Muutos ja sopeutuminen

Kreikkalainen filosofi Herakleitos totesi aikanaan panta rhei, kaikki virtaa. Hän vertasi elämää jokeen, jonka vesi vaihtuu joka hetki. Et koskaan voi astua samaan virtaan. Hän ei ole ainoa viisas, joka on todennut, että yksi elämän laki on jatkuva muutos. Usein emme arjessamme muutosta huomaa, mutta joka hetki oma kehommekin muuttuu, niin kuin asiat ympärillämme.

Olen seurannut täällä Intiassa uutisointia Suomesta. Kansakunta kuohuu niin pakolaistulvan kuin väistämättä edessä olevien talouspoliittisten muutosten kanssa. Ottamatta kantaa siihen, mitä näiden asioiden kanssa pitäisi tehdä, pohdiskelen muutoksen aikaa yksilön näkökulmasta ja mitä mahdollisuuksia se avaa.

Muutos on siis elämän laki. Joko tappelemme vastaan ja voimme koittaa viivyttää sitä, koska se vaikuttaa meihin missäkin asiassa tai voimme hypätä mukaan virran vietäväksi, taistelematta sen voimaa vastaan. Itse kipuilen suurten muutosten keskellä. Elämäni on muuttunut perusteellisesti: uusi maa ja kulttuuri, täysin uusien asioiden opiskelua lähes ilman mitään taustaa aiheisiin, lisäksi asuminen hinduluostarissa tekee elämisestä totaalisen erilaista. Olen itse valinnut muutoksen, joten se on toki eri asia, kuin joutua tekemään jotain pakon edessä. Haasteet ovat silti haasteita ja enkä voi sanoa eläväni mukavuusalueellani juuri nyt.

Reppureissullani huomasin, kuinka ihminen sopeutuu. Viitisen vuotta sitten olin vahvasti sitä mieltä, etten ehkä pystyisi edes soluasunnossa asumaan. Halusin mahdollisuuden omaan rauhaan. Jännitinkin, miten tulen reppureissulla nukkumaan. Tulisin asumaan hostelleissa ja ties missä meluisissa ja rauhattomissa paikoissa. Lopulta nukuin matkalla varsin hyvin, vaikka millaisissa olosuhteissa. Joskus oli melua, välillä paljon ihmisiä samassa huoneessa, toisinaan ei ollut kuin betoni alla, eikä intialainen yöbussi kuulu parhaimpiin nukkumapaikkoihin. Aina sain kuitenkin sen verran unta, ettei se matkaa häirinnyt. Tällä hetkellä nukun vankilan selliä muistuttavassa huoneessa kahden vaihtuvan kämppiksen kanssa. Ei paras ratkaisu, mutta hämmästyttävän hyvin tilanteeseen silti sopeudun. Suuri ero siihen Turkkaan, millaiseksi itseni vuosia sitten luokittelin.

Tavaraa minulla ei ole paljoa mukana. Hiukan vaatteita, läppäri ja puhelin jne. Elämä on kohtalaisen askeettista, mikä on ihan piristävää, sillä olen minimalistisesta elämäntavasta ollut jo pidempään kiinnostunut. Nyt pääsen sitä käytännössä kokeilemaan. En sinänsä kaipaa mitään erityistä, mutta olisihan se joskus mukava katsoa vaikka leffa hyvässä kotiteatterissa. Iloa arkeen tulee maukkaista aterioista (vain kasvisruokaa tarjolla), keskusteluista ihmisten kanssa, punttisalista ja joogasta, kirjojen lukemisesta sekä Arabianmeren auringonlaskuista.

Ympäristön ja olosuhteiden muutos voi tarjota mahdollisuuden muuttaa omaa elämäänsä, jos sellainen on ollut ajatuksissa. Joskus ulkoinen muutos antaa motivaation ja uskalluksen tehdä jotain, mitä ei ole vielä uskaltanut toteuttaa. Itse kohtasin muutoksen töideni suhteen vuosi sitten, kun menetin kaksi minulle ”kuulunutta” työprojektia. Ylen yt-neuvottelut heijastuivat minunkin toimintaani, vaikka en palkollinen ollutkaan. Olin jo passivoitunut töiden suhteen ja tein ne projektit mitkä sain, mutta nyt tilanteeni muuttui radikaalisti. Olisin voinut ottaa nokkiini ja jäädä surkuttelemaan tilannetta. Positiivinen puoli oli kuitenkin se, ettei minulla ollut enää mitään erityistä syytä olla Suomessa ja uskalsin vihdoin lähteä reppureissulle. En tiedä olisinko reissuun päässyt, ainakaan pelkän menolipun kanssa, jos olisin tiennyt projektin odottavan. Olin jo pari vuotta tuntenut, että elämäni tulee muuttumaan, joten nyt se sitten vihdoin konkretisoitui.

Muutosta emme voi estää, mutta sen suuntaan voimme yrittää vaikuttaa. Sopeudumme myös tilanteisiin, jotka voivat nyt tuntua ongelmallisilta. Yrittämällä löytää muutoksen hyvät puolet, saatat huomata, että se ajaa sinua juuri siihen suuntaan, minne haluaisitkin kulkea.

- Turkka

Rauhan lähteellä

Tiedon hakeminen on nykyään todella helppoa. Sitä ei tarvitse edes hakea aktiivisesti, sillä jo Facebookin seuraaminen tuo eteen paljon uutisia, lehtiartikkeleita, blogeja, sivustoja jne. Tällä hetkellä elän tietotulvan keskellä, sillä ei pelkästään opiskeleminen yliopistolla, vaan myös eläminen äiti Amman ashramissa, tuottaa melkoisen määrän uutta informaatiota. Lisäksi minulla on aina kirja tai useampi luettavana.

Nyt huomaan varsin hyvin, kuinka informaation määrä uuvuttaa. Uusi tieto saattaa koskea niin arjen askareita kuin hengellisiä teorioita. Huomaan kuitenkin, että tässä jatkuvassa ravistelussa on myös hyötynsä. Ensinnäkin se tuo itsestäni esiin uusia puolia, mutta pakottaa myös miettimään mitä olet itse asioista mieltä. Miten suhtaudut mihinkin tietoon ja minkä painoarvon annat omille tuntemuksille ja ajatuksille.

Ymmärsin sen, että omalla kohdallani parhaat oivallukset tulevat, kun en ole tiedon äärellä. Vuosi sitten tein ensimmäisen erämaavaellukseni. Vietin viisi yötä yksin Lemmenjoen alueella. Siellä vahvistui ajatus siitä, että alan kirjoittamaan blogia. Oma rauha, ilman nettiä ja ihmiskontakteja auttoivat kuuntelemaan itseäni. Himalajalla vaelsin yhteensä 28 päivää, 20 päivää vaihtelevalla porukalla ja loput kahdeksan päivää yksin. Siellä aukeni myös yhteys johonkin pelottomaan ja turvalliseen tilaan. Ideat virtasivat ja tuntui, että sisäinen kriitikkoni oli lomalla. Saatoin antaa ideoiden vain tulla ja tuntea, että juuri tällä tavoin kannattaa toimia tulevaisuudessa. Palattuani Suomeen kriitikkoni oli jälleen valppaana ja ideat tuntuivatkin turhilta ja tyhmiltä. Juhannuksen jälkeen lähdin taas yksin Lappiin vaeltamaan ja luonnon keskellä saavutin uudelleen rentouden. Elämä vaikutti jälleen yksinkertaisen selkeältä. Ei missään nimessä varmalta ja ennustettavalta, mutta minulle tuli vahva tunne, että ideat kannattaa toteuttaa.

Minulle vaeltaminen ja luonto toimivat rentoutuksen lähteenä. En tiedä mistä ajatukset silloin pulppuavat. Saanko yhteyden syvemmälle sisinpääni vai aukeaako kanava jonnekin ilon ja valon lähteeseen. Ei sillä edes ole väliä. Tärkeintä on se, että tällä tavoin voin saavuttaa tilan, jossa tunnen ja näen elämän puhtaammin ilman pelkoja. Kannustan etsimään sinun rauhan lähteesi ja viettämään siellä aikaa mahdollisimman usein. Itse taidan päästä seuraavan kerran nauttimaan luonnon rauhasta vasta joululomalla. Siihen asti koitan pysyä tolkuissani tietotulvan keskellä.

- Turkka

Miestenvuoro

Puhuessani Tampereen pääkirjasto Metsossa heinäkuussa, yllätin itseni käyttämällä esimerkkinä miesten seksuaaliseen suorituskykyyn liittyvää tarinaa. Pääosin puhuin omia kokemuksiani, kuten tässäkin tapauksessa. Se putkahti yllättäen mieleeni ja sekunnin murto-osan ajan mietin, viitsinkö tätä teemaa laukaista kuulijoiden kasvoille, mutta siinähän tuli sitten avattua sitäkin tabua. Oli hauska kuulla naiskuuntelijan kommentti myöhemmin puheen jälkeen, kun hän oli mielessään ajatellut ”voiko tästä puhua?”.

Täällä ashramissa juttelin parina iltana suomalaisen tytön kanssa, joka oli viikon vierailulla. Jaoimme elämäntarinoitamme ja tuo aihe nuosi esiin. Siinä höpöttelyn lomassa mieleeni tuli, että miksen puhuisi aiheesta enemmänkin. Oma puheenvuoro miehille. Tämä tyttö kertoi myös kokemuksiaan naisen näkökulmasta ja oli varsin innoissaan, että aiheesta olisi hyvä puhua. Aihe on myös ottanut tuulta alleen miesten kanssa käydyissä kahdenkeskisissä keskuteluissa. Kaikilla tuntuu olevan omat kokemuksensa ”konehuoneen” alisuorituksista, silti se kuitenkin on asia, mistä ei erityisemmin puhuta. Myös naiset ovat huomanneet, että aiheesta ei paljon puhuta, mutta on siitä kokemuksensa.

Olen pari päivää pyöritellyt ajatusta mielessäni ja se resonoi vahvasti. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat itseäni aina kiehtoneet ja joskus on joku ehdotettanutkin, että voisin harkita seksuaaliterapeutin uraa. Ihan sellaiseen en taida hakeutua, mutta idea on mielessäni muotoutunut ja ajattelin käsitellä miehisyyteen liittyviä epävarmuuksia laajemminkin. Samaan tyyliin kuin puhuin yleisesti rohkeudesta olla avoin ja haavoittuvainen. Puheenvuoro olisikin nimellä: Miestenvuoro - kohti myötätuntoisempaa ja avoimempaa miehisyyttä. Ehkä puheenvuoro on liian rajoittava termi, sillä olisi tietysti hieno herättää myös keskustelua, sillä parhaiten häpeän verho poistuu, kun huomaamme muilla olevan samoja mietteitä ja kokemuksia. Kenties tämäkin idea joskus konkretisoituu.

- Turkka

Epävarmuutta epämukavuusalueella

Olen nyt ollut neljä viikkoa Intiassa ja juuri käynnistyi kolmas kouluviikko. Opiskeluissa ei ole vielä kunnolla päästy vauhtiin, kun on erilaisia juhlapyhiä, lakkoja ja muita erikoisuuksia. Tunnelma on juuri tällä hetkellä hyvä. Päivän luennot olivat mielenkiintoiset. Meillä oli niin psykologiaa kuin myös ensimmäinen luento länsimaista filosofiaa. Välillä ajatukset ovat kuitenkin olleet varsin ahdistuneita ja epävarmoja. Miksi olen täällä? Haluanko olla täällä vai halunko olla jossain muualla?

Kirjoitin reflektoinnin siitä, kuinka tänne päädyin. Muutos elämääni on melkoinen. Hyppäys vieraaseen kulttuuriin. Vanhan ja tutun taakse jättäminen. Asuminen hindu ashramissa, keskellä varsin vilkasta hengellistä elämää, on välillä henkisesti haastavaa. En voi sinänsä valittaa, sillä jostain tällaisesta olen tavallaan haaveillutkin. Tutustumisesta pitkäikäisen ja erilaisen kulttuurin ajatteluun ja perinteisiin. Mahdollisuudesta päästä seuraamaan läheltä ihmisiä, ketkä omistautuvat henkiselle elämälle. Keskusteluista ihmisten kanssa, keihin en muuten törmäisi. Näihin toiveisiin on vastattu erittäin runsaalla tarjonnalla. Oppia ja ihmettelyä on tullut niin pienistä arkisista käytännön asioista kuin elämän suurista kysymyksistä.

En voi kuitenkaan kehua, että siirtyminen uuteen elämänvaiheeseen olisi kivuton. Vaikka asiat ovat sujuneet hienosti, niin toki erilaisia kummastelun aiheita tulee väkisinkin. Miksi joku asia on niin vaikea hoitaa? Pitääkö tosiaan täyttää 16. kertaa samat kysymykset sisältävä lomake? Herääminen viideltä temppelistä kantautuvaan aamurukoukseenei aina naurata. Pyrin suhtautumaan eteeni tuleviin asioihin avoimesti tutustuen, tutkien ja tunnustellen. Vältän hyppäämistä joukon mukana mihinkään suin päin, mutta en myöskään halua torjua uusia asioita vain siksi, että ne tuntuvat oudolta. Arjen muutoksen lisäksi saan ja joudun käsittelemään paljon sitä, kuinka elämän ja maailman hahmotan. Vieras uskonto ja vahvasti Amman jumalallisuuteen uskovat ashramin asukit antavat paljon miettimistä. On hienoa, että joudun asioita kyseenalaistamaan ja jäsenmään maailmankuvaani. Prosessi on kuitenkin myös rankka. Välillä olen todellakin hukassa, kun mietin, millaista elämän pitäisi olla ja mihin se pitäisi käyttää. Voisin yhtä hyvin lähteä vaeltamaan uusiin maihin ja kokea sitä seikkailun täyteistä elämää, jota vietin alkuvuoden. Mikä on minulle tärkeää? Mihin haluan aikaani panostaa?

En voi väheksyä sitäkään, että uran ja töiden hylkääminen kauhistuttaa välillä. En tiedä miten tulevaisuudessa elantoni hankin. En sinänsä sulkenut ovia takanani, joten voin myöhemmin palata television pariin. Luulen, että uudet tuulet puhaltavat jatkossa ja tulen tekemään juttuja, joita en osaa vielä edes ajatella. Toivon silti, että jotain projekteja tulee eteeni myös liikkuvan kuvan parissa. Uskon siihen, että löydän uusia tapoja hankkia katetta tilille niin, että voin toteuttaa asioita joihin suhtaudun intohimoisesti. Luotan myös siihen, että johtaa tieni minne tahansa, niin täällä kokemani asiat kasvattavat minua. Olen täällä vain puoli vuotta, vuoden tai koko kaksi vuotta, opin takuulla uusia asioita, joiden merkityksen ymmärränkin ehkä paljon myöhemmin. Suurin oppi voi olla jotain aivan muuta, kuin mitä sen nyt ajattelen olevan.

Ostin tänään lentolipun Suomeen marraskuun 27. päivälle, joten siihen saakka aion katsoa miltä touhu tuntuu. Tuohon mennessä luultavasti tiedän, vastaako opiskelu tiedonjanooni ja olen nähnyt, millaiseksi arkeni yliopiston ja ashramin tohinassa on muodostunut. Nyt koitan vain opetella nauttimaan siitä, mitä elämä tarjoaa tässä ympäristössä. Teen muutoksia sijaintiini ja aktiviteetteihini myöhemmin, jos jokin muu juttu tuntuu kutsuvan selkeästi enemmän.

- Turkka