Vanha suola janottaa?

Katselin Facebookista kuvia ystävieni perinteisestä pääsiäsen vietosta, jossa olen lähes aina ollut itsekin mukana. Oli hauska nähdä tuttuja naamoja ja sain hyvän fiiliksen kuvista ja videopätkistä. Yhdessä kuvassa pysähdyin katsomaan exääni. Samalla tunsin kasvojen aiheuttavan minussa oudon reaktion. Tunsin yhtäkkiä kiintymystä häneen. Ihmettelin, miksi koen näin? Tiedän, että kun olemme tekemisissä oikeasti, ei tuollaisia fiiliksiä ole. Toki hänestä edelleen välitän, olihan hän vuosia minulle läheisin ihminen. Oma "vapautumiseni" vanhasta tunnesiteestä tuli viime toukokuussa. Muistan hetken hyvin. Istuimme vierekkäin lentokoneessa, paluumatkalla kaveriporukkamme purjehduslomalta. Matkan aikana ympyrä välillämme tavallaan sulkeutui. Tunsin rauhan sisälläni. Yksi aikakausi elämässäni oli päättänyt, mutta se tuntui olevan täynnä rakkautta ja lämpöä. Ei surua, ei katkeruutta.

Olin siis hiukan ihmeissäni mistä nyt tuulee. Olen melkoisen varma, että jos olisin ollut paikanpäällä, ei tuota tunnetta olisi tullut. Sitten tajusin, että mieleni tunnisti kuvassa ihanteensa. Lähes yhdeksän vuotta nuo kasvot antoivat mielelleni objektin, jonka varaan rakentaa kuvitelmiaan. Hän joutui siis lähes ensitapaamisestamme saakka vastaamaan kohtuuttomiin odotuksiin mielikuvitukseni haavelemasta ihanteellisesta tyttöystävästä. Paljon oli luonnostaan kohdillaan ja sitä mikä ei vastannut mielikuvaa, yritti mieleni aktiivisesti muuttaa sanojen ja tekojen avulla. Sama ilmiö näkyi myös silloin, kun toinen tuntui niin ihanalta ajatukselta, ollessamme kaukana toisistamme. Mieli siis rakensi taas kuvan tuosta ihanne puoliskosta, joka ei juuri nyt ollut luonani. Melkoisen karua, mutta totta.

Kuvan tarina tuonnempana ;)

Tämä on tietenkin minun henkilökohtainen piirteeni ja ongelmani. Luulen kuitenkin, että siinä on paljon yleismaailmallista kaikua. Ilmiö saattaa olla minulla hiukan vahvempi, kun olen erityisen taipuvainen romantisoimaan ja dramatisoimaan elämää mielikuvitukseni avulla. Uskon myös, että sama malli ilmenee kaikissa ihmissuhteissani. Odotukset ovat vain erilaiset vanhemmille, veljelle, ystäville ja työtovereille.

Mietin, koska mieleni vapauttaa exän tuosta ihannenaisen kuvastamisesta? Tapahtuuko niin vasta sitten, kun ihastun johonkin toiseen? Tätä pohtiessani toivon, etten kenellekään aiheuttaisi moista epäoikeudenmukaisuutta. En kuitenkaan usko, että henkinen kehitykseni koskaan kulkisi niin korkealla, että pääsisin täysin irti tuosta mieleni toimintavavasta. Enkä toisaalta luota siihenkään, että jalosti pysyisin erossa parisuhteista lopun elämääni. Tämä blogi saattaa tosin toimia oivana siveysvyönä ja torbedoida mahdolliset tulevaisuuden romanttiset viritelmät. Tosin harvemmin kukaan hiihtää järki edellä, kun hormonit pääsee valloilleen :)

Mietin millaisen kuvituskuvan tähän tekstiin voi laittaa. Päädyin viimeisimpään fiktioihastukseeni. Rakastunut Goethe elokuvassa Miriam Steinin esittämä Lotte Buff on niin hurmaavan ihana :)

- Turkka