjien määrän kasvu on jo yhteiskunnallinen ilmiö. Paljon hehkutellaan sinkkuelämän hyviä puolia ja kyllähän niitä on. Vapaus mennä ja tulla kuinka huvittaa. Ei ole ikävää toisen luo. Toinen ei ärsytä eikä valita turhista. Jos tapaat kiinnostavan ihmisen, voit hyvillä mielen mennä jutulle, jos vain uskallat. Jokainen sinkku osaa kertoa pitkän listan hyvistä puolista ja parisuhteessa elävät voivat tarvittaessa jatkaa sinkkuelämän autuuden ylistystä.

Monelle sinkkuus on taakka. Juttelin 36-vuotiaan naisen kanssa ja hän kertoi, kuinka on alkanut miettiä, pitääkö lapsi hommata yksin. Hän ei varmasti ole ainoa. Kolmekymppisten sinkkunaisten asema tuntuu todella epämukavalta. Jos haluat perheen perustaa, paineet löytää kumppani ovat kovat. Lisääntymiskyky heikkenee ja jossain kohtaa tulee piste, jolloin hedelmöittyminen on jo todella epätodennäköistä. Jos miehenäkin käyn välillä syviä pohdiskeluja mahdollisen isyyden suhteen, vaikka minulla ei vastaava aikarajaa olekaan, niin miltä se tuntuu naisesta, joka joutuu tekemään loppuelämää koskevan ison päätöksen kenties täysin yksin.

Toivon voivani kannustaa kuulijoita jakamalla omia tuntemuksia ja kokemuksia, haaveilun ihanuutta ja todellisuuden tuomia pettymyksiä. Vaikka ei ole kumppania, niin voi huomata, että ainakaan ei ole yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Jokainen kokee epätoivon ja riittämättömyyden tunnetta. Jokainen kysyy itseltään, miksi en kelpaa. Ulospäin saatamme viestiä itsevarmuuta, mutta tutustuessa paljastuvat epävarmuudet.

Paljon puhutaan siitä, kuinka pitää osata olla yksinkin. Se on totta ja ylipäätänsä välillä on hyvä olla yksin. Minä olen paljon yksin. Matkustan yksin ympäri maailmaa ja nautin siitä. Nautin olla yksin mökillä. Nautin myös suuresti matkustamisesta ystävien kanssa ja heidän seurastaan mökillä. Tällä kaikella on tarpeensa vaikka olisi parisuhteessa, mutta eihän mikään näistä korvaa omaa kultaa. Ei niin etteikö ilman kumppaniakin voi elää mukavasti, mutta yksin ja ystävien kanssa ei vain oikein kaikkea voi kokea. Perhoset vatsanpohjassa, joku ketä kaivata, joku joka odottaa ja tietenkin seksi, joka muuttuu täysin erilaiseksi, kun tutustuu toiseen ja tuntee vahvasti häntä kohtaan. La La Land -elokuvassa minuun iski kohtaus, jossa Sebastian yllättää Mian koti-illallisella. Ymmärsin, kuinka paljon kaipaan tuollaista arkista hetkeä syödä yhdessä. Vaihtaa päivän kuulumisia ja nauttia toisen kokkailusta/tai kokata itse toiselle.

Sinkku tahtomattaan puhe sunnuntaina 28.5. Om Yogalla klo 15-16:30. Puhun noin 50 minuuttia, sitten on pieni tauko, jonka jälkeen keskustelua paikalle jääneiden kanssa. Tervetuloa rohkeasti mukaan!

- Turkka

Toiveiden vuosi

Monelle on varmasti tuttuja erilaiset unelma- ja aarrekartat, joihin kerätään kuvia, sanoja ja lainauksia ilmentämään sitä, millaiseen suuntaan toivoisi elämänsä kehittyvän. Sellaisen tein itsekin muutama vuosi sitten, mutta se ei ole niin maagisesti toiminut, kuten monelle voi käydä. Itselläni taas toinen tapa asettaa toiveita, tuntuu osuneen kohdilleen hämmästyttävästi.

Osallistuin vuonna 2011 Sammon takojat-koulutukseen, jonka päätteeksi suoritin tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Sammon takojien aikana aloin kirjoitella ylös asioita, joita toivoisin toteuttavani. Pääasiassa ne liittyivät töihin. Muistan kun toisella tapaamiskerralla, muutaman kuukauden tauon jälkeen, kurkistin vihkooni ja totesin kurssikavereilla, että jännästi nämä asiat ovat toteutuneet tällä välin. Jatkoin kirjoittamista läpi koulutuksen ja kummasti niitä asioita tapahtui mitä kirjasin ylös, mutta ei tietenkään kaikkea. Kenties jako muodostui sen perusteella, missä oli sydän todella mukana.

Kun tutkin muistikirjaani täällä Yhdysvalloissa, löysin vanhan muistiinpanon. Keväällä 2013 kirjasin vihkooni toiveiden päivä/viikko/kuukausi/vuosi listauksen. Pohdin silloin kovasti elämäni suuntaa (mikä jatkuu edelleenkin) ja yritin löytää tapoja kartoittaa, mitä oikein elämältäni toivon. Helmikuussa 2013 olimme exäni kanssa päätyneet eroon, päättäen lähes yhdeksän vuoden parisuhteen. Olin myös ammatillisesti saavuttanut unelmiani, joten pyrin katsomaan tulevaa avomin mielin ilman rajoitteita. Oli melkoinen hämmästys, kun vertasin tämän hetkistä elämääni noihin kolmen vuoden takaisiin toiveisiin.

Tässä kuvan alkuperäisestä listasta. Koska käsialani on harvinaisen epäselvä, kirjaan selvyyden vuoksi tähän listan sisällön:

Päivä: lukemista, keskustelua, musiikkia, luomista, ideointia, liikuntaa, rentoutumista

Viikko: rauhallinen maanantai, ti/ke tapaamisia toimintaa, to/pe luovaa sisältöä, la/su viihdettä, retkeilyä, pikkumatkoja

Kuukausi: koti- tai ulkomaanmatkoja, julkaisua, luentoa, opetusta, muutaman päivän retkiä, projekti, esiintyä

Vuosi: muutama ulkomaanmatka, pari isoa vaellusta, joku julkaisu kirja/levy/elokuva/sarja, aloittaa uusia asioita ja harrastuksia, opiskella uutta, luoda merkityksellisiä ihmissuhteita, kasvaa henkisesti

Jos katson viime vuotta, niin se sisälsi kaikkea tuota. Matkasin Pariisin ja Prahaan. Tein 2,5 viikon asuntoautoretken Euroopassa, vaelsin Urho Kekkosen kansallispuistossa kuusi päivää, opetin äänisuunnittelua, pidin puheita mm. häpeän ja rohkeuden haasteista, soitin usemman keikan muusikkona ja jopa ensimmäistä kertaa lauloin. Kokeilin uusia juttuja astuen epämukavuusalueelle, sävelsin mainosmusiikkia ja 10-jakoisen tv-sarjan musiikin, kirjoitin blogia ja tein videopäiväkirjan Euroopan retkestä, kohtasin paljon uusia ihmisiä ja löysin muutaman uuden ystävän, pystyin kehittämään toimintaani rohkeampaan ja avoimempaan suuntaan, palasin ensi kerran kapteeniksi sitten kesän 2008 ja vietin monia iloisia hetkiä ihmisten seurassa. Tähän voi lisätä sen, että nyt olen kieränyt Yhdysvaltoja 78. päivää ja ehdin olla Suomessa vain 12 päivää, kunnes lennän Dreamtale-yhtyeen mukana taltioimaan heidän Kiinan kiertuettaan, jonka jälkeen luon mahdollisesti äänimaiseman Room Escape -peliin. Toki vuoteen mahtui myös paljon epävarmuuta ja ikäviäkin asioita, mutta nehän kuuluvat väistämättä elämään. Todella huikea vuosi kokonaisuudessaan.

Jos koitan kertoa, kuinka tämä on oikein tapahtunut, en tiedä mitä sanoa. Moni asia on tapahtunut sattumalta, ilman että olen itse ollut aktiivinen. Asiat ovat toki käyneet mielessä jollain tapaa, mutta puheet ja luontoretket ovat ainoita juttuja, joiden kanssa olen ollut itse todella aktiivinen. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt haastamaan ja kehittämään itseäni, mutta sehän on aaltoliikettä. Välillä edistyy ja välillä epäonnistuu.

Suuri osa on siis sattumaa ja todella hyvää onnea. Toki oma tahtotila ja pyrkimys, ovat hiljalleen mahdollistaneet sen, että olen valmis, kun tilaisuuksia tulee vastaan. Yksi syy siihen, miksi minulle on tarjottu mahdollisuuksia tehdä kivoja juttuja tauonkin jälkeen liittyy ehkä siihen, että suhtaudun tekemiseen rakkaudella. Se on myös tarkoittanut sitä, että olen ollut eri mieltä asioista ja joskus kieltäytynyt jostain, mitä en tunne hyväksi jutuksi itselleni. Olen myös joutunut etsimään rohkeutta tarttua mahdollisuuksin ja kaikkiin en ole tarttunut välittömästi.

Toiveidensa jäsentely varmasti parantaa mahdollisuuksia niiden toteutumiseen. Voin kokemuksesta sanoa, että kun vain ajelehtii elämän vietävänä, tulee usein hetkiä, milloin kaipaa selkeää suuntaa. Ei ehkä kannata sitoa itseään liikaa mihinkään päämäärään, mutta on hyvä olla joku päämäärä, jotta voi lähteä matkaan. Matkan aikana sitten selviää, mihin se oma polku lopulta vie. Lensin Los Angelesiin ilman suunnitelmaa. Tästä muodostui melkoinen seikkailu, mutta se rakentui suurimmalta osin päivä kerrallaan, vain summittaisten ajatusten kanssa siitä, mihin suuntaan seuraavaksi. Oli mielikuvia mitä voisi tapahtua. Oli unelmia ja oli pelkoja. Jotain niistä toteutui ja jotain ei. Tuli kuitenkin niin paljon sellaista, mitä en olisi osannut suunnitella ja kuvitella. Joten jos ajalehdit, ota joku suunta kaukaisuuteen tai lähimpään puistoon. Jos taas pusket määrätietoisesti yhteen suuntaan, kokeile välillä maisemareittiä. Isolle tiellä löytää kyllä aina takaisin. :)

Matkan aikana olen kuvannut lyhyitä videoita teemalla innostavia ajatelmia. Niitä voit katsoa täältä. Matkablogiin päivittyy hiljalleen kertomuksia reissun tapahtumista.

- Turkka

Aloittelijan mielellä

47. päivä matkalla ja olen Seattlen nurkilla Woodinvillessä. Matkablogiin rustasin Los Angelesin päivistä ja Facebook päivittyy ahkerammin videoiden kera.

Suomessa itsensä tuntee välillä erityisen laiskaksi ja epämukavuuksia karttelevaksi. Menee helposti ehkä viikkojakin, ettei haasta itseään minkään uuden kanssa tai astu varsinaiselle epämukavuusalueelle. Kun mietin mitä kaikkea päivät matkalla sisältävät, yllätyin siitä, kuinka paljon joutuu huomaamattaan uusiin tilanteisiin ja omaksumaan erilaisia asioita.

Yhdysvallat ei toki ole mikään Intia, mutta kyllä täälläkin törmää paljon juttuihin, mitkä tehdään eri tavalla kuin kotimaassa. Kaupassa käynti, auton tankkaaminen, motellissa majoittuminen, liikennesäännöt ja -kulttuuri, keittiölaitteet ja kassakeskustelut voivat olla yllättävän haastavia. Kohtaa uusia toimintamalleja ja sanoja, joita ei osaa mitenkään arvata. Tilanteissa on usein vähän pihalla, kun ei meinaa heti ymmärtää, mitä toinen kysyy tai kertoo. Syvällisemmissä keskusteluissa aktiivisen sanavaraston rajoitteet tulevat vääjäämättä vastaan.

 Grand Canyon

Kaikki varmasti rakastavat sitä tunnetta, kun homma on hallussa, mutta nyt koen joka päivä ainakin jotain pieniä tilanteita, joissa en ole kartalla. Yllätyinkin siitä, kuinka vähän nämä tilanteet minua haittaavat. Ne kuuluvat luonnollisena osana uuteen maahan tutustumiseen, vaikka Suomessa vastaavat tilanteet voisivat nolostuttaa suuresti. Jotenkin sitä on sellaisessa lapsenomaisessa tilassa, jos vaan innolla tekee asioita, mokaa ja sitten on hienoa, kun osaa serraavalla kerralla toimia paremmin. Tunsin varsin syvää tyytyväisyyttä, kun sain tankkausoperaation ekan kerran onnistumaan ilman säätämistä. Suomen korttia eivät automaatit hyväksy, joten kassalla pitää joka kerta vierailla.

Yllätyksiä tulee silti niissäkin asioissa, joita on jo moneen kertaan tehnyt. Kortilla maksaminen voi olla joskus varsin vaikeaa, eikä aina välttämättä onnistu, vaikka päätteen Mastercard pitäisi hyväksyä. Joskus myyjät ovat pihalla, kun pääte kysyy heiltä jotain uutta, mitä paikallisten kortit eivät tee. Käteisellä tilanteista toki selviää ja muutenkin tällaista englantia aksentilla höpöttävää jamppaa kohdellaan ymmärtäväisen ystävällisesti, vaikka saatan olla aivan kuutamolla keskustelun kulusta.

 Piti kysyä huonekaverilta, kuinka tällä hanalla saa veden juoksemaan suihkun kautta.

Päivittäinen oppiminen kuuluu siis tällaiseen matkailuun, mitä itse harrastan. Yksi syy, miksi uuden oppimista on niin paljon on se, että liikun paljon ja eri kulkuneuvoilla. Majapaikka vaihtuu myös ahkeraan, joten sen myötä vastaan tulee erilaisia hostelleja, hotelleja, motelleja ja ihmisten koteja Airbnb:n kautta. Sterssiä ja jännitystä tämä vauhti ja suunnittelemattomuus tuottaa, mutta selkeästi saan siitä myös kiksit ja olen valmis sietämään nuo hetket, jolloin olen varsin tumpelo turisti.

Yksi syy siihen miksi matkailen, on varmasti tuo, että se aktivoi minua. Tavallaan pakotan itseni tilanteisiin, missä on vain toimittava. Reissulta tarttuu mukaan toki paljon kauniita maisemia ja hienoja kohtaamisia, mutta luulen, että nämä pikkuruiset päivittäiset oppimiset ja epäonnistumiset ovat ehkä vielä tärkeämpiä, vaikka sitä ei aktiivisesti ajattelekaan. Onhan se mahtavaa, että toimii huomaamattaan kuin kävelemään opetteleva lapsi, uudestaan ylös eikä jäädä pohtimaan mokia, jotka kuuluvat oppimiseen. Kotikulmilla sitä liian usein vältttelee mokia ja ei yritä enää uudestaan.

- Turkka