Olen parin viikon rankan työkeikan jälkeen taas lepotilassa rauhallisella saarella Thaimaassa, joten innostus kirjoittaa ja kiireettömyys kohtaavat leppoisissa olosuhteissa. Kirjoitan myös matkablogia reissuni vaiheista. Siihen voi tutustua täällä.
Olen parin viime vuoden aikana vapautunut melko monista itseäni rajoittavista peloista ja uskomuksista. On ollut mielenkiintoinen huomata, kuinka itselleen voi mielessään rakentaa todella kuvitteellisen imagon tai mitä tahansa muuta harhaanjohtavaa. Ajattelin, että tiedän suurin piirtein miltä vaikutan ulospäin ja mitä ihmiset minusta ajattelevat. Rakastan nauramista ja usein juttuni ovat melkoisen ronskeja. Hyvän maun rima on yleensä alitettu jo ennen kuin avaan suuni. Usein myös lirkuttelen tytöille ja kiusaan heitä varsin mauttomilla jutuilla, kuitenkin niin, että lähes aina pääsen samaan seuraan uudestaankin. Omassa mielessäni olin ulospäin jonkinlainen klovnin ja pelimiehen sekoitus, kova jätkä. Tosin muutama vuosi sitten naistyötoveri valitsi ruokatunnin Imago lautapelissä minua kuvaavaksi vaatekappaleeksi aamutakin...nahkatakkikin oli tarjolla. En ole ehkä vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. :)
Toki itse tiedän mitä maskini takaa löytyy. Herkkä pikkupoika, joka ei tositilanteessa uskalla lähestyä naista ja elämän pimeissä nurkissa viihtyvä pohdiskelija. Itselleni oli suuri yllätys millainen reaktio ympäristöstäni tuli, kun aloin puhumaan avoimemmin henkisyyteen liittyvistä aiheista. Itse odotin, että tulee paljon "oho, empä olisi sinusta uskonut" tyylisiä kommentteja. Eipä tullut. Lähinnä positiivisia keskusteluja ja enemmän sellaisia "niin, tuollainenhan sinä olet" toteamuksia.
Olin hämmästynyt. Miten kaikkien räävittömien juttujen ja tempausten jälkeen ihmiset voivat nähdä syvemmälle? Eikö suojakuoreni ollut koskaan toiminutkaan? Toki ihmisten naurattaminen ja huonot jutut tulevat luonnostaan ja nautin siitä, mutta kuinka herkkyys kuitenkin välittyy läpi tästä huolimatta? Jännitin siis aivan turhaan sitä, että avaan ihmisille jotain uusia puolia itsestäni ja saatan kohdata ikäviä reaktioita. Käytännössä kaikki on ollut näkyvillä aina, mutta olen itse kehittänyt tämän keisarin vaatteita vastaavan suojakuoren, harhauttaen lähinnä itseäni. Ensivaikutelman pystyy ehkä hämäämään, mutta ajan kanssa maskit luultavasti paljastuvat.
Kuinka usein petämmekään itseämme ja aivan turhaan? Tänään on hyvä hetki uskaltaa, ottaa pää pensaasta ja olla rohkeasti oma itsensä. Luulen, että itselläni on vielä useita pensaita raivattavana, mutta ehkä toimenpide helpottuu myönteisten kokemusten myötä.
- Turkka
Olen parin viime vuoden aikana vapautunut melko monista itseäni rajoittavista peloista ja uskomuksista. On ollut mielenkiintoinen huomata, kuinka itselleen voi mielessään rakentaa todella kuvitteellisen imagon tai mitä tahansa muuta harhaanjohtavaa. Ajattelin, että tiedän suurin piirtein miltä vaikutan ulospäin ja mitä ihmiset minusta ajattelevat. Rakastan nauramista ja usein juttuni ovat melkoisen ronskeja. Hyvän maun rima on yleensä alitettu jo ennen kuin avaan suuni. Usein myös lirkuttelen tytöille ja kiusaan heitä varsin mauttomilla jutuilla, kuitenkin niin, että lähes aina pääsen samaan seuraan uudestaankin. Omassa mielessäni olin ulospäin jonkinlainen klovnin ja pelimiehen sekoitus, kova jätkä. Tosin muutama vuosi sitten naistyötoveri valitsi ruokatunnin Imago lautapelissä minua kuvaavaksi vaatekappaleeksi aamutakin...nahkatakkikin oli tarjolla. En ole ehkä vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. :)
Toki itse tiedän mitä maskini takaa löytyy. Herkkä pikkupoika, joka ei tositilanteessa uskalla lähestyä naista ja elämän pimeissä nurkissa viihtyvä pohdiskelija. Itselleni oli suuri yllätys millainen reaktio ympäristöstäni tuli, kun aloin puhumaan avoimemmin henkisyyteen liittyvistä aiheista. Itse odotin, että tulee paljon "oho, empä olisi sinusta uskonut" tyylisiä kommentteja. Eipä tullut. Lähinnä positiivisia keskusteluja ja enemmän sellaisia "niin, tuollainenhan sinä olet" toteamuksia.
Olin hämmästynyt. Miten kaikkien räävittömien juttujen ja tempausten jälkeen ihmiset voivat nähdä syvemmälle? Eikö suojakuoreni ollut koskaan toiminutkaan? Toki ihmisten naurattaminen ja huonot jutut tulevat luonnostaan ja nautin siitä, mutta kuinka herkkyys kuitenkin välittyy läpi tästä huolimatta? Jännitin siis aivan turhaan sitä, että avaan ihmisille jotain uusia puolia itsestäni ja saatan kohdata ikäviä reaktioita. Käytännössä kaikki on ollut näkyvillä aina, mutta olen itse kehittänyt tämän keisarin vaatteita vastaavan suojakuoren, harhauttaen lähinnä itseäni. Ensivaikutelman pystyy ehkä hämäämään, mutta ajan kanssa maskit luultavasti paljastuvat.
Kuinka usein petämmekään itseämme ja aivan turhaan? Tänään on hyvä hetki uskaltaa, ottaa pää pensaasta ja olla rohkeasti oma itsensä. Luulen, että itselläni on vielä useita pensaita raivattavana, mutta ehkä toimenpide helpottuu myönteisten kokemusten myötä.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti