Edellisessä tekstissä
kirjoitin, kuinka ensimmäinen työpajani ei täysin onnistunut. Analysoin
ongelmaksi markkinoinnin ja oman tunnettuuteni. Nyt kirjoitan siitä,
mitä tuo tunnettuuden miettiminen itsessäni herättää. Toisaalta sitä ei
kaipaa, mutta jos haluan pitää puheita, työpajoja ja muita vastaavia
tapahtumia, niin auttaa huomattavasti, jos ei ponnista täysin puskista
estradille, kun tarkoitus on kuitenkin olla yhteydessä yleisön kanssa.
Suhtautumiseni esilläoloon on kaksijakoinen. Toisaalta se on minulle luontevaa ja helppoa. Voin puhua avoimesti, pidän asioiden jakamisesta ja uskon, että sillä tavalla autamme toinen toisiamme ymmärtämään elämää. Saan kiksejä esiintymisestä, oli se sitten musisoimista tai puhumista.
Välillä tunnen kuitenkin halua vain vetäytyä omiin oloihini. Sulkea maailma ulos ja unohtaa kaikki. Tarkkailla elämää välimatkan päästä. Asioiden jakamiseen liittyy myös pelkoa. Miten ihmiset suhtautuvat ajatuksiini? Ymmärretäänkö minua? Mitä jos minusta ei pidetä tai minua vastaan hyökätään? Kun lukee suosittuja blogeja ja niiden kommentointia, tulee vastaan melko karmivia kommentteja.
Lukiessani sellaisten henkilöiden haastatteluja, jotka ovat ihmisten arvostelun kohteena, todetaan usein, että parempi olla lukematta mitä itsestä netissä kirjoitetaan. Vaikka julkisuus kuuluu heidän työnkuvaansa, niin nahka ei koskaan kasva niin paksuksi, etteikö toisten ilkeät sanat sattuisi. En ole ollenkaan varma, haluaisinko koetella itseäni tuolla tavalla.
Olen tällä hetkellä siis melkoisen mukavassa tilanteessa. Voin kirjoittaa blogia rauhassa, sillä se ei kovin monen luettavaksi eksy ja puheitani tulevat kuuntelemaan ihmiset, jotka ovat yleensä avoimin mielin liikenteessä. Suuremman yleisön tavoittaminen merkitsisi varmasti myös sitä, että arvostelua tulisi enemmän. Toki tietoisuus myös kasvattaisi mahdollisuuksia saada enemmän yleisöä tilaisuuksiini ja näin työpajakin voisi täyttyä osallitujista.
Kotoa olen saanut kasvatuksen, jonka mukaan työ puhuu puolestaan ja omilla saavutuksilla ja osaamisella ei retostella. Se on yksi selkeimpiä asioita, johon olen halunnut tehdä pesäeroa. Tuossa ajattelussa taitaa olla jotain perin suomalaista. Nöyristellään ja vähätellään itseä. Terve ylpeys omasta tekemisestä kielii kuitenkin vain hyvästä itsetunnosta, eikä teennäinen nyöryys ole mielestäni sen kauniimpaa kuin yletön ylpeyskään.
Ymmärsin jossain kohtaa, että en voi päästä tekemään töitä joita haluan, jolleivat ihmiset kuule minusta ja tiedä mitä osaan. Myös oman tahdon ja kiinnostuksen esiintuominen on tärkeää, jotta avautuu mahdollisuuksia asioihin, joita moni muukin haluaa tehdä. Olen saanut tehdä monia hienoja juttuja niin tv-tuotantojen parissa kuin rockmuusikkona. Nämä henkilökohtaisesti isot jutut eivät ole toteutuneet sen takia, että olisin odotellut kotona jonkun hakevan minut, vaan se on vaatinut uskallusta tuoda esiin omaa osaamista, intohimoa ja persoonaa. Edelleenkään näiden asioiden esiintuominen ei ole vaivatonta, mutta helpompaa kuin muutama vuosi sitten.
Joskus käy hauskasti niin, että joku on kuullut siitä mitä teen ja ottaa yhteyttä. Toissa kesänä minua haastateltiin Hämeen Sanomiin ja viime syksynä sain luentokutsun Kaarisillan toimintakeskukseen. Ensimmäinen tarjosi hiukan näkyvyyttä ajatuksilleni ja toinen taas mahtavan tilaisuuden päästä puhumaan erityisnuorille. Sattuman kauppaa kumpikin. Usein siisteimmät jutut tulevat varsin yllättäviä teitä.
Ensi sunnuntaina vierailen YleX:n Bäkkäri-ohjelmassa. Sitä juontavat Uusi päivä -sarjasta tutut näyttelijät Valtteri ja Thelma. Kivaa ja jännää mennä heidän vieraakseen, sillä en ole koskaan ollut radiohaastattelussa. Mielenkiintoista nähdä, miten juttu luistaa. Jäädynkö kalikaksi ja juontajat joutuvat pelastamaan tilanteen vai joutuvatko he toppuuttelemaan, kun pääsen vauhtiin ja juttu ei meinaa loppu? Ehkä se on jotain tuolta väliltä. Nyt vain miettimään, miten pukeutua radio-ohjelmaa varten.
- Turkka
Suhtautumiseni esilläoloon on kaksijakoinen. Toisaalta se on minulle luontevaa ja helppoa. Voin puhua avoimesti, pidän asioiden jakamisesta ja uskon, että sillä tavalla autamme toinen toisiamme ymmärtämään elämää. Saan kiksejä esiintymisestä, oli se sitten musisoimista tai puhumista.
Välillä tunnen kuitenkin halua vain vetäytyä omiin oloihini. Sulkea maailma ulos ja unohtaa kaikki. Tarkkailla elämää välimatkan päästä. Asioiden jakamiseen liittyy myös pelkoa. Miten ihmiset suhtautuvat ajatuksiini? Ymmärretäänkö minua? Mitä jos minusta ei pidetä tai minua vastaan hyökätään? Kun lukee suosittuja blogeja ja niiden kommentointia, tulee vastaan melko karmivia kommentteja.
Lukiessani sellaisten henkilöiden haastatteluja, jotka ovat ihmisten arvostelun kohteena, todetaan usein, että parempi olla lukematta mitä itsestä netissä kirjoitetaan. Vaikka julkisuus kuuluu heidän työnkuvaansa, niin nahka ei koskaan kasva niin paksuksi, etteikö toisten ilkeät sanat sattuisi. En ole ollenkaan varma, haluaisinko koetella itseäni tuolla tavalla.
Olen tällä hetkellä siis melkoisen mukavassa tilanteessa. Voin kirjoittaa blogia rauhassa, sillä se ei kovin monen luettavaksi eksy ja puheitani tulevat kuuntelemaan ihmiset, jotka ovat yleensä avoimin mielin liikenteessä. Suuremman yleisön tavoittaminen merkitsisi varmasti myös sitä, että arvostelua tulisi enemmän. Toki tietoisuus myös kasvattaisi mahdollisuuksia saada enemmän yleisöä tilaisuuksiini ja näin työpajakin voisi täyttyä osallitujista.
Kotoa olen saanut kasvatuksen, jonka mukaan työ puhuu puolestaan ja omilla saavutuksilla ja osaamisella ei retostella. Se on yksi selkeimpiä asioita, johon olen halunnut tehdä pesäeroa. Tuossa ajattelussa taitaa olla jotain perin suomalaista. Nöyristellään ja vähätellään itseä. Terve ylpeys omasta tekemisestä kielii kuitenkin vain hyvästä itsetunnosta, eikä teennäinen nyöryys ole mielestäni sen kauniimpaa kuin yletön ylpeyskään.
Ymmärsin jossain kohtaa, että en voi päästä tekemään töitä joita haluan, jolleivat ihmiset kuule minusta ja tiedä mitä osaan. Myös oman tahdon ja kiinnostuksen esiintuominen on tärkeää, jotta avautuu mahdollisuuksia asioihin, joita moni muukin haluaa tehdä. Olen saanut tehdä monia hienoja juttuja niin tv-tuotantojen parissa kuin rockmuusikkona. Nämä henkilökohtaisesti isot jutut eivät ole toteutuneet sen takia, että olisin odotellut kotona jonkun hakevan minut, vaan se on vaatinut uskallusta tuoda esiin omaa osaamista, intohimoa ja persoonaa. Edelleenkään näiden asioiden esiintuominen ei ole vaivatonta, mutta helpompaa kuin muutama vuosi sitten.
Joskus käy hauskasti niin, että joku on kuullut siitä mitä teen ja ottaa yhteyttä. Toissa kesänä minua haastateltiin Hämeen Sanomiin ja viime syksynä sain luentokutsun Kaarisillan toimintakeskukseen. Ensimmäinen tarjosi hiukan näkyvyyttä ajatuksilleni ja toinen taas mahtavan tilaisuuden päästä puhumaan erityisnuorille. Sattuman kauppaa kumpikin. Usein siisteimmät jutut tulevat varsin yllättäviä teitä.
Ensi sunnuntaina vierailen YleX:n Bäkkäri-ohjelmassa. Sitä juontavat Uusi päivä -sarjasta tutut näyttelijät Valtteri ja Thelma. Kivaa ja jännää mennä heidän vieraakseen, sillä en ole koskaan ollut radiohaastattelussa. Mielenkiintoista nähdä, miten juttu luistaa. Jäädynkö kalikaksi ja juontajat joutuvat pelastamaan tilanteen vai joutuvatko he toppuuttelemaan, kun pääsen vauhtiin ja juttu ei meinaa loppu? Ehkä se on jotain tuolta väliltä. Nyt vain miettimään, miten pukeutua radio-ohjelmaa varten.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti