Menolippu Intiaan

Pari kuukautta sitten kävin tuntemuksieni kera sellaisessa olotilassa, etten tiennyt kuinka jaksan. Kahden vuoden ahkera asioiden pyörittely oli saanut kuupan sen verran sekaisin, että tunsin olevani todella hukassa. Päätin, että kunhan asunto menee kaupaksi, niin lähden reissaamaan Aasiaan. Reppureissaaminen on ollut mielessäni jo pitkään. Tuo pelkkä päätös toi ryhtiä mieleeni. Viikon päästä odotus päättyi ja asunto löysi ostajan. Seuraavana päivänä ostin lennon Intian Mumbaihin. Lähtöpäivä on tammikuun 13.

Ajattelin, että en voi jäädä liikaa miettimään lennon ostamista, sillä muuten ehdin perua aikeeni vielä moneen kertaan. Päätös oli hyvä, sillä paljon ajatuksia ja pelkoja on parin kuukauden aikana mielessä pyörinyt. On matkaan liittyviä uhkakuvia. Toisaalta on huolia siitä, mitä seurauksia pitkä poissaolo aiheuttaa elämään. Sitten vielä ajatukset siitä mitä teen, kun palaan Suomeen. Jälleen huomaa kuinka paljon mieli kehittää erilaisia uhkakuvia. Toki asioihin on hyvä varautua, mutta tuskin mikään pelko toteutuu sellaisenaan ja koen paljon hienoja juttuja, mitä mielikuvitukseni ei osannut kehittää.

Pyrin matkustamaan ilman sen suurempia suunnitelmia. Katsoa mihin tie vie. Varmaankin tuo on se isoin juttu, mitä matkaltani haen. Oppia ottamaan tapahtuvat asiat rennosti ja suhtautua niihin tyynesti. Kelloon tuijottelu ja suunnitteleminen on minulla jo hallussa, mutta rento tilanteeseen heittäytyminen kaipaa toistoja. Kuulemani ja lukemani mukaan Intia lähes pakottaa unohtamaan tiukat länsimaiset aikataulukäsitykset.

Monet ovat tulkinneet lähdön Intiaan liittyvään henkiseen matkaan. Eikä se toki ole ihme, kun henkisyys ja jooga ovat mielenkiinnon kohteitani. Kieltämättä minua kiehtoo Intian pitkät ja kirjavat henkiset perinteet, mutta suurimmat syyt sinne lähtöön ovat edullinen hintataso ja todella erilainen kulttuuri. Pienet kustannukset mahdollistavat paljon matkapäiviä ja erilaisen kulttuurin kohtaaminen haastaa omia käsityksiä elämästä. Vierestä löytyy myös muita edullisia ja mielenkiintoisia Aasian maita. Intia ääripäiden maana on matkailijalla näistä varmasti henkisesti haastavin.

Päätös matkasta auttoi jäsentämään elämää. On ja oli paljon valmisteltavaa, jotta voi lähteä matkalla ilman paluupäivää. Päämäärättömyys oli erittän raskasta. Kun ei tiedä mihin kanavoida energiaansa ja passivoituu helposti. Toisaalta myös valinnan vapaus on haastavaa. Mitä tehdä, kun voit tehdä lähes mitä tahansa? Ei tarvitse käyttää tekosyinä työtä, rahaa, perhettä tms. Itselleni vapaus valita on aiheuttanut ongelmia löytää suuntaa. Sen takia oli hyvä, että sain tehtyä päätöksen lähteä matkalle. Eihän matka mitään sisäisiä kysymyksiäni varsinaisesti ratkaise, mutta toki ympäristön vaihto voi antaa uusia näkökulmia ja ajatuksia. Luulen, että saan vain lisää kysymyksiä ja vähän vastauksia. Se kuitenkin on varmaa, että uusia kokemuksia tulee paljon. Kohtaan uusia kulttuureja, ihmisiä, haastavia tilanteita ja uudenlaisia ongelmia. Saan varmasti perspektiiviä elämään ja matka muuttaa matkailijaa aina jotenkin.

Olen pyrkinyt jättämään turhat tulevaisuuden huolet taustalle ja nauttimaan tästä hetkestä. Olen siinä kohtalaisesti onnistunut ja keskittyminen on siirtynyt lähitulevaisuuteen. Annan asioiden mennä omalla painollaan ja katson mihin elämä kuljettaa. En tiedä olenko matkalla vain muutaman viikon vai innostunko seikkailemaan maailmalla niin pitkään kuin säästöt riittävät. Tärkeintä on kuitenkin se, että selätin passiivisuuden ja sain itseni aktivoitua kohti uusia haasteita. Joskus on hyvä pysähtyä, mutta liike pitää meidät elossa, vaikka määränpää ei olisi tiedossa.

- Turkka

Sano se jo tänään

En tiedä johtuuko kolmenkympin kriisistä vai mistä, mutta olen parin vuoden aikana miettinyt ajan rajallisuutta. Kuinka emme voi koskaan tietää, milloin kohtaamme oman kuolemamme. Olen pyrkinyt tekemään ratkaisuja sen pohjalta, etten liikaa siirrä asioita tulevaisuuteen, koska suuret suunnitelmat kymmenen vuoden päässä eivät minua varmaankaan hyödytä, jos fyysinen olomuotoni on tuhkaa.

Ystäväni läheinen lapsuuden toveri kuoli vähän aika sitten pitkän sairauden ja taistelun jälkeen. Neljännesvuosisadan rajapyykin ylittäneen nuoren poismeno sai pohtimaan mitä elämä on. Lukuisia miksi kysymyksiä tulvii mieleen, eikä vastauksia ole saatavilla. Miksi toinen kuolee niin nuorena? Millaista on vanhempien tuska? Onko jokin osa häntä vielä olemassa muuallakin kuin läheisten muistoissa? Onko olemassa tarkoitus, vai onko kaikki vain merkityksetöntä kaaosta?

Ystäväni kertoi tuntemuksiaan ja kokemuksiaan viime viikoista. Häntä kuunnellessa samaistuin monen henkilön tunteisiin. En tietenkään tiedä, mitä kukin on tuntenut ja tuntee, mutta koin tilanteita mielessäni heidän kauttaan. Jossain kohtaa ymmärsin, että vaikka käsittelimme niin surullista ja ehdottoman lopullista asiaa, se mikä kosketti oli rakkaus. Kauneus mikä kaikissa niissä kohtaamisissa oli joista kuulin. Ihmisten aito välittäminen toisistaan. Tunsin lämpöä ja lohtua.

Joulu lähestyy ja se onkin parasta aikaa keskittyä hyvään. Nautitaan hetkistä ihmisten kanssa ja annetaan sen rakkauden näkyä, mitä muita kohtaan tunnemme. Ei jätetä mitään hyvää odottamaan parempaa hetkeä, sillä joskus se hetki jää tulematta.

- Turkka

Paljon tietoa, vähän taitoa

Olin toissa viikonloppuna Tampere-talossa järjestetyssä Täysii -seminaarissa, jonka aiheena oli läsnäolo. Lavalla nähtiin 14 puhujaa kertomassa ajatuksiaan. Kukin esiintyi noin 20 minuutin ajan. Sisältö vaihteli NLP-tekniikoista mielen voimalla parantamiseen. Kuulimme monta eri tapaa ja näkökulmaa läsnäoloon. Jokut olivat valinneet asiallisen luentomaisen lähestymistavan, toiset panostivat luomaan yhteyden yleisön kanssa. Moni onnistui jopa naurattamaan kuulijoitaan kadottamatta pointtiaan vitseihin.

Runsaslukuinen yleisö näki monta hyvää esitystä ja jokainen varmasti inspiroitui edes hiukan seminaarin annista. Päivän jälkeen aloin pohtimaan sitä, kuinka paljon tietoa itselläni on esimerkiksi läsnäoloon liittyen. Olen reilun parin vuoden aikana ahminut runsaan määrän self help-kirjallisuutta, lukenut paljon henkisiä viisauksia sisältäviä artikkeleita, osallistunut erilaisille luennoille, käynyt joogaretriiteissä, katsonut aiheisiin liityviä videoita netistä. Tämän lisäksi olen keskustellut paljon ihmisten kanssa kuullen heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään niin itsetuntemukseen kuin elämään yleensä liittyen.

Kävimme ystäväni kanssa seminaarissa tunteiden säätelyyn liittyvän keskustelun. Sen aikana huomasin, kuinka turhauduin siihen, että hän selitti minulle asioita, jotka olen jo moneen kertaan eri lähteistä lukenut. Turhautumiseni johtui siis siitä, että tiedän paljon teoriaa kuinka omaa mieltään ja tunteitaan kannattaisi tarkkailla ilman voimakasta reagointia, mutta en kuitenkaan osaa sitä tietoa viedä käytäntöön. Olen toki kehittynyt huomattavasti, mutta silti on paljon tilanteita, joissa tunne ja mieli saavat käyttäytymään vähemmän rakentavalla tavalla.

Tarvitsenko enää yhtään kirjaa, videota tai luentoa lisää? Onko kaikki tuo vain kivaa harrastelua ja pakenemista siltä, että yrittäisi viedä käytäntöön edes yhden opin ja neuvon, minkä on saanut? Asia ei toki ole näin mustavalkoinen. Vaikka monet tekniikat ja suuntaukset pohjautuvat samoihin perusasioihin, saattaa niistä löytyä aina jotain, mikä on sanottu niin, että ymmärrät paremmin, vaikka itse asian olisi jo moneen kertaa kuullut. Yhtälailla siinä on pointtinsa, että jos sen ajan jonka lukee loputonta artikkelivirtaa Facebookista, käyttäisi opitun käytäntöön viemiseen, olisi se varmasti paljon kehittävämpää ajan käyttöä.

Kenties tiedon etsintä liittyy siihen tapaan, että koetamme etsiä ratkaisua ulkopuoleltamme. Odotamme, että löydämme jotain, mikä maagisesti ratkaisee sisäiset ongelmamme. Taitaa olla kuitenkin niin, että jokaisen on tehtävä työ itse, eikä kukaan ulkopuolinen voi sitä puolestamme tehdä. Inspiroitumista ei pidä kuitenkaan unohtaa ja sitä voimme kerätä ulkopuolelta niin ihmisiltä kuin eri medioista.

- Turkka