Työ ja henkinen hyvinvointi

Tutustuttuani moniin uusiin ihmisiin, olen törmännyt yhteen yleiseen ilmiöön. Moni voi pahoin työnsä takia. On burnoutteja, masennuksia, työkyvyttömyyttä, fyysisiä vaivoja ja kaikkea muuta ikävää. Yhteinen nimittäjä on se, että tehdään jotain mikä ei tue omaa hyvinvointia. Useat heistä ovat keskutelujen lomassa myöntäneet, että eivät halua jatkaa tai palata nykyiseen työhönsä. Moni tietää ainakin suurin piirtein, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä ja millaista elämää elää. Mielenkiintoista on se, että esimerkiksi terapiassa saatetaan keskittyä siihen, että ihminen saadaan palaaman työhönsä. On vain unohdettu kohdata ihminen oikeasti ja selvittää, onko hänellä todellista motiivia palata työhönsä. En ala tässä kertomaan muiden elämistä sen enempää. Jaan oman kokemukseni siitä, mitä minulle tapahtui, kun en työssäni pystynyt toteuttamaan minulle luontaisia henkisiä tarpeitani.

Muutama vuosi sitten olin mukana aloittamassa isoa projektia. Tein ensimmäisen määräaikaisen sopimuksen alalla, jolle olin kouluttautunut ja pyrkinyt työllistymään. Sopimuksen pituus oli muistaakseni viisi kuukautta. Oli tietenkin kiva, kun tiesi hetken aikaa tiesi palkan ilmestyvän säännöllisesti tilille. Oli myös mahtavaa päästä näkemään prosessi, jossa luodaan tyhjästä yli satahenkeä työllistävä tuotanto. Vaikka jo etukäteen mietin, että en välttämättä pitkän päälle työstä innostu, niin halusin kuitenkin lähteä katsomaan millainen juttu se on. Kyseinen syksy oli itselleni raskas. Tuotannnon käynnistäminen ja toimintatapojen luominen tiukassa aikataulussa on aina haastavaa. Kaikki olivat kovilla ja joutuivat laittamaan itseään likoon. Työryhmän henki oli loistava, mikä auttoi jaksamaan. Aloin kuitenkin tuntea oloni epämukavaksi. Työni sisälsi pelkästään suorittavia tehtäviä. Aikataulu ja olosuhteet olivat haastavia, joten usein ei edes pystynyt antamaan parastaan.  Tämä koski kaikkia, ei vain itseäni. Jälkikäteen olen vasta ymmärtänyt, kuinka huonoon kuntoon menin tuona syksynä henkisesti. Työ ei sallinut minun toteuttaa sisäisiä tarpeitani, mihin kuuluu vahvasti luovuus ja vapaus. Olin osa koneistoa ja tunsin työpäivän jälkeen, etten oikeastaan ollut tehnyt mitään hyödyllistä. En ollut antanut itsesäni tarpeeksi. Oli myös raskasta, kun huomasi oman suortituskyvyn laskevan. Kävin sisäistä kamppailua itseni kanssa. Miksi en nauti, kun saan tehdä työtä josta moni haaveilee? Miksi en ole tyytyväinen, kun on varma palkka ja työtä näkyvissä vuosiksi eteenpäin? Tunsin miten koin kyseenalastavani niitä yleisiä sosiaalisia ihanteita, joita mielessäni on yhteiskunnastamme. Koin pahaa oloa siitä, miksi mietin tuollaista. Miksen ole kiitollinen siitä mitä on?

Uusi määräaikaisuus olisi ollut taas keväälle tarjolla. Kävin ankaraa pohdiskelua pitkin syksyä. Painin turvallisuuden tunteen ja sisäisen paineen kanssa, että en voi jatkaa työssä, joka ei tue henkistä hyvinvointiani. Pelonsekaisin tuntein ilmoitin, että en ota uutta sopimusta vastaan. Mielessäni jouduin käymään raskaan prosessin, jossa jätin hyvästit mukavalle työyhteisölle. Tuollainen tiivis ja raskas rupeama kasvattaa yhteisöstä tiiviin. Sellaisen jättäminen ei ole erityisen helppoa. Mietin myös miten työllistyn tulevaisuudessa. Aiheuttaako kieltäytymiseni sen, että minulta suljetaan muitakin ovia? Kuinka selviän taloudellisesti, kun minulla ei ole mitään varasuunnitelmaa?

Mitä sitten tapahtui? Parin kuukauden päästä siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja aloin tekemään kaiken työni yrityksen kautta. Ovet eivät sulkeutuneet. Tein töitä samaan projektiin satunnaisesti ja sain myös muita töitä. Elin toki epävarmuuden ja ahdistuneisuuden keskellä. Exäni sanoi, että tuolloin hän oli minusta todella huolestunut, vaikutin niin masentuneelta. Varmasti sitä olinkin. Turhautumaa ja päämäärättömyyttä, muuta ei tuntunut olevan elämässä. Toukokuussa sain työprojektin, jossa pääsin hyödyntämään luovaa osaamistani. Vaikka työ oli pieni, syntyi siitä ammatillinen suhde, joka on kasvanut vuosien mittaan ja olen päässyt toteuttamaan unelmiani työn parissa. Tuo pieni projekti antoi mahdollisuuden näyttää luovat voimavarani ja kun ne huomattiin, alkoi uusia projekteja ilmestyä kalenteriin. Tämä projekti ei olisi toteutunut, jos olisin ollut sidottuna tuohon toiseen projektiin, joka oli taloudellisesti turvallinen, mutta söi sisintäni. Kävin läpi vaikeita kuukausia luovuttamisen partaalla, mutta viime hetkellä aukeni tilaisuus, joka avasi tien sinne minne sillä hetkellä halusin päästä. Piti siis antaa tilaa, jotta voi tulla uutta.

Vaikutus henkiseen hyvinvointiini oli merkittävä. Tein työtä, jossa pystyin hyödyntämään luovuuttani ja ilmaisemaan itseäni. Sain onnistumisen elämyksiä ja tyydytystä siitä, että minulle maksetaan sellaisesta mitä nautin tehdä. Elämä tuntui taas hyvältä ja minulla oli suunta mihin kulkea.

Nyt olen kuitenkin taas tilanteessa, missä joudun tutkimaan itseäni ja sitä mihin haluan suunnata. Tie jolle halusin pitkään tarjosi muutaman vuoden täyttymystä, mutta hiljalleen huomasin, että se mitä etsin ei tule aina vain suuremmista projekteista. Hyvä olo pitää löytyä sisältä, ei ulkoisista asioista. Vaikka olen samantyylisen umpikujan kokenut aikaisemmin, on tämä yhtä raskasta nyt. Itse asiassa tämä on raskaampaa. Edellinen johtui tyytymättömyydestä ulkoisiin olosuhteisiin, mutta nyt joudun kohtaamaan sisäisen sekasortoni. Sitä en pääse pakoon ja sisäinen turbulenssi on kova.  Henkinen jaksaminen on välillä koetuksella, mutta onneksi tukea löytyy ympäriltä ja jotenkin se tuntuu tulevan juuri silloin kun sitä tarvitsee. Ajattelinkin kirjoittaa seuraavaksi siitä, kuinka ystävien pitää antaa auttaa, kun he sen haluavat tehdä.

- Turkka

Itserakkauden iltama

Sen verran jänniä ja odottamattomia viestejä on blogin myötä tullut, että pitääpä tämäkin ajatus jakaa. Ehkä siitäkin jalostuu jotain mielenkiintoista. :)

Lauantaina mökkisaunan lauteilla mieleeni pulpahti nimi Itserakkauden iltama. Pääkoppassa surrasi taas kerran tuhat ja sata asiaa. Olen jo pidempään hahmotellut tapaamisia, missä itsetuntemukesta ja henkisyydestä kiinnostuneet ihmiset voisivat  kokoontua. Parin vuoden aikana olen tavannut niin paljon henkilöitä, ketkä kuluttavat vapaa-aikaansa näiden teemojen ympärille, että olis mukava saada ihmisiä saman katon alle. Usein on niin, että näistä asioista ei heti haluta keskustella, sillä jos toinen ei ole ollenkaan kiinnostunut tai tutustunut asioihin, saattaa aihepiirin esiin nostaminen olla hieman vaivaannuttavaa. Ilokseni olen huomannut, että melkein aina kun henkisiä teemoja keskutelussa nousee esille, niin monella onkin juttuja mihin on tutustunut ja mielenkiintoa kuulla toisten ajatuksia ja kokemuksia. Olisi siis hienoa, jos olisi paikka ja aika kokoontua. Saman henkiset ihmiset pääsisivät höpöttämään niitä juttuja, mihin ei välttämättä esimerkiksi kotoa tai kaveripiiristä löydy keskusteluseuraa.

Olen puhunut hörhöilyillasta, kun ihmisille ideasta olen kertonut. Yksi ystäväni oli hirveän huolissaan tuosta hörhöily termin käytöstä. Pitää olla joku parempi nimi. Itseäni hörhöily ei sinänsä häiritse, ei sitä nyt niin vakavissan tarvitse olla, mutta toki hänella on myös pointtinsa. Vieroksun kuitenkin myös liian kuivakkaa ilmaisua. Esimerkiksi henkisyys sana tuntuu omaan makuuni liian vakavalta. Itserakkaus tuntui jotenkin hyvältä. Se iskee meitä suomalaisia mukavasti palleaan, sillä itserakkaushan on pahasta. Ei saa olla itserakas, sitähän meille lapsesta saakka opetetaan. Kun termin ottaa vapaammin pohdintaan, ymmärtää, että itserakkaushan on kaiken hyvän lähtökohta. Meidän pitää osata rakastaa itseämme, jotta voimme rakastaa muita. Jos inhoamme itseämme, siirrämme itseinhomme muihin. Samaa toimii myös kääntäen. Kun rakastamme itseämme ja arvostamme itseämme sellaisenaan, pystymme myös hyväksymään toiset ilman vaatimuksia.

Päiväuneni on siis saattaa paikalle ihmisiä, ketkä haluavat keskustella omista ja muiden kokemuksista itsetuntemuksen, itsensäkehittämisen  ja henkisyyden saralla. Ehkä syntyy myös uusia ystävyyksiä. Tärkeänä pidän myös sitä, että mukaan voi tulla ilman paineita osallistua keskusteluun aktiivisesti. Toisilla on suuri kynnys saada jaettua ajatuksiaan, mutta yhtä suuri halu olla kuuntelemassa keskustelua mielenkiintoisista aiheista. Iltamalla voisi olla joku väljä teema, mutta näen mielekkäänä, että keskustelu muotoutuu enemmän sen mukaan ketä sattuu paikalle ja mitkä teemat heitä juuri sillä hetkellä puhuttelevat omassa elämässään. Ja kun oikein villiksi uskaltautuu, niin miksi rajoittua vain kotikaupunkiin Tampereelle.

En tiedä vielä missä ja milloin ensimmäinen iltama toteutuu. Tutustuin erääseen tamperelaiseen kahvilayrittäjään ja hän oli ajatuksesta innostunut. Eilen sovimme, että alamme suunnitella iltatapahtumaa. Mahdollisesti siis tapaamme hänen kahvilassaan. Jos sinulla herää ideoita ja ajatuksia, anna kuulua itsestäsi.

Ajelemme muutamaksi päiväksi parin kaverin kanssa Muonioon eräkämpälle. Luonnostelin jo uutta tekstiä työssä viihtymisestä ja sen tärkeydestä hyvinvoinnille. Sellainen ilmestyy ensi viikolla, kunhan eräjormat ovat kotiutuneet.

- Turkka

Kiitollisuuspäiväkirja

Enneagrammi oli sen verran raskasta tavaraa jopa itse bloggaajalle, että nyt pitää kirjoittaa jotain kevyempää. Ilmeisesti muutama oli kuitenkin jaksanut lukea tekstin loppuun saakka. :) No, en tiedä kuinka kevyttä tästäkään tulee, mutta ainakin liikutaan aurinkoisemmissa maisemissa. Kiitollisuus tuli mieleeni siitä, kun olin perjantaina niin hyvillä fiiliksin kommenteista ja yhteydenotoista, joita sain enneagrammitekstin takia. Hämmästyttävää kuinka saa viestejä uusilta tuttavuuksilta ja jopa yläasteen luokkakaverilta. En tiedä mitä kautta kukin on blogiin eksynyt, mutta hienoa kun olette laittaneet viestejä, kiitos! Hyvä osoitus taas siitä, ettei voi tietää mihin asiat johtaa, vaikka olen kaikenlaisia visioita mielessäni käynyt läpi. Pitää uskaltaa antaa maailmalle mahdollisuus yllättää iloisesti.

Minulle kiitollisuus ei ole mikään luonnollinen ja automaattinen tunne. Kuten aiemmin kerroin, mieleni kiinnittää huomion siihen mikä puuttuu. Sen lisäksi elän paljon ajatuksissani. Visioin tulevaa ja käyn läpi menneitä. Mietin siis paljon mitä voi olla, mitä oli ja mitä tässä hetkessä puuttuu. Saatan sivuuttaa juuri tämän hetken totaalisesti. Tällä tavalla on myös aivan sama mitä saan, koska keksin kyllä mitä vielä puuttuu. Tästä syntyy siis kierre, missä haikailen aina jotain muuta hetkeä. Onneksi olen tämän mieleni kepposen tunnistanut ja voin sitä tietoisesti vältellä.

Yksi hyvä apuväline kiitollisuuden löytämiseen on kiitollisuuspäiväkirja. Aloitin itse kirjoittamaan sellaista tammikuussa 2013. Olen muuttunut tämän vajaan kahden vuoden aikana paljon ja syitä on monia, mutta kiitollisuuspäiväkirja on varmasti osaltaan auttanut. Kun on niin helppo lähteä miettimään, minkä kaiken pitäisi muuttua, jotta olisin onnellinen, on ollut mahvata oppia huomaamaan, kuinka paljon on sitä mistä voin olla kiitollinen juuri nyt. Ihan mikä tahansa asia mistä voit olla kiitollinen on kirjaamisen arvoinen. Yksi selkein asia on terveys. Voin liikkua ja harrastaa, pystyn työskentelemään eikä fysiikkani estä minua toteuttamasta itseäni. Minulla on hyviä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa saan jakaa elämää. Minulla on edelleen molemmat vanhemmat elossa, olen heidän kanssaan paljon tekemisissä ja keskustelumme ovat yhä avoimempia. Olemme isoveljeni kanssa melko läheiset ja myös meidän suhteemme on syventynyt huomattavasti. Parisuhteen päättyminen ei johtanut ihmissuhteen päättymiseen. Olen oppinut näkemään elämän hienouksia pienissä asioissa. Saatan liikuttua kaupassa tai kadulla siitä kun näen, että esimerkiksi vanhusta autetaan tai huomaan ystävyyden osoituksia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Murheitakin toki on edelleen. Elän itse asiassa todella suurta murroskautta. Jollain määritelmillä voisin kuulua syrjäytymisen riskiryhmään. Olen eronnut pitkästä suhteesta, muutin pois rakkaasta kodista, asuntoa ei meinaa saada kaupaksi, työllisyyteni ja näkymät sen suhteen ovat huonot. Olosuhteiden takia saatan menettää työtovereita, joiden kanssa olen onnistunut luomaan suhteen, mikä mahdollistaa uskalluksen kokeiluun, virheisiin ja luovuuteen. Luonteeni on sellainen, että voisin helposti masentua, kääntyä sisäänpäin ja erakoitua. Tämä kaikki ulkoinen on osaltaan itse luomaani ja olen näin pystynyt varautumaan seurauksiin niin henkisesti kuin taloudellisesti. Ei se silti poista sitä, että tulevaisuus pelottaa. Ilmassa on uhkia ja mahdollisuuksia. Pyrin siis keskittymään hyviin asioihin. Tällä hetkellä pystyn tarkastelemaan elämääni ja toimimaan sisimpäni mukaan. Taloudellinen huoli ei ole nyt eikä huomenna. Se siintää vasta muutaman kuukauden päässä ja sitä ennen voi tapahtua paljon, joten turha murehtia etukäteen. Joka päivä tapahtuu paljon iloisia asioita. Saan käydä rakastamiani keskusteluja kiinnostavien ihmisten kanssa. Minulla on lämmin ja turvallinen majoitus. Voin syödä hyvin ja terveellisesti. Saan lukea, kirjoittaa, ajatella, suunnitella ja toteuttaa.Tulevaisuutta ei  voi täysin unohtaa, mutta jos keskityn vain tähän hetkeen, niin siinä on kaikki hyvin. Usein meillä näin onkin. Jos tuomme itsemme tietoiseksi tähän hetkeen, huomaamme melko usein, että kaikki on hyvin. Vaikka olisi kova työstressi, rahat meinaa loppua jne., niin harvoin meidän tarvitsee huolehtia tuosta kaikesta juuri tässä hetkessä. Lähde puistoon kävelylle ja ihaile syksyistä luontoa. Katso kun tuuli heittelee kirjavia lehtiä maassa. Hengitä syvään ja rauhallisesti. Juuri sillä hetkellä ei ole millään muulla merkitystä. Olet siinä ja kaikki on hyvin. Elät, olet turvassa.

Monella ystävistäni onnellisuus ja kiitollisuus tulee luonnostaan. Heidät on rakennettu eri tavalla. Toisille kiitollisuus on harjoittelun takana. Olen huomannut, että kun sitä on harjoitellut ja muuttanut ajatteluaan tietoisesti, niin koen kiitollisuutta jo ihan itsestään. Eilen autoa ajaessani sain ikävän ajatuksen yksinäisyyten liittyen ja tunsin viiltävän väristyksen kulkevan kehoni läpi. Ymmärsin ilokseni, että tuo tuntemus tulee minulle nykyään todella harvoin. Joskus niitä tuli paljonkin. Saattoi mennä päiviäkin tuon tunteen vallassa. Kehitystä on siis tapahtunut paljon. Kuvaavaa on se, että ymmärsin tämän hienon kehityksen vasta kun sain tuon ikävän tunteen. Tunne oli ollut pitkään poissa, mutta en ollut tiedostanut sitä aktiivisesti.

Tällä kertaa lyhyempi juttu, mutta en tiedä oliko tämä sen kevyempi. Kiitollisena kauniista syyssäästä toivotan kiitollisuuden täyteisiä hetkiä juuri sinulle. :)

- Turkka

Persoonallisuusenneagrammi

Jeee!!! Maailma ei loppunutkaan, kun uskalsin julkaista blogin. Ystäväni tosin totesi, että aika varovaisesti lähdin liikkeelle. Totta, tunnustellen tuntemattomaan ja pikkuhiljaa syvään päähän.

Ennen kuin sukellan enneagrammin saloihin, haluan kiittää saamastani kannustavasta palautteesta niin somessa kuin kasvotusten. Vaikka palautteen ei pitäisi antaa sokaista mihinkään suuntaan, on toki hienoa kuulla, että jotkut ovat tekstini lukeneet ja tsemppaavat kirjoittamaan lisää. Myös palaute siitä, että "näyttää ilkeästi huuhaalta ja psykokulttuurilta" on paikallaan. Tämä on puhdasta, ehkä jopa likaista kokemani suodatusta, jonka yritän kirjalliseen muotoon saattaa. Oletan jokaisen suhtautuvan kriittisesti kaikkeen mitä netistä löytyy ja punnitsevan itsenäisesti, mikä on huttua, mikä ei ja mikä jotain siltä väliltä. Meitä on niin moneen lähtöön, että joidenkin ärsytyskynnys varmasti ylittyy höpinöistäni. He tuskin tarinoitani jaksavatkaan lukea. Uskon kuitenkin, että löytyy myös niitä, jotka kallistuvat maailmankatsomuksensa suhteen samaan suuntaan kuin minä. Olkoon nämä tekstit siis meille hörhöille, jotka tutkivat ja tutustuvat mieltään askarruttaviin asioihin avoimesti, oli taustalla sitten vankka tutkimus tai vain joidenkin hyväksi kokema juttu. Toiset löytävät rauhaa elämäänsä tieteen löydöksistä, toiset taas saavat saman tunteen enkeleiltä, sielunvaelluksesta tai vaikkapa joltain lukuisista jumalista. Toisia taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse en tiedä mikä on totta ja mikä ei, mitä todellisuus ylipäätänsä on, mutta suhtaudun kaikkien kokemuksiin avoimesti kuunnellen. Jaetaan kokemuksiamme rohkeasti ja muistetaan, että jokaisella meistä on oma yksilöllinen totuutensa.

Sitten itse asiaan. Persoonallisuusenneagrammi jakaa ihmiset yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin. En ala tarkemmin selittämään teoriaa, sitä on niin paljon, että parempi lukea itse. Lyhyesti ilmaistuna eri tyypeillä on eri asiat jotka motivoivat. On asioita joita kohti pyritään ja juttuja mitä pyritään välttämään. Kun tunnistaa omia syvempiä motiiveja, on helpompi luoda itselleen elämä, jossa voi toteuttaa noita luontaisia motiiveja. Jos toimii paljon sillä alueella, jota sisin pyrkii välttämään turhautuu ja stressaantuu helposti esimerkiksi töiden parissa. Olen kokeillut. Ideaali tilanne olisi se, ettemme tarvitse suojaksemme mitään persoonallisuustyyppiä. Olisimme tavallaan tasaisesti kaikkea, mutta tuohon pääseminen vaati jo melkoista keskittymistä henkiseen elämään. Ja onko se edes elämän tarkoitus? Ehkä inhimillisyys rosoineen on elämän pointti. Jokainen meistä on silti oma yksilönsä. Enneagrammi on vain yksi tapa jakaa ihmisiä lokeroihin ja pyrkiä luomaan ymmärrystä sekä itseä että toisia kohtaan. Jutun lopusta löytyy linkkejä, joiden avulla voit lukea enneagrammista lisää, tehdä testin ja jos innostus iskee, niin tutkia syvemmin tyyppikuvauksia. Kerron mitä kokemuksia itselläni on enneagrammista itsetuntemuksen työkaluna. Tuntuu vaikealta tiivistää parin vuoden aikana syntyneitä huomiota, mutta yritän saada jotain avatuksi.

Tutustuin enneagrammiin pari vuotta sitten. Tein testin ja tutkailin mitä tyypistäni sanottiin. Tuntui melkoisen tutulta. Varsinainen vakuuttuminen tuli sitten, kun luin Enneagram Instituten sivuilta todella pitkän ja kattavan kuvauksen tyypistäni. Se ei ollut mitään Me naiset tyylistä mukavaa tekstiä, vaan melko karua luettavaa. Tiesin kuitenkin, että se pitää paikkansa. Olin hämmästynyt kuinka hyvin oli tiivistetty kaikki se ja enemmän, mitä olin 30 vuoden aikana voinut itsessäni huomata. Analyysi oli kasattu niin selkeään pakettiin, että ei voinut kuin ihmetellä. Ainoa mikä omassa elämässäni ei sopinut tekstiin oli se, etten ollut päihteiden kanssa ajautunut minkäänlaisiin ongelmiin. En olisi itse osannut pukea löytöjäni tuohon muotoon, mutta kun sen joku oli tehnyt, sitä vain nyökkäili hämmästyneenä.

Oma tyyppini on nelonen ja lainaan tähän Wikipedian kuvauksen nelosista:

Neloset ovat herkkätunteisia, lämpimiä ja havainnoivia. Nelosia motivoi tarve ilmaista tunteitaan ja tulla ymmärretyksi, etsiä elämän tarkoitusta ja välttää tavanomaisuutta. Heidän huomionsa suuntautuu siihen, mitä puuttuu ja mikä on ainutlaatuista. He kuvittelevat jääneensä muiden hylkäämiksi ja haluavat erottua yksilöinä. Nelonen on yksi yleisimmistä hahmoista lastenkirjallisuudessa. Yleensä sillä on prinsessan tai naispäähenkilön rooli. Miesnelosista käytetään nimitystä melankolikko. Molempiin sukupuoliin pätevät kuitenkin samat ominaisuudet.

• Ominaisuuksia: Neloset ovat parhaimmillaan aitoja, lämpimiä, myötätuntoisia, kannustavia, puheliaita, voimakkaasti tuntevia, itseään tutkistelevia, yksilöllisiä, luovia, intuitiivisia, hienostuneita, kauneudentajuisia, tyylikkäitä, voimaperäisiä ilmaisijoita. Neloset ovat pahimmillaan masentuvia, tunteiltaan ailahtelevia, syyllisyyttä kantavia, liioittelevia, moralistisia, vetäytyviä, etäisiä, itsepäisiä, oikukkaita, itsekeskeisiä, valittavia, omistushaluisia, kontrolloivia sekä toisiin takertuvia prinsessoita.

Tämä on varsin suppea ja laimea kuvaus verrattuna siihen, mitä Enneagram Instituten sivuilta löytyy, mutta antaa hyvän yleiskuvan nelosia leimaavista piirteistä. Oma ongelmani oli pitkään, että keskityin tuohon negatiiviseen puoleen itsessäni. Tunsin olevani erilainen ja outo. Toki nelosuuteen kuuluu se ristiriita, että halutaan olla itsenäisiä erottuvia ainutlaatuisia yksilöitä, mutta silti kaivataan yhteisön hyväksyntää ja halutaan kuulua joukkoon. Tunnistin itsessäni tuon itkevän ja valittavan prinsessan, joka piehtaroi helposti melankoliassa ja keskittyy siihen mikä on huonosti, mitä elämästä puuttuu.

Varsinainen kultakausi tuolla kiukuttelulla oli, kun parikymppisenä erosimme lukioaikaisen ja ensimmäisen tyttöystäväni kanssa. Itsetuntoni oli todella pohjalla ja kipu jota tunsin oli niin fyysistä. Mietin joskus, että olisiko vain helpompi lopettaa elämä, jotta kipu lakkaisi. Onnekseni olin ystävystynyt itseäni kuutisen vuotta vanhemman fiksun mieshenkilön kanssa. Lähes päivittäin vaihdoimme maileja ja keskustelunkulku oli sitä, että minä manasin elämää ja maailmaa, hän tarjosi positiivisempia näkymiä. Tätä jatkui valehtelematta varmaan puoli vuotta. Maileja ei ole enää tallella, mutta olin niin raskas ja pessimistinen, että voin vain ihmetellä ja olla kiitollinen, miten hän jaksoi valitustani ja itseinhoani kuunnella. Tuolloin ilmaisin noita huonoja puolia varsin antaumuksella.

Enneagrammin myötä tuli viimein helpotus. Minähän on ihan ok, en ole ainoa, en ole yksin. Kaikki tämä on luonnollista minunlaiselleni ihmiselle. Vaikka olin vuosien mittaan osannut itseäni kehittää positiivisempaan suuntaan, en silti ollut oppinut suhtautumaan itseeni hyväksyvästi. Tärkeää oli myös ymmärtää, että nuo positiiviset asiat ovat todellakin totta. En pelkästään pysty luomaan ympärilleni pelottavaa ja raskasta ilmapiiriä. Myös luovuus, aitous ja myötätunto ovat minussa. Ne ovat vahvuuksiani. Rakentamalla elämästäni sellaista, että voin ilmaista itseäni, pystyn levittämään iloa, lämpöä ja kauneutta. Se että pystyin tunnustamaan tarvitsevani tietynlaisia asioita, mitä kaikki eivät tarvitse helpotti suuresti. Ei kannata koittaa olla jotain. Pitää vain olla.

Herkkyyteni aistia muiden tunteita aiheutti myös ongelmia. Otin herkästi asioita itseeni, vaikka siihen ei olisi ollut mitään syytä. Suuri oivallus oli ymmärtää myös se, että ihmisten ajatusmallit ja toimintatavat poikkeavat merkittävästi toisistaan. Olin 30 vuotta luullut, että kaikki ajattelevat ja toimivat suunnilleen samalla tavalla. Niinpä, kuinka tyhmäksi sitä itsensä tuntee...ja kuinka monta vastaavaa valaistumista vielä elämän aikana seuraakaan. Havahduin siihen, että en voi toisten sanomisten ja käytöksen perusteella tulkita, että he viestivät samaa asiaa, mitä itse viestisin samoilla sanoilla ja teoilla. Jos itse tekisin niin, haluaisin ehkä loukata. Kun toinen toimii siten, se ei välttämättä tarkoita hänen ilmaisussaan yhtään mitään erikoista. Vastaavasti vaikka itse koitan olla toista kohtaan huomioonottava, saattaa tämä eleeni ollakin toisella loukkaavaa. Tätä toki sattuu arjessa koko ajan, mutta tietoisuus siitä, että ei kannata tulkita toisen käytöstä liikaa, vähensi huomattavasti stressaamista asioista. En voi vaikuttaa muiden toimintaan, mutta voin vaikuttaa siihen miten muiden tarjoamiin ärsykkeisiin reagoin. Jokainen vastaa itse sisäisestä maailmastaan.

Kateus on nelosten "synti". Ihmettelin tuota aluksi. Enhän minä ole kateellinen, ei se ole minulta pois jos toisilla menee hyvin ja heillä on paljon omaisuutta jne. Sitten oivalsin, että kyllä, minä todellakin olen kateellinen ja puhun siitä vielä usein. Koska näen nelosen syvällisenä luuserina, joka velloo ja nauttii tuskaisista tunteista, olen kateellinen esimerkiksi exälleni. Hän on iloinen ja spontaani seiska. Pidän seiskoista paljon. Olen huomannut viehättyväni seiskojen energiasta, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Heidän elämään ei suru eikä murhe kuulu. Ikävät asiat unohdetaan ja kirmataan kohti uusia kivoja juttuja. Tämä on toki kärjistystä, on seiskoillakin ongelmansa, mutta noin se ajatteluni menee. Haluaisin olla yhtä kevytmielinen ja iloinen, vailla huolia ja murheita. Jälleen kerran se on omasta itsestä kiinni, kuinka paljon sitä murehtii ja velloo ikävissä asioissa. En edelleenkään ole täysin huoleton luonnonlapsi, mutta kun meinaan aloittaa sukelluksen melankoliaan, tiedän ettei se ole minulle hyväksi ja keskityn johonkin positiiviseen ajatukseen. Lähipiirini on muutoksen huomannut ja rentouden tunnen myös itse.

Neloset elävät paljon fantasiamaailmassa. Käyn läpi mennyttä, herkuttelen katkeransuloisilla muistoilla eläen niitä uudelleen. Toisaalta voin kuvittaa romanttisia tulevaisuudenkuvia. Työkaluna hyvä mielikuvitus ja asioiden pohtiminen on toki hieno juttu, mutta elämä tapahtuu tässä ja nyt. Helposti sitä menee hyvätkin hetket ohi, kun elää haaveissaan. Saatan myös käydä keskusteluja ihmisten kanssa mielessäni ja jatkaa todellisuudessa siitä, mihin mielikuvituskeskustelu on päättynyt. Selitän siis itselleni mitä muut jostain asioista ajattelevat...ja tietenkin se on vain oman mieleni tuotosta. Ei siis kovin hyödyllistä haaveilua. Helposti jään myös vain haaveilun tasolle. Saan hyviäkin ajatuksia ja ideoita, mutta alan ylianalysoimaan niitä ja lopulta en toteuta mitään. Et usko millainen ponnistelu oli saada tämä blogi ideatasolta toteutukseen. Kun kukaan ei kerro, että tämä on tehtävä, niin sitä helposti jää vain haaveilemaan ja odottamaan parempia fiiliksiä. Tunteet ovat niin tärkeä asia minulle, että ne rytmittävät elämääni helposti liikaa. Omiin tunteisiinkaan ei saa liikaa samaistua. Tunteita menee ja tulee, mikään ei ole pysyvää. Minä en ole yhtä kuin tunteeni. Tunne itse asiassa laittoi blogin lopulta syntymään. Se oli sisäinen paine siitä, että asiat olivat liian pitkään hautuneet, mutta en ollut kanavoinut niitä ulos. Tiesin, että minua ahdistaa julkaista ajatuksiani, mutta ahdistus siitä, etten julkaise niitä kävi liian suureksi. Tietoisuus siitä, että tuo fantasiointi ei ole minulle hyväksi, on auttanut herättelemään itseään useammin tähän hetkeen. Olen alkanut toimia enkä vain haaveilla.

Vielä viimeinen esimerkki vuoden takaa syksyltä. Olin ystäväni kanssa ajatutunut sellaiseen periaatteelliseen erimielisyyteen, että tunsin, etten halua enää näkökulmaani puolustaa. Lisäksi koin, että ystäväni ei ollut minua kohtaan rehellinen tunteidensa kanssa. En vain pystynyt olemaan häneen yhteydessä, olin liian ahdistunut. Lukaisin enneagrammin läpi ja tein uuden huomion tutusta tekstistä. Katkaisemalla yhteyden ystävääni osoitin vihani. Olin suhdettani vihaan pohtinut jo aiemmin syksyllä, enkä keksinyt mitä minä vihaisin. Nyt olin vihani kanssa läsnä. Vihani ei purkaudu raivoamalla, kuten vihaisuus klassisesti kuvataan. Minä isken syvälle ja sinne minkä koen tärkeimmäksi, syvään yhteyteen. Se voi kadota sormia napsauttamalla. Käsittelin tunteitani ja oivallustani. Lopulta olin valmis puhumaan asiasta ja selvitimme sitä. Tärkein oppi oli se, ettei ole väliä olemmeko kaikesta samaa mieltä. Ystävyys on juuri sitä, että haluaa olla toisen seurassa siitä huolimatta, että jotkut asiat nähdään eri näkökulmasta. Arvokas opetus rakkaudesta. Olin taas hiukan hyväksyvämpi itseäni ja muita kohtaan. Ei tuo kaikki tietysti enneagrammin ansiota ollut, mutta se oli hyvä työkalu sisäisen tilani käsittelyyn.

Minulla on siis tarve olla luova, aito, yksilöllinen, ilmaista tunteitani, kohdata ihmiset pintaa syvemmin. Pelkään merkityksettömyyden tunnetta ja sitä ettei minulla ole tarkoitusta. Pelkään olevani erilainen ja jotenkin viallinen verrattuna muihin. Pelkään, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen. Nämä ovat siis yhtälailla omia sanojani kuin enneagrammin määritelmiä. Kyseenalaistankin usein omia motiivejani tehdä asioita. Olenko vain huomionhakuinen erikoisuudentavoittelija? Miksi tämä blogi piti aloittaa? Aina en osaa vastata. Ehkä kaikki tekemiseni sisältää tuota kaikkea edellä mainittua. Ajattelen niin, että persoonallisuus on meille annettu työkalu, jolla operoimme maailmassa. Siinä on hyvät ja huonot ominaisuutensa. Voimme opetella tuntemaan työkalumme. Pyrkiä käyttämään paljon sen hyviä puolia ja koittaa hillitä huonoja puolia.

Olen esitellyt enneagrammia niin vanhemmilleni kuin tuttaville. Tunnen monta nelosta, mutta emme toki ole samanlaisia ihmisiä. Kommunikointi ja ymmärtäminen on kuitenkin erittäin helppoa. Syvällinen yhteys on muodostunut lähes välittömästi. Useimmat ovat enneagrammista itsensä tunnistaneet. Toiset taas suhtautuvat enneagrammiin kuin horoskooppiin. Kommentoidaan, että jos tuollaiseen alkaa uskoa, niin se muuttuu itseään toteuttavaksi. Se on riskinä minunkin mielestäni. Aina silloin tällöin kyseenalaistan olenko nelonen, onko enneagrammi muodostunut vain itseään toteuttavaksi profetiaksi. Tähän asti olen kuitenkin aina palannut sen pariin takaisin, mutta aina välillä on hyvä epäillä itseään. Päämärähän on vain saavuttaa sisäinen rauha. Millä ja miten sen saavuttaa, ei sillä kai ole merkitystä?

Wikipedian hyvä tietopaketti enneagrammista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Persoonallisuusenneagrammi

Toimiva suomenkielinen testi, tyyppikuvaukset vähän hattaraisia.

http://www.namaste.fi/fi/enneagrammi/tunnista-itsesi-persoonallisuustesti#enneagrammi

Käteviä englanninkielisiä tiivistyksiä tyypeistä ja motiiveista.

http://www.enneagram.net/types.html

Täältä löytyy dataa sen verran kuin jaksaa lukea ja syventyä, suosittelen.

http://www.enneagraminstitute.com/descript.asp#.VC1nskvXNUA

Maalasinkohan nelosista liian kyyneleisen kuvan :D

- Turkka

Vaeltaminen ja läsnäolo

Tein syyskuun ensimmäisellä viikolla kuuden päivän vaelluksen Lemmenjoen kansallispuistossa. Haave yksin tehdystä erämaavaelluksesta heräsi alkuvuodesta. Kun elokuun lopulla selvisi, että töitä ei ole hetkeen tiedossa, ymmärsin että nyt on tilaisuus toteuttaa unelma. Järjestelyt sujuivat lyhyestä varoitusajasta huolimatta helposti. Mukavan jännityksensä retkeen toi se, että en omaa varsinaista eräkokemusta yhtään. Olen retkeillyt vain Etelä-Suomen luonnonpuistoissa muutaman kerran yksin. Tiesin kuitenkin, että homma hoituu ja olen ns. mukavuusalueellani. Näin lopulta olikin. Toki vaellus tarjosi haasteita, odottamattomia tilanteita, paljon kantapään kautta oppimista sekä henkistä ja fyysistä testiä, mutta kuitenkin nautin siitä.

Mielenkiintoinen havainto, jonka jossain kohtaa retkeä tein, oli se että keskityin tekemisiini huolella. Esimerkiksi aamulla valmistin aamupalan hartaudella, kokosin ja pakkasin varusteita ajatuksella, tiskasin miettien ainostaan astian puhdistamista. Rinkassa pysyi järjestys ja loin rutiineja. Arjessa en tuohon kykene. Asunto on helposti hujan hajan, kun jätän tavaroita ja vaatteita käytön jälkeen niille sijoilleen. Olen miettinyt paljon siirtymistä minimalistisempaan elämäntyyliin. Sellaisesta olen itse asiassa haaveillut tavallaan aina, mutta tavaraa on tullut hankittua niin tarpeeseen kuin turhuuteen. Nyt elämäntilanteeni mahdollistaisi helpon siirtymän minimalistisempaan suuntaan ja eräseikkailu vahvisti sitä tunnetta, että se sopisi minulle.

Yksi vaelluksessa kiehtova seikka oli juurikin se, että kaikki tarpeellinen kulkee mukana. Ei ole varaa kantaa mitään turhaa, koska rinkasta tulee painava jo kaiken selviytymisen ja turvallisuuden takaavan kaluston takia. Kun nousin ensimmäisen tunturin päälle, josta suuntasin varsinaiseen erämäähan, oli tunne energisoiva. Tästä alkaisin suunnistamaan vain kartan ja kompassin varassa. Päämäärä jossain kaukana ja reitillä kenties hankalaakin maastoa. Keskittyminen oli hetkessä melko hyvin luonnostaan, kun piti tarkkailla maastoa ja etenemistä, tehdä koko ajan päätöksiä ja punnita mahdollisia seurauksia virheellisistä ratkaisuista. Toki välillä ajatus kävi jossain muualla ja mielessäni keskustelin ystävien kanssa, mutta pääsääntöisesti olin hetkessä, ilman mitään ponnisteluja. Arjessa huomaan sen, kuinka ajatukseni vaeltaa taukoamatta ties missä. Kaikki on tehty niin helpoksi perustarpeiden täyttämiseksi ja mielelle on tarjolla ärsykkeitä yllin kyllin. Erämaan hiljaisuudessa todelliset perustarpeet olivat ainoat tärkeät asiat.

Olen usein lukenut tietoista läsnäoloa koskevissa kirjoituksissa juurikin läsnäolosta astioita tiskatessa. En ole sitä onnistunut itse saavuttamaan, mutta oli hauska huomata, kuinka se sitten tulikin itsestään, kun kaikki ylimääräinen oli poistettu ympäriltä. Jokainen löytää varmasti oman tyylinsä päästä tietoisen läsnäolon tilaan. Itselleni tuo vaellus toimi hyvänä oppimatkana omaan läsnäolooni. Kuinka siirrän sen arkeen? Ehkä yksi tärkeä tekijä on karsia ylimääräistä elämästä. Siihen kuuluu paljon tavaraa, mutta hyvä on pohtia myös ajankäyttöön ja sosiaalisia suhteita. Tukevatko ne hyvinvointiani vai saanko niistä liikaa vääränlaisia virikkeitä. Ulkoiset olosuhteet on toki hyvä muokata mahdollisimman suotuisiksi, mutta lopulta tärkeintä on siivota omaa mieltämme turhista ajatuksista ja ajattelumalleista.

Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa persoonallisuusenneagrammista. Se on työkalu, joka jakaa ihmiset yhdeksään eri persoonallisuustyyppiin. Tutustuin siihen itse reilut kaksi vuotta sitten ja se avasi ovet syvempään itsetuntemukseen. Persoonallisuusenneagrammin avulla ymmärrykseni itseäni ja muita kohtaan on parantunut paljon. Elämänlaatuni on siis parantunut sen myötä. Toki enneagrammi on vain yksi työkalu muiden joukossa, mutta suosittelen tutustumaan. Oman tyyppisi löytämiseksi voit tehdä testin. Tulevassa kirjoituksessa siis lisää enneagrammin tarjoamista oivalluksistani.

- Turkka