Kolmen yön Ranskan visiitti herätti paljon mietteitä muistakin aiheista kuin puolison etsinnästä. Pariisissa hostellini lähellä sijaitsi sopivasti Sacré-Coeurin kaunis basilika. Pyörähdin siellä ja samalla pohdiskelin kiinnostustani uskontoja kohtaan. Kevään yhteishaussa ilmoittauduin teologisen pääsykokeeseen ja samalla hain viiteen sosiaalialan koulutukseen. Pääsykoekirja vaikutti mielenkiintoiselta ja edelleen pohdin laajalla skaalalla, millä päivänä tulevaisuudessa täytän. Yliopisto ei välttämättä ole minulle paras paikka teoreettisen painotuksen vuoksi, mutta annoin fiilikselle vallan.
Pääsykoekirja on tänä vuonna Alister Mcgrathin Tieteen ja uskonnon dialogi (Science & Religion). Kirja on todella helposti lähestyttävä ja tarjosi itselleni paljon uutta tietoa. Kirjassa käsitellään uskonnon ja tieteen tapoja lähestyä elämän kysymyksiä ja tuodaan esille näiden kahden erilaista kysymyksen asettelua. Tiede koittaa vastata enemmän kysymykseen miten, uskonto taas kysymykseen miksi. Alkuun hän nostaa esille kolme historian tapahtumaa, jotka ovat antaneet pohjaa ajattelulle, että tiede ja uskonto olisivat toisensa poissulkevia. Koprnikuksen, Galileon ja Darwinin havainnot antoivat kirkolle haasteen omien tulkintojensa kanssa. Ilmeisesti mistään näistä ei tullut suoranaista kompastukiveä kirkon ja tieteen välille, vaan ongelmat johtuivat enemmän poliittisista syistä. Niin papit kuin tiedemiehet löysivät yhteneväisyyksiä teorioistaan, mutta mm. kirkon sisäiset kiistat ja valtataistelu antoivat aihetta hyökätä näitä uusi löytöjä vastaan.
Mcgrath aloitti tieteilijänä, mutta vaihtoi myöhemmin teologian pariin. Hänellä on siis pohjaa puhua molemmilta kanteilta. Kirjaa lukiessa käy hyvin ilmi, kuinka suuri osa tieteestäkin on teoriaa. Valitaan paras selitys, mikä tällä hetkellä osataan antaa. Esimerkiksi maailmankaikkeutta koskevissa kysymyksissä ovat tieteellisetkin teoriat vielä ristiriiraisia. Teoksen myötä hahmotin myös paremmin, millaisia kiistoja kristinuskon sisällä on ja kuinka monta eri tulkintatapaa raamatulle löytyy. Innostuin jopa niin paljon, että aloin lukemaan Mcgrathin Kristillisen uskon perusteet kirjaa, joka on kattava tietopaketti kirkkohistoriaan.
Kirjan luettua tuntuu kärjistetty (tosin joskus myös täysin totinen) väittely satukirja ja ”jos sitä ei voi mitata, sitä ei ole olemassa” vastaan Pyhä teksti suoraan Jumalalta ja tiede on saatanasta varsin huvittavalta. Kirkkoa ja uskontoja kritisoivat tuskin ovat perehtyneet syvemmin, mitä hyvää ajattelua teologia on tuottanut ja fanaattiset uskovat taas sivuuttavat tieteen löydökset tulkitessaan kuka mitäkin pyhää kirjaa kirjaimellisesti.
Hienoa, miten kirja voi inspiroida usealla osa-alueella ja avartaa omaa maailmakuvaa valtavasti. Taas huomasin, kuinka vähän sitä mistään tietää. Ja myös sen, kuinka vähän ihminen ylipäätänsä tietää.
ps. En lukuprosessia kunnolla kuitenkaan aloittanut, koska minulta puuttui selkeä tahtotila päästä opiskelemaan teologiaa ja tehdä kova työ opetellen joka lause ulkoa, mutta hyvä kun tuohon kirjaan tuli törmättyä.
- Turkka
Pääsykoekirja on tänä vuonna Alister Mcgrathin Tieteen ja uskonnon dialogi (Science & Religion). Kirja on todella helposti lähestyttävä ja tarjosi itselleni paljon uutta tietoa. Kirjassa käsitellään uskonnon ja tieteen tapoja lähestyä elämän kysymyksiä ja tuodaan esille näiden kahden erilaista kysymyksen asettelua. Tiede koittaa vastata enemmän kysymykseen miten, uskonto taas kysymykseen miksi. Alkuun hän nostaa esille kolme historian tapahtumaa, jotka ovat antaneet pohjaa ajattelulle, että tiede ja uskonto olisivat toisensa poissulkevia. Koprnikuksen, Galileon ja Darwinin havainnot antoivat kirkolle haasteen omien tulkintojensa kanssa. Ilmeisesti mistään näistä ei tullut suoranaista kompastukiveä kirkon ja tieteen välille, vaan ongelmat johtuivat enemmän poliittisista syistä. Niin papit kuin tiedemiehet löysivät yhteneväisyyksiä teorioistaan, mutta mm. kirkon sisäiset kiistat ja valtataistelu antoivat aihetta hyökätä näitä uusi löytöjä vastaan.
Mcgrath aloitti tieteilijänä, mutta vaihtoi myöhemmin teologian pariin. Hänellä on siis pohjaa puhua molemmilta kanteilta. Kirjaa lukiessa käy hyvin ilmi, kuinka suuri osa tieteestäkin on teoriaa. Valitaan paras selitys, mikä tällä hetkellä osataan antaa. Esimerkiksi maailmankaikkeutta koskevissa kysymyksissä ovat tieteellisetkin teoriat vielä ristiriiraisia. Teoksen myötä hahmotin myös paremmin, millaisia kiistoja kristinuskon sisällä on ja kuinka monta eri tulkintatapaa raamatulle löytyy. Innostuin jopa niin paljon, että aloin lukemaan Mcgrathin Kristillisen uskon perusteet kirjaa, joka on kattava tietopaketti kirkkohistoriaan.
Kirjan luettua tuntuu kärjistetty (tosin joskus myös täysin totinen) väittely satukirja ja ”jos sitä ei voi mitata, sitä ei ole olemassa” vastaan Pyhä teksti suoraan Jumalalta ja tiede on saatanasta varsin huvittavalta. Kirkkoa ja uskontoja kritisoivat tuskin ovat perehtyneet syvemmin, mitä hyvää ajattelua teologia on tuottanut ja fanaattiset uskovat taas sivuuttavat tieteen löydökset tulkitessaan kuka mitäkin pyhää kirjaa kirjaimellisesti.
Hienoa, miten kirja voi inspiroida usealla osa-alueella ja avartaa omaa maailmakuvaa valtavasti. Taas huomasin, kuinka vähän sitä mistään tietää. Ja myös sen, kuinka vähän ihminen ylipäätänsä tietää.
ps. En lukuprosessia kunnolla kuitenkaan aloittanut, koska minulta puuttui selkeä tahtotila päästä opiskelemaan teologiaa ja tehdä kova työ opetellen joka lause ulkoa, mutta hyvä kun tuohon kirjaan tuli törmättyä.
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti