Istun lentokoneessa matkalla Uuden-Seelannin Eteläsaaren Nelsonista kohti Pohjoissaaren Aucklandia. Ilma on kaunis ja pienehkö potkurikone kiitää pilvien lomassa kimmeltävän meren yllä. Luin lentoyhtiön lehdestä jutun paikallisista ihmisistä, jotka työskentelevät elokuva-alalla. Inspiroivan tekstin myötä aloin jälleen pohtimaan, mitä haluan elämälläni tehdä. Sitä kysymystä olen pyöritellyt jo useamman vuoden.
Yksinkertaista valmista ratkaisua tuskin on, vaan vastaus löytyy elämän myötä ja muuttuu varmasti aika ajoin. Pidän siitä tunteesta, kun sävellän musiikkia liikkuvaan kuvaan ja sitä kautta vaikutan kohtauksen tunnelmaan. Äänisuunnittelussa on kiehtovaa luoda sama asia päättämällä, millaisia ääniä käyttää ja hallita hienovaraisia asioita, joiden viestin katsoja alitajuisesti ymmärtää.
Olen palannut juurilleni yhtyemusisointiin. On huumaava tunne, kun yhteissoitto kulkee, jameissa aukeaa uusia sävelkulkuja kuin itsestään ja musiikki tuntuu virtaavan lävitsesi. On hienoa leikkiä syntetisaattoreilla ja kokea yhteys yleisöön lavalta käsin. On kuin sukeltaisi elämän virtaan.
Sytyn saadessani käydä rehellsiä ja avoimia keskusteluja. On hienoa, kun voin auttaa vain olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Tunnen flown, kun puhun yleisölle asioista, jotka koen tärkeäksi. Tunnelma on lämmin ja luonnollinen, mutta jotenkin niin taianomainen sanojen soljuessa kuin minua ei olisi.
Tunnen tyydytystä, kun ohjaan laivaa ja saan tarjota ihmisille elämyksiä vesillä. Innostun, kun huomaan jotain kaunista ja tallennan sen kuvaksi, jonka voin jakaa ihmisille. On hauska kuvata videoita sekkailuista, jakaen hetkiä ja tunteita, jotka muuten jäisivät vain itselleni.
Olen liekeissä, kun saan seikkailla uusissa maissa ja paikoissa, mykistyen luonnon kauneudesta sekä tutustuen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
Koen myös suurta täyttymystä vaeltaessani yksin erämaissa. Tunnen yhteyden luontoon ja samalla olen kosketuksissa itseni kanssa. Olen yksin, mutta en yksinäinen.
Ymmärsin, että kaikissa näissä on kyse yhteydestä. Se liitty suoraan toisiin ihmisiin ja silloinkin kuin se on minun ja luonnon välistä, kaipaan päästä jakamaan näitä tunteita ja oivalluksia. Luulen, että me kaikki kaipaamme tuota yhteyttä. Se ei ehkä ole aina ilmeistä, mutta tavalla tai toisella on siellä jossain taustalla. Kun koemme yhteyden, voimme hyvin ja jos se on kadonnut olemme rauhattomia. Yhteys syntyy luonnollisesti, mutta tuntuu siltä, että arjessa sen kuitenkin helposti kadotamme. Se kuitenkin löytyy itsestään, kun rentoudumme ja annamme aikaa kohtaamiselle, yksin tai seurassa.
Jos haluat lukea Uuden-Seelannin matkastani lisää, vieraile matkablogissani. :)
- Turkka
Yksinkertaista valmista ratkaisua tuskin on, vaan vastaus löytyy elämän myötä ja muuttuu varmasti aika ajoin. Pidän siitä tunteesta, kun sävellän musiikkia liikkuvaan kuvaan ja sitä kautta vaikutan kohtauksen tunnelmaan. Äänisuunnittelussa on kiehtovaa luoda sama asia päättämällä, millaisia ääniä käyttää ja hallita hienovaraisia asioita, joiden viestin katsoja alitajuisesti ymmärtää.
Olen palannut juurilleni yhtyemusisointiin. On huumaava tunne, kun yhteissoitto kulkee, jameissa aukeaa uusia sävelkulkuja kuin itsestään ja musiikki tuntuu virtaavan lävitsesi. On hienoa leikkiä syntetisaattoreilla ja kokea yhteys yleisöön lavalta käsin. On kuin sukeltaisi elämän virtaan.
Sytyn saadessani käydä rehellsiä ja avoimia keskusteluja. On hienoa, kun voin auttaa vain olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Tunnen flown, kun puhun yleisölle asioista, jotka koen tärkeäksi. Tunnelma on lämmin ja luonnollinen, mutta jotenkin niin taianomainen sanojen soljuessa kuin minua ei olisi.
Tunnen tyydytystä, kun ohjaan laivaa ja saan tarjota ihmisille elämyksiä vesillä. Innostun, kun huomaan jotain kaunista ja tallennan sen kuvaksi, jonka voin jakaa ihmisille. On hauska kuvata videoita sekkailuista, jakaen hetkiä ja tunteita, jotka muuten jäisivät vain itselleni.
Olen liekeissä, kun saan seikkailla uusissa maissa ja paikoissa, mykistyen luonnon kauneudesta sekä tutustuen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
Koen myös suurta täyttymystä vaeltaessani yksin erämaissa. Tunnen yhteyden luontoon ja samalla olen kosketuksissa itseni kanssa. Olen yksin, mutta en yksinäinen.
Ymmärsin, että kaikissa näissä on kyse yhteydestä. Se liitty suoraan toisiin ihmisiin ja silloinkin kuin se on minun ja luonnon välistä, kaipaan päästä jakamaan näitä tunteita ja oivalluksia. Luulen, että me kaikki kaipaamme tuota yhteyttä. Se ei ehkä ole aina ilmeistä, mutta tavalla tai toisella on siellä jossain taustalla. Kun koemme yhteyden, voimme hyvin ja jos se on kadonnut olemme rauhattomia. Yhteys syntyy luonnollisesti, mutta tuntuu siltä, että arjessa sen kuitenkin helposti kadotamme. Se kuitenkin löytyy itsestään, kun rentoudumme ja annamme aikaa kohtaamiselle, yksin tai seurassa.
Jos haluat lukea Uuden-Seelannin matkastani lisää, vieraile matkablogissani. :)
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti