Yksinelon autuus

Matkalla syntyi monia blogin aiheita. Nyt päätin kirjoittaa siitä, kuinka reissaaminen muutti tuntemuksiani yksinelosta.

Olen lapsesta saakka ajatellut niin, että ilman kumppania elämä ei ole täyttä. Olen kaivannut täydentäjää. Ihmistä joka tuo elämääni asioita. Ajatus iskostuu mieleen varmasti osittain satujen mukana ja osaltaan se kuuluu persoonallisuuteen. Matkan aikana huomasin sen, että en enää tunne niin. Jokin oli muuttunut minussa.

Tämä oli yksi lukuisista asioista, joita mietin, kun vietin kymmenen päivää hiljaisuudessa Vipassana-meditaatiokurssilla. Oma selitykseni tapahtuneelle on seuraavanlainen. Ihailen ihmisiä ketkä heittäytyvät tilanteisiin, ovat iloisia eivätkä turhaan murehdi asioita. Luonnonlapsi on ehkä termi, jolla näitä henkilöitä kuvailisin. Huomaan myös, että olen kaveripiiriini paljon sellaisia löytänyt. Koska kumppaniltakin toivon näitä ominaisuuksia, luulen, että kaipuuni johtui siitä, että halusin täydentää itseäni. Koin, että en ole tuollainen, mutta jos minulla on sellainen kumppani, niin saan nauttia tuosta iloisesta elämäntyylistä ja ihailemistani ominaisuuksista.

Matkan aikana huomasin, että ihailemani ominaisuudet ovat luontaisia myös itselleni. Ne pitää vain vapauttaa. Uudessa ympäristössä uusien ihmisten seurassa en ollut vanhojen käyttäytymiskaavojeni vanki. En suunnitellut turhia ja hauskoja juttuja tapahtui, kun vain fiilisteli menemään, ilman aikataulua ja reittisuunnitelmaa. Näin ja koin itsessäni ihailemiani asioita. Olo tuntui täysipainoiselta. Hyvät puolet suunnitemallisuudesta ja asioiden järjestelykyvystä säilyivät, mutta elin myös vapautuneesti, nauttien siitä, etten tiedä, minne päädyn ja kenen kanssa. Matkalla oppi myös sen, kuinka ihmisiin oli helppo tutustua missä tahansa. Juttukaveria ja retkiseuraa löytyi kuin itsestään.

Uskon, että hyvä olo olla yksin löytyi, kun en enää tarvinnut jotain toista tuomaan asioita elämääni. Toki parisuhde mahdollistaa paljon sellaista, mitä ei yksin voi kokea, mutta yksin voi kokea todella paljon. On erittäin nautinnollista, kun voi mennä miten haluaa. Löyttäytyä seuraan ja jättäytyä pois, kun siltä tuntuu. Tämä oli varmasti yksi matkan suurimmista oivalluksista. Parasta on se, että se ei ole vain tajuamista järjellä, vaan sen myös tuntee ja huomaa käytännössä. Ei kumppanin kaipuu tietenkään kokonaan häviä, mutta asiaan suhtautuu paljon rennommin.

- Turkka