Hyvää yötä ja huomenta

Viime viikkoina on ollut paljon keskustelua mikseivät suomalaiset lisäänny, kuinka nuoriso harrastaa seksiä vähemmän ja parinmuodostuksesta ylipäätänsä. Yhteiskunta muuttuu, joten vertailu menneisiin vuosikymmeniin on varmaan osittain turhaa. Sama murros on menossa talouden, työpaikkojen ja työkulttuurin kanssa. Ehkä suurin syy on se, että nykyään naiset tulevat hyvin toimeen taloudellisesti, eikä ole "pakkoa" hankkiutua naimisiin ja voi helpommin erota. Sosiaalisen paineen hellittäminen parisuhteen ympäriltä on toki vaikuttanut kumpaankin sukupuoleen. Kriteerit kumppanille ovat varmasti korkealla ja mielummin ollaan yksin kuin huonossa suhteessa.

Henkilökohtaisesti minua harmittaa kovasti, kun kolmikymppisten pariutuminen näyttää käyvän entistä haasteellisemmaksi. Ei vain itseni takia, sillä onhan se hienoa, kun ihmiset löytävät toisensa. Toivottavasti tämä avautuminen antaa ripauksen inspiraatiota syksyn pimeässä yksin kulkeville romantikoille. :)

Olen päässyt aitiopaikalta seuraaman treffikulttuuria 2,5 vuoden aikana. Tänä aikana olen tavannut arviolta noin sata naista (50 nurkilla lopetin laskemisen :D). Monen kanssa on nähty vain juttelun merkeissä, koska ajatukset ovat kohdanneet. Yksi Tinder tapaaminen kello kolme yöllä oli alle minuutin pituinen, kun neiti halattuaan marssi pois. Muuten olen yleensä vähintään pari kolme tuntia keskustellut ja joidenkin kanssa on vierähtänyt pari päivääkin samaan putkeen. Tapaamiset ovat syntyneet perinteisen netti-ilmoituksen, Tinderin ja luonnollisen kohtaamisen kautta. Ylianalyysiin taipuvaisena ihmisenä olen keskustellut ja kysellyt, miten ihmiset itse treffailun kokevat ja miten he meidän kohtaamisemme kokevat. Tästä kaikesta on tarttunut mukaan monenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Tässä muutama vertaiskokemus omalta sinkkumatkaltani.

1. Kyllä se aina kirpaisee

Jos lähtee seuranhakuleikkiin, niin on vain hyväksyttävä, että jos meinaat mitään saavuttaa, joudut laittamaan itsesi likoon. Kun tulet torjutuksi tai torjut itse, niin kyllä se ikävältä tuntuu, enemmän tai vähemmän. Harva haluaa tietoisesti satuttaa, mutta niin siinä joskus käy. Suojat saattavat lyödä päälle ja fiksukin ihminen toimii typerästi. Kokemusta löytyy kolikon molemmilta puolin. Näistä kuitenkin oppii aina itsestään jotain, jos viitsii tutkia, mistä käytös ja tuntemukset mahvata johtua.

2. Ole oma itsesi

Tämä on mielestäni tärkein neuvo, minkä kaikki kyllä tietävätkin. Voit ehkä saada enemmän mätsejä ja kutsuja tapaamisiin, jos pelaat perusvarmaa, mutta ei niitä tapaamisia tai ihailua kannata kerätä. Suosittelen kertomaan itsestään mahdollisimman aidosti joitain sinulle tärkeitä asioita. Koska olen tuota linjaa noudattanut, niin tapaamiset ovat olleet mukavia, vaikka hyvää keskustelua kummempaa ei ole tapahtunut. Luulen, että tämä taktiikka toimii haki sitten panokaveria tai elämänkumppania. Kun todennäköisyys nousee että kohtaat ihmisen, jonka kanssa synkkaa jollain tasolla, on tietenkin edellytykset syvempään yhteyteen.

3. Kaikkia jännittää

Vaikka ulospäin saatamme kokea toisen itsevarmana, niin keskustelujen myötä olen oppinut, että kaikkia jännittää. Mietimme mitä toinen ajattelee meistä, onko hyvä sanoa sitä ja tätä, olenko pukeutunut oikein, onko hän kiinnostunut vain kaverina. Jos tapaamme jonkun luonnossa, tuntuu mielessä pyörivän ”hän on varmasti varattu” tai ”eihän tuollainen minusta kiinnostuisi”. Maalaamme mielikuvaa ja taustatarinaa, vaikka metsään nämä mielen fantasiat yleensä menevät, hyvässä ja pahassa. Kannattaa siis vain rohkeasti lähestyä, kysyä ja kokeilla käytännössä mitä tapahtuu. Voin kertoa, että eniten harmittaa ne tilanteet, kun olen tavannut jonkun kiinnostavan naisen ja en ole uskaltanut mennä jutulle. Eihän ne pakit mukavilta tunnu, mutta voit kuitenkin olla ylpeä rohkeudestasi, eikä tarvitse jäädä jossittelemaan. Olen hiljalleen oppinut voittamaan pelon, mutta jossain tilanteissa jäädyn edelleen ja kehitän mielessäni tekosyyt olla toimimatta.

Välillä tekee hyvää olla yksin, selvitellä ajatuksiaan ja elää juuri niin kuin itse haluaa. Jos kuitenkin kaipuu kainaloon on kova ja haaveilee perheen perustamisesta, niin silloin kannattaa olla avoin ja aktiivinen. Kuka mistäkin kumppanin löytää ja monennellako yrityksellä, se on varmasti ikuinen arvoitus. Don huonoilla on mielestäni hyvä pointti.

Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään
Turha pelätä laukausta,
Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa
(Hyvää yötä ja huomenta, Don Huonot)

Tässä linkki 26.2.2015 julkaisemaani Nettideittailua tekstiin.

- Rakkaudella Turkka

Apatiaa ja intoa

Viime viikot ovat menneet monenlaisissa mielentiloissa. Ajatuksissani olen kirjoittanut parikymmentä eri bloggausta. Nämä syntyvät hetkessä, keskustelen asian mielessäni ja sitten kun pitäisi alkaa kirjoittamaan, tulee tunne, että ehkä tämä ei ole kuitenkaan kirjoittamisen arvoinen tähän hetkeen. Syntyy kierre ja en saa yhtään mitään aikaiseksi.

On hämmentävää pohtia suuria teemoja, kuten ympäristökysymykset, pakolaisuus, kansainvälinen ja kotimainen talous, raha ja kulutus vastaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, Suomen työttömyystilanne yms.. Samalla yritän selvitellä omia tulevaisuuden suunnitelmia, motiiveja, arvoja ja merkitystä. Kaikki erilainen tieto tuntuu vain sekoittavan minua, enkä osaa järjestellä maailmaa hahmotettavaksi kokonaisuudeksi. Tuntuu oudolta seurata maailman menoa ja ihmetellä, onko tässä mitään järkeä ja miksi toimitaan näin, vaikka se tuntuu palvelevan jotain muuta kuin ihmisen tulevaisuutta. Suurista kysymyksistä minulla ei ole välttämättä edes selkeitä mielipiteitä. Harmaan sävyjä tuntuu olevan paljon ja oikeita vastauksia tuskin kenelläkään, mutta silti ”faktoja” ja ”totuuksia” tulee joka suunnalta. En välttämättä edes haluaisi pohtia tällaisia asioita, mutta jostain syystä olen jäänyt jumiin kyselyikään.

Päämäärättömyys on hankala olotila. Itse olen siinä tilanteessa, että mahdollisuuksia on ehkä liikaa. Mitä minä oikeasti haluan ja mihin olen valmis panostamaan aikani ja resurssini? Opiskelu oli yksi ovi, mikä ei tälle syksyä auennut, kun sosiaalialan ammattikorkeat eivät mukaan kutsuneet. Syksyllä sävellen tv-sarjaan musiikin, mutta sen jälkeen olen taas vailla sitoumuksia. Avoin tulevaisuus on itselleni kyllä voimavara, mutta se ettei tiedä yhtään mitä tekisi on stressaavaa. Joku suunta, tavoite ja päämäärä on hyvä olla. Matkailu on siintänyt mielessä, mutta en ole osannut päättää onko seuraava kohde kenties Uusi-Seelanti vai Etelä-Amerikka.

Toissan päivänä istuin teellä aurinkoisella Laukontorilla ja googlasin jostain syystä hakusanat Uusi-Seelanti työviisumi. Se johdatti minut sen tiedon äärelle, että working holiday-viisumin yläikäraja on nostettu entisestä 30 vuodesta 35 vuoteen. Tämän jälkeen tuntui täysin selkeältä, mitä ensi vuonna teen. Mahdollisuus viettää vuosi Uudessa-Seelannissa ja hyvällä tuurilla jopa työskennellä siellä tuntuu mahtavalta. En tietenkään tiedä, mitä matkalla eteen tulee, jos sinne lähden. On kuitenkin suunta mihin pyrkiä. Sain välittömästi energiaa ja aloin miettiä käytännön järjestelyitä. Sain myös intoa pitää syksyllä puheita. Tämä oli kyllä ollut mielessäni muutenkin, mutta apatia oli päässyt valloilleen ja mikään ei tuntunut tekemisen arvoiselta.

Hyppy tuntemattomaan kutkuttaa jälleen mukavasti. Haaveilen vaeltamisesta kauniissa maisemissa, kenties surffausta ja laskettelua. Uusia tuttavia ja kokemuksia asioista, mitä en ole ennen tehnyt. Mietin voisinko ehkä päästä työskentelemään jollekin alukselle apupojaksi, kenties soittaa pianoa silloin tällöin, olla mukana videotuotannossa tai sitten tehdä jotain ihan uusia juttuja ja oppia itsestään taas lisää. Parasta on kenties se, kun löytää paikkoja joista ei ole osannut haaveillakaan. Olisi myös kiva istua katselemassa merta joku söpö tyttö kainalossa.
 
Koitan ympäriltäni löytää mallia elämään, mutta sisäinen ääni tuntuu vievän kohti seikkailuita. Moni ikätoveri elää jo ”aikuisempaa” elämää, mutta oma polku ei taida ainakaan vielä johdattaa mallikansalaisen rooliin, vaan elämän ihmettely ja tutkiskelu jatkuu haahuillen. Kuten eräs ystäväni totesi nähdessämme pitkästä aikaa ”kukaan ei varmaan yllättyisi, jos sä et koskaan asettuisi aloillesi.” :)

- Turkka