Päädyin sattumalta haastateltavaksi Hämeen Sanomien peilikuvani-juttusarjaan. Toimittaja oli kuullut minusta kollegaltaan, joka oli ilmeisesti vieraillut netti- tai Face-sivullani. Luulin, että juttu käsittelisi enemmän kesätyötäni kipparina, mutta kun ensimmäinen kysymys oli lausuttu, kului hetki ennen kuin osasin rentoutua ja puhua itsestäni laajemmin kuin vain kesäkipparina. Juttu on hyvä, kaikki on minun sanomaani. Toki sieltä puuttuu myös paljon tarkentavaa tietoa, mutta niinhän se aina on haastattelujen kanssa. Se tarjoaa yhden näkökulman haastateltavaan.
Hämeen Sanomat ilmoittaa lukijakunnakseen noin 60 000 päivittäistä lukijaa. Melkoinen luku ja pienoista jännittystä esiintyi, kun joku tosiaan saattaa haastattelun myös lukea. Tunteita ja ajatuksia oli ylpeydestä pelkoon. Ennen jutun julkaisua ajelin yksi päivä vanhempieni mökille ja mietteeni kääntyivät sunnuntaihin, jolloin haastattelu ilmestyy lehdessä. Havahduin siihen, että olin päässyt osaksi jatkumoa. Olen itse lukenut paljon kirjoja, haastatteluja, artikkeleita, kuunnellut podcasteja ja katsellut videoita, jotka ovat innnoittaneet minua oman kasvuni tiellä. Tajusin, että varmasti tuonkin jutun lukee joku, joka saa inspiraatiota itselleen. Näin siirtyy eteenpäin sitä mitä olen itse saanut muilta.
Edellä mainittu sai ajattelemaan, että tämän takia haastattelu piti tehdä. Suostuin siihen kyllä suorilta, mutta kuten totesin, myöhemmin mieli alkoi taas luoda fantasioitaan niin mahdollisuuksista kuin uhista. Ne ovat sitä tuttua huttua, mitä mieli tarjoilee joka päivä. Ilman noita mielen kuorrutuksia tunnen tyytyväisyyttä siitä, että uskalsin avata itseäni ja näin ollen joku lukija sai toivottavasti taas yhden innostavan ja ajattelemaan kannustavan haastattelun, joka auttaa häntä piirun verran omalla polullaan.
- Turkka
Edellisessä tekstissä kirjoitin siitä, kuinka päädyin vuosien tauon jälkeen ajamaan sisävesilaivaa. Pestiin sisältyi itselleni uusi alus ohjattavaksi ja uudet reitit Hämeenlinnan vesillä. Tiesin jo etukäteen, että haasteita ja opittavaa riittää. Tuurauskeikkani viimeisinä päivinä ruorasin Tampereella m/s Ratinaa, joka on minulle todella tuttu laiva. Isäni osti laivan 1986 ja istuskelin kyydissä paljon, aloittaen myös köysipojan toimet teininä. Ajoin Ratinaa vuosien mittaan paljon ja viimeisen kesäni kipparina vuonna 2008 seilasin pääasiassa sillä.
Alusten käsittely on sydäntäni lähellä. Olen yrittänyt miettiä, miksi siitä nautin ja miksi suhtaudun siihen intohimoisesti. Koen sen omanlaisenaan taiteena, jossa pyrin mahdollisimman pehmeisiin, sulaviin ja vähäeleisiin suorituksiin. Se on tasapainon löytämistä luonnon, itsesi ja aluksen välillä. Pitää tuntea kuinka alus käyttäytyy ja osata lukea olosuhteiden vaikutus oikein. Parhaimmillaan se on tuuman tarkkaa hallittua työskentelyä ja epäonnistuminen voi johtaa isoihinin vahinkoihin. Tavallaan kyse on meditaatiosta, kun keskityn yhteen asiaan.
Laukontorin satama-allas on vuosien mittaan muuttunut uusien pistolaiturien myötä ja laivojen kiinnitystyyli on hiukan muuttunut. Ratinakin on kokenut muutoksia, suurimpana pääkoneiden vaihtaminen uusiin. Muutosvastarinta iski voimakkaana, kun astuin tuttuun ohjaamoon, joka on riisuttu lämpöisestä puusisustuksesta kylmän harmaaseen alumiiniin. Näkymä muistutti enemmän sotalaivaa kuin matkustaja-alusta. Halusin kokeilla ennen asiakkaiden kyyditsemistä, millaista uuteen laituriin ajaminen on. Uudet kaasukahvat ovat digitaaliset ja niiden tuntuma on aivan erilainen. Ensimmäinen yritykseni ei ollut huono, mutta köysimieheni ei kuitenkaan laiturille hypännyt. Kivahdin, että eikö siitä muka olisi päässyt, mutta hän pehmeästi totesi, että tässähän vasta harjoitellaan.
Tuntui todella ikävältä, kun en enää hallinnut alusta, jota olin taiturimaisesti aiemmin ohjannut. Huomasin, kuinka vahvasti itseäni määritin sen kautta, että osaan ajaa ja miten vahva häpeä siitä iski, kun en enää osannutkaan. Jouduin nöyrtymään siihen, että minun pitää löytää tuntuma uudestaan ja hyväksyä se, että aluksen kokemien muutosten jälkeen ajaminen on aavistuksen erilaista. Epäonnistumisen mörkö on iso, vaikka tässäkin tapauksessa ainoa lommo tuli egoon. Toinen yritys sujui jo mallikkaammin, kiinnityimme laituriin ja hiljalleen tuntuma alkoi löytyä. Itsekritiikkini oli myös turhan rankkaa senkin takia, että vaikka olisinkin ajanut uuteen laituriin hyvällä tuntumalla, olisi se joka tapauksessa ollut uuden opettelua ja tuskin mennyt ekalla kerralla täysin nappiin.
Elämän aikana tulee varmasti paljon asioita, joiden pariin palaa vuosien jälkeen. Uuden oppiminen on usein mukavaa ja haasteisiin osaa suhtautua paremmin, mutta vanhojen taitojen opettelu saattaa tuntua varsin epämukavalta. Suurin epämukavuus saattaakin tulla mielen sopukoista, kun mielikuva omista taidoista pitää päivittää. Toisaalta vanhan taidon haltuunottaminen tuo myös onnistumisen iloa. Joka tapauksessa edessä voi olla hyvä hetki tutkailla itseään ja tilanteen herättämiä tuntemuksia. Tähän sopii jälleen todeta panta rhei, kaikki virtaa, et voi kahta kertaa astua samaan jokeen. Vain muutos on pysyvää.
- Turkka
Päädyin seitsemän kesän tauon jälkeen ajamaan sisävesialusta. Vuoteen 2008 asti olin käytännössä joka kesä syntymästäni saakka laivojen parissa Tampereen Pyhäjärvellä. Nappulana pyörin mukana kuuntelemassa miehistön juttuja ja hiljalleen aloin harjoitella köysipoikana, kunnes kesällä 2000 ajoin ensimmäiset viralliset risteilyni kapteenina.
Toukokuussa pyörähdin risteilyllä ja juttelin samalla laivatoiminnasta vastaavan kipparin kanssa. Vaihdoimme kuulumisia ja seuraavalla viikolla sain puhelun, olisinko kiinnostunut astumaan jälleen ruorin taakse, kun yksi kapteeneista joutuu sairauslomalle, joka voi kestää mahdollisesti koko kesän. Olin aina silloin tällöin miettinyt, että olisi taas hauska ajaa laivaa, mutta olin haaveillut lähinnä kurvailusta järvellä ja lauturiin ajamisen kokemuksesta, en niinkään varsinaisesti täysipäiväisestä työskentelystä.
Minulla on paljon hyviä muistoja kesätöistä laivoilla ja työhön kuuluu monta mielenkiintoista osa-aluetta. Pidän ajamisesta ja haasteesta, kun jokainen päivä ja rantautuminen on erilainen vaihtuvien sääolosuhteiden mukaan. Joskus ajaminen on myös todella stressaavaa, kun keli on niin haasteellinen, että on hyvä suoritus saada laiva turvallisesta satamaan, eikä silloin mietitä tyylipisteitä. Elämysten tarjoaminen asiakkaille motivoi myös ja iloiset kiitokset risteilyn jälkeen lämmittävät mieltä. Laivatyöhön kuuluu myös sellaista, mikä ei itselleni ole koskaan ollut läheistä, kuten koneiden kanssa työskentely. Jos ongelmia ilmenee, ei oma tietämykseni pitkälle riitä, vaan joudun kysymään apua viisaammilta ja aina apu ei ole välttämättä saatavilla heti tarpeen tullen. Kyseessä oli myös itselleni uusi alus m/s Silver Moon, joka liikennöi pääasiassa Hämeenlinnan vesillä, missä en ole itse aiemmin työskennellyt.
Olen huomannut, että tällaisissa tilanteissa alan miettiä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Mielessäni pyörii kauhukuvia siitä, mitä voisi sattua. Samat ajatukset iskiviät, kun minua pyydettiin toukokuussa äänittämään tv-ohjelmaa. Siitä oli yli vuosi, kun olin viimeksi ollut äänitarkkailijana. Suostuin, mutta aloin jälleen pelkäämään, miten suoriudun, kun rutiini on väljähtänyt. Kipparina vastuu on jo paljon suurempi, sillä kyseessä on aluksen ja ihmisten turvallisuus. Punnitsin asiaa ja onneksi jälleen uskalsin tarttua haasteeseen, vaikka olisi ollut helppo myös kieltäytyä. Stressi oli alkuun kova, kun oli paljon uusia juttuja omaksuttavana, tuntuma ajamiseen olematon ja mm. Lempäälän kanava on joka kerta jännittävä kokemus. Tietysti haasteiden voittaminen on hienoa ja kaikki se, mistä nautin vuosia sitten on edelleen antoisaa. Olisin menettänyt taas paljon, jos olisin antanut pelon voittaa. Erityisen hauskaa on ollut leikkiä merirosvoa.
Pyrin tarttumaan kaikkiin tarjoutuviin mahdollisuuksiin, mutta usein pelot saavat pohtimaan suostunko. Onneksi tilanteen osaa kerta kerralta käsitellä paremmin, mutta ei se helppoa ole vieläkään, vaikka aika monta jännää seikkailua on jo tullut selvitettyä menestyksellä. Epämukavuuden välttely ja varman päälle pelaaminen eivät taida tarjota kuin näennäistä turvaa. Hinta on kuitenkin se, että voi menettää uusia hienoja kokemuksia ja oppeja sekä estää henkilökohtaisen kasvun, jos vastaa ei.
- Turkka
