Kolme ja puoli vuotta sinkkuna ovat tuoneet eteeni kaikenlaisia kohtaamisia. Pintaan on noussut paljon erilaisia tunteita, epävarmuuksia ja pelkoja. Olen kuitenkin seilannut melko turvallisilla vesillä, sillä mitään erityistä ei ole syntynyt. Pari uutta ystävää olen löytänyt ja monia hienoja keskusteluita olen saanut käydä. Hiukan yllätyksekseni olen huomannut olevani tilanteessa, missä havauhdun ilokseni ja kauhukseni siihen, että eräs neiti herättää tuntemuksia. Hän tuo eteeni aivan uudet pohdinnat ja pelot.
Puheliaana ja innolla syvälle henkilökohtaisiin aiheisiin ryntäävänä luonteena, joudun kohtaamaan sen, että toinen ei ole välttämättä kovin samanlainen. Lausun kohtuullisen ymmärrettäviä lauseita ja analyysejä samalla kuin ajattelen. Toinen taas pohdiskelee ajan kanssa ja reagoi hitaammin. Uteliaana latelen erilaisia kysymyksiä ja yllätyn, kun toinen hämmästelee, että miten kummassa tuollaisiin kysymyksiin edes pystyy vastaamaan.
Huomaan myös peilaavani herkästi toisen käytöstä ja löytämään siitä merkityksiä. Mitä merkitsee kosketus tai koskemattomuus, entä sanat tai sanattomuus? Onko toinen kiinnostunut, kun ei osoita sitä samalla tavalla kuin minä osoitan kiinnostustani? Jos olen aktiivinen ja toinen passiivinen, minkälaisia johtopäätöksiä siitä voi tehdä?
Ilokseni huomaan, että kehitystä oman itseni kanssa on vuosien mittaan tullut. Samanlaisia epävarmuuksia kyllä löytyy ja saatan vetäytyä kuoreeni, kun joku asia vihlaisee sisintä. Uppoudun mieleeni ja se kertoo omia, usein varsin tylyjä tarinoitaan. Nämä impulssit tuskin poistuvat, vaan kuuluvat persoonallisuuteni rakenteeseen. Sen sijaan miten toimin näiden impulssien ja ajatusten jälkeen on omissa käsissäni.
Osaan ottaa etäisyyttä tilanteeseen ja peilata asiaa sen kautta, että tiedän toisen ajatusmaailman olevan varsin erilainen kuin omani. Voin tarkastella mieleni tarjomia tarinoita ja tehdä myös itse vaihtoehtoisia versioita. Ehkä toinen ei tarkoittanut asiaa ollenkaan niin kuin ymmärsin ja koin. Kenties hän ei edes huomannut mitään. Tämän järkeilyn jälkeen voin toimia rakentavasti. Puhua asiasta ja kertoa mitä itse koin. Usein toisen kokemus ja ajatukset ovat varsin erilaiset ja olen luonut päässäni turhaa draamaa. Keskustelu auttaa ja syventää yhteyttä.
Olen usein saanut kuulla olevani vaikeasti tulkittava. On vaikea tietää miten tilanteisiin suhtaudun. Tässä varmasti piilee osiltaan syy, miksi joku kokee minut kiinnostavana, mutta samalla se on arjessa haaste. Itsekin koen haastellisena ymmärtää erilaiselle pohjalle rakentuvaa ajattelua. Yksi pohdittava asia onkin, ovatko ajatusmaailmat ja ilmaisutavat liian erilaiset? Kuinka paljon sillä on merkitystä ja kuinka paljon ratkaisee muut osa-alueet?
Itsenäisyys ja tulevaisuus ovat isoja teemoja. Hetkessä on hyvä, mutta kokonaan ei tulevaakaan voi sivuttaa. Elämä voi tuoda eteen suurenkin välimatkan. Uskaltaako itseään asettaa alttiiksi menetykselle? Parasta on ehkä ollut huomata se, että en ole kuitenkaan kovettunut ja kasvattanut liian suurta muuria. Uskallan heittäytyä ja tunne auttaa kohtaamaan pelkoja.
- Turkka
Läheisyydestä ja seksistä puhuminen on kutkutellut mieltäni jo pitkään. Olen kaksi kertaa yrittänyt tehdä aiheista tilaisuuden niin, että mukana puhumassa on toinen henkilö. Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin eri syistä kariutuneet. Mietin Uuden-Seelannin matkallani, mistä minä seuraavaksi haluan puhua? Vaeltaessa ajatus sitten valkeni. Läheisyys ja seksi – miksen puhuisi niistä yksin?
Olen blogiin kirjoittanut useamman kerran sinkkuelämän havainnoistani. En varsinaisesti ole seksistä puhunut, mutta läheisyyden kaipuusta, halaamisesta ja kosketuksen tärkeyden ymmärtämisestä. Sinkkuvuosien aikana näihin aiheisiin on tullut tutustuttua uusin ajatuksin ja on kertynyt erilaisia kokemuksia ja kohtaamisia.
Haluan puhua pelkän kosketuksen ja läheisyyden tarpeen tunnistamisesta ja uskalluksesta kertoa näistä. Lisäksi haluan kannustaa jakamaan seksuaalisia mieltymyksiään, sillä vaikka yhteiskuntamme on varsin vapautunut, jää silti paljon toiveita jakamatta turhan pelon ja häpeän vuoksi. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole normaali, vaan jokaisella on omat "kummalliset" mieltymyksensä. Toisilla ehkä oudommat kuin toisilla, mutta sallittakoon puolestani kaikki, missä ihmiset vapaaehtoisesti kehostaan nauttivat.
Tänä vuonna olen tutustunut myös tantraan. Sitä tehdään vaatteet päällä, harjoitellen kosketusta, toisen kohtaamista ja molempien rajoja. Tantran mielletään yleisesti liittyvän seksiin, mutta tantraan ei välttämättä tarvitse edes liittyä kosketusta. Tantran kautta on avautunut kosketuksen ja kohtaamisen laaja kirjo ja voima. Tilaisuuksissa käy eri ikäisiä miehiä ja naisia. On kauniita, komeita ja tavallisempia, isoja ja pieniä, pukumiehiä ja hippityttöjä. Olen oppinut kuinka erilaisia kosketuksia on. Voi jakaa iloa, lohtua, lempeyttä, lämpöä, ystävällisyyttä, niin miehen kuin naisen kanssa. Toisinaan kosketus on varsin neutraali ja etäinen. Joskus voi upota suoraan toisen syliin ja tuntea kuinka kemiat kohtaavat.
Tervetuloa kuuntelemaan sekä keskustelemaan Om Yoga -koululle sunnuntaina 29.10. kello 15-17. Voit kuunnella vain noin 50 minuuttisen puheeni tai halutessasi jäädä myös keskustelemaan aiheista vapaamuotoisesti puheeni jälkeen. Tästä löydät Facebook-tapahtuman.
- Turkka
Oman elämäni ja seikkailuideni jakaminen tuntuu joskus varsin hassulta. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin haastatella minua inspiroivia ihmisiä, mutta tämä on ollut yksi niistä miljoonista ideoista, joita en ole toteuttanut.
Pidin huhtikuussa 2017 puheen Om Yoga -koululla teemalla muutos. Myöhemmin sain palautetta kuulijalta, Marilta, joka oli suuresti inspiroitunut puheesta ja oli varannut itselleen matkan Italiaan, jonne matkustamisesta hän oli haaveillut pitkään. Oli todella hienoa kuulla, kuinka puheeni oli kannustanut Maria toimimaan unelmansa toteuttamiseksi.
Kesällä sain Helsinki-Vantaan lentokentältä kuvaviestin, jossa näkyi Italian lennon lähtöaika. Myöhemmin kuulin, miten matka oli sujunut.
– Sain uusia näkökulmia elämään ja nyt uskallan tarttua mahdollisuuksiin rohkeammin, iloitsee Mari.
Ehdotin Marille haastattelua, jotta voisimme jakaa hänen innostavan tarinansa. Näin syntyi tämä teksti parin tunnin keskustelustamme.
Mari, 35, sairasti teini-iässä erittäin harvinaisen verisairauden ja vietti kolme kuukautta potilaana sairaalassa.
– Tautiin sairastuu noin yksi miljoonasta. Pohdin sairaana ollessani elämän ja kuoleman kysymyksiä, mutta kun tervehdyin, palasin taas vanhoihin kaavoihin. En kokenut suurta elämän mullistusta. Olin esimerkiksi haaveillut vuodesta au pairina Italiassa, mutta haave tukahtui sisääni ja minusta tuli jälleen kiltti ja kuuliainen tyttö. Elin pitkälti sen mukaan, miten muut toivoivat.
Mari opiskeli ensin lähihoitajaksi ja sen jälkeen sairaanhoitajaksi. Sattumalta hän päätyi työskentelemään lasten pariin. Vuodet kuluivat.
– Oli parisuhde ja vakituinen työ. Kaikki oli periaatteessa hyvin. Aloin kuitenkin miettiä, onko tämä työ minun juttuni ja tunnistin olevani parisuhteessa vain myötäilemässä toista. Eräänä yönä näin todella ahdistavan unen. Herätessäni tärisin ja ymmärsin, että kaikki ei ole hyvin.
Marin elämään tulikin muutosta, kun yhdeksän vuoden parisuhde päättyi eroon ja lopulta Mari ilmoitti irtisanoutuvansa töistä. Esimies ei ollut uskoa hänen päätöstään.
– Olin anonut virkavapaata, mutta kun sitä ei myönnetty, päätin ottaa lopputilin.
Marilla ei ollut muuta suunnitelmaa kuin muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa oli luvassa kahden kuukauden määräaikainen pesti vastaavassa työssä.
– Elämä alkoi sujua muuton jälkeen. Työni tuntui mukavalta ja sopimustani jatkettiin. Tunsin kuitenkin vetoa johonkin, mitä en osannut selittää. Jonkilainen kaukokaipuu iski. Tuntui, että kaverit pohtivat lapsiaan, talojaan, mitä ruokaa illalla laitetaan. Ihmettelin, miksi en itse mieti samoja asioita.
Mari käy mielellään erilaisissa tapahtumissa. Kun hän huomasi ilmoituksen puheestani, jonka teemana oli muutos, päätti hän osallistua tilaisuuteen.
– Huomasin, että hei, tämä tyyppi pohtii aivan samoja asioita. Oli todella paljon juttuja joihin samaistuin. Ymmärsin, että on muitakin, joita askarruttavat samat asiat.
Matkustaminen on Marille tuttua ja hän on käynyt muun muassa Espanjassa, Kreikassa ja Bulgariassa. Matkoilla oli kuitenkin aina ollut kaveri mukana ja kohteet oli valittu sen kummemmin ajattelematta. Puheen innoittamana Mari alkoi miettiä, mihin hän haluaa matkustaa, mikä on hänen haaveensa. Sitten mieleen muistui nuoruuden unelma Italiasta.
– Tajusin, että haluan mennä Italiaan. Se ei ehkä ole suurin haaveeni, mutta askel kerrallaan niitä voi toteuttaa. Halusin matkustaa yksin ja löysin mukavan matkan, johon liittyi joogaa. Järjestelyt sujuivat helposti ja parin kuukauden päästä olin Italiassa.
Yhteisöllinen elämä Italiassa oli ihanaa. Matkaseurueella oli käytössään kaksi villaa, maisemat olivat kauniit ja seurue sai nauttia rauhasta.
– Kävimme keskusteluita osallistujien kesken, jaoimme tarinoitamme, sain uusia näkökulmia ja huomasin, että muilla on samanlaisia ajatuksia, vaikka elämämme ovat ulkoisesti kovin erilaisia. Erityisesti ruokailut yhdessä olivat ihania ja kävelyt keittiön läpi ruokapöydän ääreen ovat jääneet kauniina muistoina mieleeni.
Loma Italiassa ei ollut kuitenkaan pelkästään täydellisiä aterioita ja älyllistä nautintoa. Matkan aikana aukesi myös nuoruuden kipukohtia.
– Itkin joogan jälkeen. Annoin kyynelten vain valua. Olin vihdoin Italiassa, vaikka haave oli jo hukkunut jonnekin syvälle sisääni. Tuntui, että puhdistauduin sisäisesti ja oli voimaannuttavaa mennä yksin uima-altaalle ja vertauskuvallisesti huuhtoa vanhat kuonat pois. Annoin asioiden nousta pintaan, hyväksyin tunteet ja päästin irti.
Mari on sittemmin vastannut myöntävästi kutsuun lähteä mukaan asiantuntijatehtäviin, joista hän on aiemmin kieltäytynyt. Tehtävä on kiinnostanut häntä, mutta rohkeutta tarttua tilaisuuteen ei ole ollut. Lisäksi Mari päätti hakea osallistujaksi ulkomailla järjestettävään kongressiin.
– Matkan jälkeen olen sanonut elämälle kyllä. Tietysti pitää osata sanoa myös ei, jos juttu ei tunnu omalta. Nykyään tartun mahdollisuuksiin ja katson mitä tapahtuu. Ennen en vain huomannut tai uskaltanut haaveilla uusista jutuista.
- Turkka
Istun lentokoneessa matkalla Uuden-Seelannin Eteläsaaren Nelsonista kohti Pohjoissaaren Aucklandia. Ilma on kaunis ja pienehkö potkurikone kiitää pilvien lomassa kimmeltävän meren yllä. Luin lentoyhtiön lehdestä jutun paikallisista ihmisistä, jotka työskentelevät elokuva-alalla. Inspiroivan tekstin myötä aloin jälleen pohtimaan, mitä haluan elämälläni tehdä. Sitä kysymystä olen pyöritellyt jo useamman vuoden.
Yksinkertaista valmista ratkaisua tuskin on, vaan vastaus löytyy elämän myötä ja muuttuu varmasti aika ajoin. Pidän siitä tunteesta, kun sävellän musiikkia liikkuvaan kuvaan ja sitä kautta vaikutan kohtauksen tunnelmaan. Äänisuunnittelussa on kiehtovaa luoda sama asia päättämällä, millaisia ääniä käyttää ja hallita hienovaraisia asioita, joiden viestin katsoja alitajuisesti ymmärtää.
Olen palannut juurilleni yhtyemusisointiin. On huumaava tunne, kun yhteissoitto kulkee, jameissa aukeaa uusia sävelkulkuja kuin itsestään ja musiikki tuntuu virtaavan lävitsesi. On hienoa leikkiä syntetisaattoreilla ja kokea yhteys yleisöön lavalta käsin. On kuin sukeltaisi elämän virtaan.
Sytyn saadessani käydä rehellsiä ja avoimia keskusteluja. On hienoa, kun voin auttaa vain olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Tunnen flown, kun puhun yleisölle asioista, jotka koen tärkeäksi. Tunnelma on lämmin ja luonnollinen, mutta jotenkin niin taianomainen sanojen soljuessa kuin minua ei olisi.
Tunnen tyydytystä, kun ohjaan laivaa ja saan tarjota ihmisille elämyksiä vesillä. Innostun, kun huomaan jotain kaunista ja tallennan sen kuvaksi, jonka voin jakaa ihmisille. On hauska kuvata videoita sekkailuista, jakaen hetkiä ja tunteita, jotka muuten jäisivät vain itselleni.
Olen liekeissä, kun saan seikkailla uusissa maissa ja paikoissa, mykistyen luonnon kauneudesta sekä tutustuen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
Koen myös suurta täyttymystä vaeltaessani yksin erämaissa. Tunnen yhteyden luontoon ja samalla olen kosketuksissa itseni kanssa. Olen yksin, mutta en yksinäinen.
Ymmärsin, että kaikissa näissä on kyse yhteydestä. Se liitty suoraan toisiin ihmisiin ja silloinkin kuin se on minun ja luonnon välistä, kaipaan päästä jakamaan näitä tunteita ja oivalluksia. Luulen, että me kaikki kaipaamme tuota yhteyttä. Se ei ehkä ole aina ilmeistä, mutta tavalla tai toisella on siellä jossain taustalla. Kun koemme yhteyden, voimme hyvin ja jos se on kadonnut olemme rauhattomia. Yhteys syntyy luonnollisesti, mutta tuntuu siltä, että arjessa sen kuitenkin helposti kadotamme. Se kuitenkin löytyy itsestään, kun rentoudumme ja annamme aikaa kohtaamiselle, yksin tai seurassa.
Jos haluat lukea Uuden-Seelannin matkastani lisää, vieraile matkablogissani. :)
- Turkka
