Kolme ja puoli vuotta sinkkuna ovat tuoneet eteeni kaikenlaisia kohtaamisia. Pintaan on noussut paljon erilaisia tunteita, epävarmuuksia ja pelkoja. Olen kuitenkin seilannut melko turvallisilla vesillä, sillä mitään erityistä ei ole syntynyt. Pari uutta ystävää olen löytänyt ja monia hienoja keskusteluita olen saanut käydä. Hiukan yllätyksekseni olen huomannut olevani tilanteessa, missä havauhdun ilokseni ja kauhukseni siihen, että eräs neiti herättää tuntemuksia. Hän tuo eteeni aivan uudet pohdinnat ja pelot.
Puheliaana ja innolla syvälle henkilökohtaisiin aiheisiin ryntäävänä luonteena, joudun kohtaamaan sen, että toinen ei ole välttämättä kovin samanlainen. Lausun kohtuullisen ymmärrettäviä lauseita ja analyysejä samalla kuin ajattelen. Toinen taas pohdiskelee ajan kanssa ja reagoi hitaammin. Uteliaana latelen erilaisia kysymyksiä ja yllätyn, kun toinen hämmästelee, että miten kummassa tuollaisiin kysymyksiin edes pystyy vastaamaan.
Huomaan myös peilaavani herkästi toisen käytöstä ja löytämään siitä merkityksiä. Mitä merkitsee kosketus tai koskemattomuus, entä sanat tai sanattomuus? Onko toinen kiinnostunut, kun ei osoita sitä samalla tavalla kuin minä osoitan kiinnostustani? Jos olen aktiivinen ja toinen passiivinen, minkälaisia johtopäätöksiä siitä voi tehdä?
Ilokseni huomaan, että kehitystä oman itseni kanssa on vuosien mittaan tullut. Samanlaisia epävarmuuksia kyllä löytyy ja saatan vetäytyä kuoreeni, kun joku asia vihlaisee sisintä. Uppoudun mieleeni ja se kertoo omia, usein varsin tylyjä tarinoitaan. Nämä impulssit tuskin poistuvat, vaan kuuluvat persoonallisuuteni rakenteeseen. Sen sijaan miten toimin näiden impulssien ja ajatusten jälkeen on omissa käsissäni.
Osaan ottaa etäisyyttä tilanteeseen ja peilata asiaa sen kautta, että tiedän toisen ajatusmaailman olevan varsin erilainen kuin omani. Voin tarkastella mieleni tarjomia tarinoita ja tehdä myös itse vaihtoehtoisia versioita. Ehkä toinen ei tarkoittanut asiaa ollenkaan niin kuin ymmärsin ja koin. Kenties hän ei edes huomannut mitään. Tämän järkeilyn jälkeen voin toimia rakentavasti. Puhua asiasta ja kertoa mitä itse koin. Usein toisen kokemus ja ajatukset ovat varsin erilaiset ja olen luonut päässäni turhaa draamaa. Keskustelu auttaa ja syventää yhteyttä.
Olen usein saanut kuulla olevani vaikeasti tulkittava. On vaikea tietää miten tilanteisiin suhtaudun. Tässä varmasti piilee osiltaan syy, miksi joku kokee minut kiinnostavana, mutta samalla se on arjessa haaste. Itsekin koen haastellisena ymmärtää erilaiselle pohjalle rakentuvaa ajattelua. Yksi pohdittava asia onkin, ovatko ajatusmaailmat ja ilmaisutavat liian erilaiset? Kuinka paljon sillä on merkitystä ja kuinka paljon ratkaisee muut osa-alueet?
Itsenäisyys ja tulevaisuus ovat isoja teemoja. Hetkessä on hyvä, mutta kokonaan ei tulevaakaan voi sivuttaa. Elämä voi tuoda eteen suurenkin välimatkan. Uskaltaako itseään asettaa alttiiksi menetykselle? Parasta on ehkä ollut huomata se, että en ole kuitenkaan kovettunut ja kasvattanut liian suurta muuria. Uskallan heittäytyä ja tunne auttaa kohtaamaan pelkoja.
- Turkka
Puheliaana ja innolla syvälle henkilökohtaisiin aiheisiin ryntäävänä luonteena, joudun kohtaamaan sen, että toinen ei ole välttämättä kovin samanlainen. Lausun kohtuullisen ymmärrettäviä lauseita ja analyysejä samalla kuin ajattelen. Toinen taas pohdiskelee ajan kanssa ja reagoi hitaammin. Uteliaana latelen erilaisia kysymyksiä ja yllätyn, kun toinen hämmästelee, että miten kummassa tuollaisiin kysymyksiin edes pystyy vastaamaan.
Huomaan myös peilaavani herkästi toisen käytöstä ja löytämään siitä merkityksiä. Mitä merkitsee kosketus tai koskemattomuus, entä sanat tai sanattomuus? Onko toinen kiinnostunut, kun ei osoita sitä samalla tavalla kuin minä osoitan kiinnostustani? Jos olen aktiivinen ja toinen passiivinen, minkälaisia johtopäätöksiä siitä voi tehdä?
Ilokseni huomaan, että kehitystä oman itseni kanssa on vuosien mittaan tullut. Samanlaisia epävarmuuksia kyllä löytyy ja saatan vetäytyä kuoreeni, kun joku asia vihlaisee sisintä. Uppoudun mieleeni ja se kertoo omia, usein varsin tylyjä tarinoitaan. Nämä impulssit tuskin poistuvat, vaan kuuluvat persoonallisuuteni rakenteeseen. Sen sijaan miten toimin näiden impulssien ja ajatusten jälkeen on omissa käsissäni.
Osaan ottaa etäisyyttä tilanteeseen ja peilata asiaa sen kautta, että tiedän toisen ajatusmaailman olevan varsin erilainen kuin omani. Voin tarkastella mieleni tarjomia tarinoita ja tehdä myös itse vaihtoehtoisia versioita. Ehkä toinen ei tarkoittanut asiaa ollenkaan niin kuin ymmärsin ja koin. Kenties hän ei edes huomannut mitään. Tämän järkeilyn jälkeen voin toimia rakentavasti. Puhua asiasta ja kertoa mitä itse koin. Usein toisen kokemus ja ajatukset ovat varsin erilaiset ja olen luonut päässäni turhaa draamaa. Keskustelu auttaa ja syventää yhteyttä.
Olen usein saanut kuulla olevani vaikeasti tulkittava. On vaikea tietää miten tilanteisiin suhtaudun. Tässä varmasti piilee osiltaan syy, miksi joku kokee minut kiinnostavana, mutta samalla se on arjessa haaste. Itsekin koen haastellisena ymmärtää erilaiselle pohjalle rakentuvaa ajattelua. Yksi pohdittava asia onkin, ovatko ajatusmaailmat ja ilmaisutavat liian erilaiset? Kuinka paljon sillä on merkitystä ja kuinka paljon ratkaisee muut osa-alueet?
Itsenäisyys ja tulevaisuus ovat isoja teemoja. Hetkessä on hyvä, mutta kokonaan ei tulevaakaan voi sivuttaa. Elämä voi tuoda eteen suurenkin välimatkan. Uskaltaako itseään asettaa alttiiksi menetykselle? Parasta on ehkä ollut huomata se, että en ole kuitenkaan kovettunut ja kasvattanut liian suurta muuria. Uskallan heittäytyä ja tunne auttaa kohtaamaan pelkoja.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti