Kotiinpaluu

Melkoinen vuosi takana. Monenmoista seikkailua tuli koettua ja varsinkin opiskelu Intiassa oli mielenkiintoinen kokemus. Oli kuitenkin kiva palata Suomeen. Joulukuun puolessa välissä, kun saavuin yöllä Tampereen linja-autoasemalle, oli mahtavaa tuntea jäinen maa jalkojen alla. Olen nauttinut talvesta paljon ja päässyt retkeilemään, hiihtämään, luistelemaan hienoissa maisemissa yksin ja ystävien seurassa.

Kotona.

Kotiinpaluu on myös jännittävää. Vietin viime vuonna yhdeksän kuukautta ulkomailla ja joitain ystäviä en ole nähnyt pitkään aikaan. Vaikka aika ei sinänsä ole pitkä, niin huomaan, että hiukan jännittää nähdä toinen vuoden tauon jälkeen. Toisaalta on ilo huomata, kuinka 1,5, vuoden jälkeenkin tuntuu, kuin olisi juuri hetki sitten tavattu, kun yhteys ystävään löytyy välittömästi. Olen myös ilmoittanut vanhoille asiakkailleni tv-maailmassa, että olen taas maisemissa ja käytettävissä. Tuntuu tietysti kivalta, että ei ole kokonaan unohdettu ja työprojektiakin on tarjolla, mutta jotenkin on jännittävää käydä pyörähtämässä tutuissa paikoissa pitkän tauon jälkeen.

Kotimaan yhteiskunnalinen keskustelu tuntuu välillä aika raastavalta, kun huomaa millaisia ajatuksia suomalaisilta löytyy niin pakolaisongelmaan kuin talouteen. Ääripäiden ajatukset tuntuvat minulle vierailta ja huolestuttaa, kuinka rankkoja mielipiteitä löytyy. Toisaalta on hyvä, että tällaiset asiat nousevat keskuteluun, sillä joka tapauksessa nämä teemat ovat muhineet pinann alla. Miten autetaan niitä kenellä on hätä ja kuinka rajataan pois onnenonkijat? Miksi talouskeskustelussa ei huomioida sitä, että työpaikat katoavat ja työllisyyttä tuskin enää koskaan pystytään nostamaan menneiden vuosikymmenien tasolle? Puhutaan kulutuksen lisäämisestä, mutta käytännössä meillä on jo kaikkea tarpeellista. Kuluttaminen kulutuksen ja kasvun vuoksi tuntuu typeryydeltä samaan aikaan, kun tuhoamme luontoa ja elinolojamme.

Intiassa pääsin syventymään henkisiin oppeihin ja karttunut tieto ylittää suurelta osin oman ymmärrykseni. Sulateltavaa riittää varmaan lopun elämää. Ja kun minulla on ollut aikaa miettiä, niin sitä on tullut myös tehtyä. Liikaa sitä ei kuitenkaan kannata harrastaa, sillä se vetää helposti mielen ja tulevaisuuden näkymät synkäksi. Pyrinkin toteuttamaan omia ajatuksiani siitä, mikä auttaa meitä arjessa. Oma panokseni ei toki ihmeitä tee, mutta tuo hyvän mielen itselle ja kun huomaan, että yhdenkin ihmisen kasvot kirkastuvat vuorovaikutuksestamme, tiedän, että tekeminen on se arvoista.

Palattuani matkalta, olin jo seuraavana päivänä puhumassa Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaille. Tuo oli juuri sellainen hetki missä mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä, mutta kun huomasin, että oppilaat todella kuuntelivat ja innostuivat esityksen jälkeen kyselemään, tiesin tekeväni jotain tärkeää. Pitää vain muistaa kuunnella positiivisia viestejä sisältä ja uskaltaa toteuttaa ne, huolimatta siitä, että välillä ne kyseenalaistaa vahvasti.

Seuraava retki?

Tulevaisuus on arvoitus, mutta luultavasti tulen viettämään tämän vuoden pääosin Suomessa, vaikka kaipuu vuoristovaelluksille on kova ja matkakassakin on edelleen kunnossa. Tunnustelen miltä elo täällä tuntuu ja katson poikiiko raollaan olevista ovista mitään konkreettisia projekteja. Kenties teen jonkun lyehyemmän matkan ja Lapin vaellus houkuttelee kovasti. Pyrin myös kirjoittamaan ajatuksiani ulos, sillä mieli tuntuu todella kaipaavan tyhjennystä kerääntyneistä ideoista.

- Turkka