Yksi ihmisen luontaisista hyvän mielen lähteistä on auttaminen. Perustarpeisiimme kuuluu olla osa yhteisöä ja tuntea, että annamme ja saamme yhteisöltä. Kokemus siitä, että meillä on merkitystä muille ja muilla meille, lisää hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme.
Erilaisten kokemusten ja itsetutkiskelun myötä olen huomannut, että parhaiten autan, kun vain kuuntelen. Minua kiinnostaa toisten onnistumisen lisäksi myös huolet, epävarmuudet, pelot ja häpeä. Riittää, kun annan toiselle aikaa ja tilaa puhua. Aiemmin olen halunnut olla aktiivinen, kyseenalaistaa, kysyä ja luoda vaihtoehtoja. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse ottaa aktiivista roolia. Se on on lähinnä omaa pätemisen tarvetta. Jos tulee kysymys tai ehdotus mieleen, voin sen tehdä, mutta suurin apu on se, että antaudun hetkelle ja olen läsnä.
Tämän vuoden aikana opin myös hiljaisuuden voiman. Saatan auttaa vain pitämällä kättä toisen selällä, kummankaan ei tarvitse puhua. Vaikka olisikin mielenkiintoista tietää, mitä toinen käy läpi, niin hiljainen, hyväksyvä läsnäolo tuntuu olevan paljon enemmän, kuin kysellä toisen tuntemuksista.
Nämä kaksi asiaa ovat sellaisia, joita jokainen meistä voi harjoittaa. Voimme tarjota kuuntelevan korvan, jolloin toinen voi sanoittaa huolensa, ilman että otamme kantaa mihinkään. Voimme laittaa käden toisen selällä ja olla hiljaa tukena. Osoittaa toiselle, että mitä hän käykään läpi, hän ei ole yksin.
Omasta mielestäni näillä teoilla on suurempi merkitys kuin mitä ymmärrämme. Oletamme helposti, että vaikuttavan teon pitää olla iso tai erikoinen. Etsimme vastauksia hienoista teorioista, tekniikoista, pillereistä ja ulkopuoleltamme. Olkaamme siis enemmän läsnä toisillemme. Kuunnellaan, kosketetaan ja halataan. Annetaan hetkeksi varaukseton huomiomme.
Hyvää uutta vuotta! :)
- Turkka
Moneen asiaan olen oppinut suhtautumaan kohtuullisen tyynesti, mutta parisuhde tuo ihan omat haasteensa. Henkinen ja fyysinen läheisyys on niin paljon syvempää, verrattuna muihin ihmissuhteisiin. Tuore suhteeni saikin kunnon testin, kun matkustimme yhdeksän yön retkelle Italiaan. Siihen asti pisin yhdessä vietetty aika oli pari vuorokautta, joten oli mielenkiintoista nähdä, kuinka elo sujuu, kun olemme koko ajan yhdessä.
Matka meni erittäin mukavasti ja ikävintä oli Firenzen kylmä ja sateinen sää, mutta sekään ei tunnelmaa onnistunut latistamaan. Kaksii kertaa huomasin, kuinka löysin itseni mielipahan syövereistä. Molemmilla kerroilla taustalta löytyi oletus. Olin mielessäni tehnyt suunnitelmia ja oletin asioiden menevän niin. Toinen näistä tapahtui ensimmäisenä iltana Firenzessä. Olin ennen matkaa haaveillut, että olisi kiva käydä konserteissa. Roomassa olimmekin jo käyneet kahdesti.
Kävelimme Firenzen kujia, kun sattumalta meille annettiin mainos vartin päästä alkavasta konsertista. Luvassa oli kolmen tenorin joulukonsertti, ei tosin maailmankuulujen tähtien, vaan heidän inspiroima konsertti. Olin innoissani menossa kuuntelemaa ja oletin, että seuraneitini on myös samalla fiiliksellä. Kun hän sanoikin, ettei nyt jaksa lähteä kuuntelemaan konserttia, petyin.
En ollut ajatellut, että olisinkin yksin kiinnostunut konsertista. Sisäinen sekaannus tuli myös siitä, kun aloin pohtia menenkö konserttiin yksin vai vietänkö iltaa hänen kanssaan. Hän kyllä kannusti minua menemään konserttin, mutta kumpikin vaihtoehto tuntui kutsuvalta. Hän huomasi hämmennykseni ja tarjoutui kuitenkin lähtemään kanssani konserttiin, mutta en toki halunnut häntä mukaan vain pitämään minua kädestä. Parempi tehdä oman fiiliksen mukaan ja kaikkea ei matkalla tietenkään tarvitse tehdä yhdessä. En vain ollut osannut odottaa, että tänä iltanavietämme aikaa erillämme.
Intensiivisen sisäisen keskustelun jälkeen, päädyin menemään konserttiin. Olihan toiveeni ollut konserttiin päästä ja nyt se osui kohdalle kuin tilauksesta. Konsertti oli kiva kokemus. En ole vastaavassa ennen ollut. Sain taas uusia ajatuksia ja vaikutteita omiin luoviin projekteihini. Mielipaha katosi, kun sisäinen sekaannus oli ohi. Olin tyytyväinen, että tartuin hetkeen ja konsertin tuoman fiiliksen siivittämänä halusin vielä lähteä istuskelemaan paikalliseen. Tähän aktiviteettiin seuralaiseni halusi liittyä taas mukaan. Meininki oli hyvä, kun molemmat olivat kuunnelleet itseään.
Mietin jälkeen päin, miksi tuo kolahti niin kovasti. Kun olen matkustanut seurassa, on pidetty kokonaisia päiviä niin, että molemmat/muut tekevät sellaista mitä haluavat, joten se ei ollut uutta. Ylipäätänsä oma-aika matkalla tekee hyvää. Selkein syy oli yksinkertaisesti se, että automaattisesti oletin, että tämä on kummankin mielestä siisti juttu ja todellisuus pääsi yllättämään minut. Pikku juttu etäältä katsottuna ja etukäteen suunniteltuna, mutta tuossa tilanteessa se tuntui isolta pettymykseltä.
Taitaa olla varsin ikiaikainen piirre, että petymme, kun odotuksemme eivät täyty. Ilman odotuksia ja oletuksia tuskin opimme elämään ja kaikkeen emme pysty varautumaan. Monissa asioissa pystyy etukäteen miettimään, mitä jos asiat eivät mene niin kuin haluaa. Pettymys tuntuu toki aina ikävältä, mutta ehkä se on helpompi käsitellä, kun se ei ole niin yllättävää. Itselläni se on auttanut, kun olen oppinut suhtautumaan kevyemmin pettymyksiin. Uskallan myös yrittää tehdä erilaisia asioita enemmän, kun pettymys ei ole vihollinen, vaan yksi osa sitä polkua, jolla jossain kohtaa toive kenties toteutuu.
Parisuhteseen liittyy aina odotuksia, monet niistä ovat varmasti tiedostamattomia, joten uusia pettymyksen tunteita on taatusti edessä. Tärkeintä on varmaankin tiedostaa se, että useinkaan pettymys ei ole toisen vika, vaan oletkin luonut odotuksen ja pettymyksen ihan itse.
Jos matkafiilistely kiinnostaa, niin matkablogistani löytyy reissupäiväkirja Italian retkestä.
- Turkka
Istun kahvilassa sateisessa Firenzessä. Tulin aamiaiselle ja matkakumppanini jäi vielä nukkumaan. Nautiskelen tästä ihanasta fiiliksestä, kun olen yksin uudessa oudossa paikassa ja ihmettelen elämää. Söin aamupalan, kirjoitin matkablogia, mieleeni tuli uusi aihe puheelle, luin mielenkiintoista kirjaa ja sitten iski inspiraatio kirjoittaa tämä teksti.
Sanotaan, että matkailu avartaa. Näin todellakin on. Löytää uusia näkökulmia, näkee kuinka asioita tehdään aivan eri tavalla kuin Suomessa. Oppii uusista tavoista ja kulttuureista. Ymmärtää, että kaikkien ei tarvitse tehdä samalla tavalla. On monta tapaa päästä samaan lopputulokseen. Eikä elämä ole niin vakavaa sääntöjen noudattamista. On lukemattomia tapoja elää.
Istuessani tässä kahvilassa, ymmärrän taas kerran, että matkailu myös aukaisee. Se vapauttaa ajattelemaan oman kuplan ulkopuolelta. Miellyttävät/ärsyttävät uudet huomiot laittavat ajattelemaan uusia asioita. Pidän tiedosta. Googlailen vastauksia mieleeni tuleviin kysymyksiin. Millainen on Firenzen historia, entä Danten tarina? Miten renesanssi oikein määritellään? Miten yhtenäinen Italia on syntynyt? Mietin, millaista elämä oli 1500-luvulla. Italian kieltä koskeviin kysymyksiin saan onneksi vastaukset matkaseuraltani. Inspiroidun idyllisen vuosisatoja vanhan airbnb-asunnon estetiikasta. Utuinen näkymä sillalta tuo mieleeni impressionistisen maalauksen tunnelman.
Ei ole pakko tehdä mitään. Voi mennä fiiliksen mukaan. Istua penkille nauttimaan auringon lämmöstä. Voi ajatella. Voi olla ajattelematta. Voi vain olla. Matkalla rentoudun ajatusteni suhteen ja joka kerta hiljaisuudesta nousee ideoita. Pintaan tulee asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Asioita jotka merkitsevät minulle. Asioita jotka merkitsevät vain niiden itsensä takia. En mieti sitä, mitä muut ajattelevat, tunnen vain sen innostuksen, joka nousee mieleeni ja kehooni.
Ei ole pakko matkustaa, jotta voi saavuttaa tuon tilan. Riittää, kun ottaa itselleen aikaa ja hiljentyy. Antaa pintapuolisen kiireen hälvetä ja tunnustelee elämän virtaa. Retki luontoon toimii myös mainiosti. Usein maiseman vaihto kuitenkin inspiroi ja onhan matkustaminen, lähelle tai kauaksi, jo itsessään hauskaa ja jännittävää.
- Turkka
Katsoin viime maanantaina Apua seksiin -dokumentin (löytyy Yle Areenasta) ja se oli vahvaa kamaa. Jo ensimmäinen kohtaus sai vetistelemään oikein kunnolla. Läheisyys ja seksi olivat viimeisimmän puheeni teemoina, joten aihetta on tullut yleisestä näkökulmasta mietittyä paljon.
Tuntuu todella ikävältä, että liikuntarajoitteisten seksielämä on avustajien vallassa. Voin yrittää kuvitella, kuinka hankalaa on pyytää apua, jos haluat runkata yksin tai harrastaa seksiä kumppanisi kanssa, kun et itse pysty liikuttamaan kuin päätäsi. Olen kohtuullisen avoin seksin suhteen, tykkään kokeilla erilaisia juttuja ja uskallan melko rohkeasti niitä myös ehdottaa. Silti minullekin nousee helposti erilaiset häpeän ja pelon tunteet. Epävarmuus siitä, mitä jos toinen kauhistuukin ja torjuu. Onko tässä jotain väärää, onko minussa jotain vikaa? Dokumentti osoittaa, kuinka herkkä asia tämä on liikuntakyvyttömälle, joka kaipaa läheisyyttä ja rakastavaa kosketusta, ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin.
Olen jo vuosia sitten keskustellut siitä, pitäisikö seksissä auttaminen sallia. Olisiko se kuitenkin ihan kohtuullista, että voit toisen runkata, jos hän ei siihen itse kykene? Tarviiko välttämättä hypätä toiseen ääripäähän ja viedä keskustelu prostituutioon? Halut ovat kuitenkin ihan samat, jos kehityshäiriöt ovat vain fyysiseen toimintakykyyn liittyviä. Miltä se tuntuisi, että olet ehkä koko ikäsi ilman mitään seksuaalista kanssakäymistä ja olet kuitenkin tietoinen siitä, että seksuaalinen tyydytys olisi sinullekin mahdollista?
Toki tällaiset palvelut pitää perustua auttajien vapaaehtoisuuteen, eikä hoitajia voi pakottaa tekemään sellaista, mikä selkeästi menee intiimiksi ja henkilökohtaiseksi, eikä suoraan liity elossa pysymisen kannalta tärkeisiin toimintoihin. Myös hyväksikäyttö puolin jos toisin on mahdollista ja näitäkin kysymyksiä dokumentissa pohditaan.
Kontrasti oli voimakas, kun katsellessani silittelin tyttöystävääni ja dokumentissa kävi selväksi, kuinka kädestä pitäminenkin voi olla hankalaa. Kaikki on tietysti suhteellista, mutta tuntui melko naurettavalta omat sinkkuajan tuskailut siitä, kun ei meinaa löytyä sopivaa seuraa seksiin. Ihaillen katsoin, kuinka dokumentin päähenkilöt tekivät valistustyötään, jotta seksi kuuluisi kaikille. Suosittelen katsomaan.
- Turkka
