Itsekriittisyydestä

Viime viikolla olin soittokeikalla, jolle valmistautuminen vaati antautumista ja aloittelijan asennetta. Päätin vihdoin laajentaa osaamistani jazzmusiikkiin. Olen ala-asteelta saakka soittanut rokkia bändeissä ja vuosien mittaan levyttänyt ja esiintynyt monen eri kokoonpanon kanssa. Jazz on pysynyt kuitenkin etäisenä. Jazzin harmonia on paljon monisävyisempää kuin popin ja rokin. Siihen tutustuminen olikin ihan oma juttunsa ja tie on vasta alussa.

Ensimmäinen etappi tässä projektissa oli sopia keikka ystävieni ravintolaan, koska ilman todella hyvää syytä, en saa itseäni harjoittelemaan tavoitteellisesti. Sen jälkeen aloimme soittokaverina Aleksin kanssa miettiä, mitä settilistamme sisältää. Alku oli minulle varsin epätoivoinen. Minulle outoja kappaleita ja paljon opettelua teorian suhteen, jotta saan mieleni taipumaan jazzin harmonioihin. Improvisointi on minulle ollut tuttua jo yläasteen jamitteluista saakka, mutta nyt piti löytää uusi sointi ja sävy soittooni.

Pari ensimmäistä yhteistä reeniä olivat masentavia ja tuntui, etten saa hommaa haltuun mitenkään. Mietin jo synkympinä hetkinä, pitääkö keikka peruuttaa. Onko minusta tähän? Sisuunnuin kuitenkin harjoittelemaan itsekseni ja kuuntelin paljon jazzia. Hiljalleen homma alkoi sujua ja pystyin jo nautiskelemaan soitosta. Oli hieno pitkästä aikaa harjoitella ja musioida ahkeraan. Keikan lähestyessä löysin oman tyylini ja tuli luottavainen oli, että keikka menisi ihan hyvin.

Ravitsemisliike Aistin miljöö sopi hyvin elävän musiikin esittämiseen. Soitimme melko rennosti ja keikka meni hyvin. Toki oli virheitä, hapuilua, enkä muuttunut kahdessa kuukaudessa Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen veroiseksi taituriksi, mutta oli hauska soittaa ja ruokailijatkin viihtyivät hyvin. Jos olisin suhtautunut omaan suoritukseeni liian kriittisesti, olisi tämä hieno projekti jäänyt tekemättä. Tärkeintä ei ollut keikka. Se oli vain hyvä tekosyy viedä itsensä epämukavuusalueelle oppimaan. Oli hienoa harjoitella, jamitella Aleksin kanssa, sovittaa kappaleita, tehdä pari omaa biisiä, oppia uutta ja huomata oma kehittyminen.

Tästä voit kuunnella säveltämäni Secondary Greenin tallenteen keikaltamme..

Olen vuosia opetellut luopumaan liiasta itsekriittisyydestä. Tuntuu, että se on lopulta vain helppo ja teennäisen hieno tekosyy välttää yrittämästä asioita. On muka jotenkin jaloa arvostella oma toimintansa rankasti etukäteen ja sillä syyllä jättäytyä vain istumaan aloilleen. Tässäkin esimerkissä suurimmat saavutukset ovat yhteinen aika ystävän kanssa, luovuus, musiikillinen iloittelu, oppiminen ja oman musikaalisuuden jakaminen muiden iloksi. Jos olisin vain miettinyt kylmästi, olenko tarpeeksi hyvä esiintymään, verraten itseäni muihin muusikoihin, olisi jäänyt moni hieno hetki kokematta.

Jatkamme uusien kappaleiden harjoittelua Aleksin kanssa ja esiinnymme Aistissa uudestaan perjantaina 27.4. klo 20 alkaen. Ensi lauantaina puhun Om Yoga -koululla siitä, millaista on reppureissata yksin maailmalla. Tapaan huomenna radiotoimittajan ulkoilun merkeissä ja hän haastattelee minua reissaamisesta. Juttu tulee Radio Suomen Tampereen lauantailähetykseen. Tervetuloa kuulolle!

- Turkka

Unelmoidaan ääneen

Viime elokuussa vaeltaessani Uuden-Seelannin viidakossa, mietin tulevaa tv-sävellysprojektiani. Ennen matkaani sain vahvistuksen, että Ylen Sohvaset-sarjaan tehdään vuoden 2018 jouluksi puolituntinen erikoisjakso. Kävellessäni mietin, miten voisin tuoda jotain uutta sarjan musiikkiin.

Ajattelin ottaa lisää muusikoita projektiin. Hahmottelin, että voisin saada budjettia rock-trion palkkaamiseen. Sitten mieleeni tuli jotain suurempaa, Torvikopla Big Band, jonka jäseniin olen tutustunut. Kuulin mielessäni, kuinka sarjan tunnusmusiikki soisi big band -sovituksena. Koska Torvikopla ei ole ammattilaisorkesteri, pohdin, että heidän palkkionsa voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Tuumin, että saan kyllä sovitukseen apua ja äänityskin järjestyy, jos ideastani innostutaan Tohlopissa.

Kuvasin heti puhelimellani videon ja esittelin siinä silmät intoa kiiluen ajatukseni ohjaaja Rami Saarijärvelle. Kuvattuani videon, tunsin pienen nolouden hölmön suuresta ideastani, mutta päätin lähettää sen heti Ramille kunhan pääsen nettiin. Hän ilostui videosta ja tutustui Torvikoplan Outoon Valoon manserock-tribuuttilevyyn, mutta ei palannut asiaan.

Oltuani jo pari viikkoa Suomessa, ohjelman tuottaja soitti minulle ja kysyi, millainen budjetti projektiin tarvittaisiin. Olin hiukan yllättynyt, sillä en ollut edes vielä jutellut ohjaajan kanssa. Puhelun aikana selvisi, että ideastani oltiin innostuttu ja nyt pitäisi selvittää kustannukset. Olin niitä jo karkeasti hahmotellut, mutta tämän jälkeen alkoi varsinainen selvitystyö.

Lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Torvikopla oli halukas musisoimaan ja sovittajaksi sain orkesterin kapellimestarin. Harjoitusajat ja äänityspäivät saatiin soviteltua aikatauluihin ja niin kaikki oli valmista itse säveltämistä varten. Se alkoi toden teolla viime viikolla ja jatkuu vielä toukokuulle saakka, jolloin äänitämme Torvikoplan osuudet Tohlopissa.

 kuva: Jari Latva-Teikari

Olen haaveillut, että voisin joskus saada käyttööni suuremman kokoonpanon muusikoita ja nyt parinkymmenen hengen vahvuinen orkesteri tulee soittamaan minun laatimia sävelmiä. Projekti ei tule olemaan helppo. Tv-säveltäminen on tasapainoilua aikataulujen ja muutosten kanssa. Orkesterin mukana olo vaatii paljon suunnittelua ja kaventaa äkillisten muutosten tekemistä. Olen kuitenkin todella iloinen, että unelmani toteutuu tässä muodossa ja odotan innolla, miltä musiikki tulee kuulostamaan.

Kaukana kotoa syntynyt idea on muuttumassa todeksi. Alkuun se tuntui hiukan liian isolta, mutta muutaman kuukauden päästä näen valmiin Sohvasten jouluisen seikkailun orkesterin säestämänä. Kaiken alku oli se, että uskalsin heittää ideani ilmoille. Sanotaan siis ääneen mitä toivomme, joskus isokin haave voi toteutua.

- Turkka

Leikkiä ikä kaikki

Helmikuussa järjestin torstai-iltaisin Aikuisten leikkikerhon, jossa piirrettiin, maalattiin, väritettiin, leikittiin legopalikoilla, hassuteltiin improvisoiden ja leikkien sekä viimeisellä kerralla myös rustailtiin runoja. Tunnelma oli iloinen ja palautteen mukaan tällainen kerho rentouttaa arjen kiireiden lomassa.

Kerhon nimi nauratti monia ja lisäksi usein kysyttiin, miksi kerhon järjestän. Jouluna lahjaksi saamani Luovuus lähtee käsistä -kirja inspiroi suuresti ja mietin, miten voisin siirtää kirjan ajatuksia käytäntöön. Ajatukseni oli tarjota mahdollisuus tehdä kivoja juttuja ilman päämäärää tai aikataulua. Leikin merkitys aikuisellekin on suuri, mutta helposti uraudumme aikuisen rooliin ja leikki katoaa elämästämme. Asioiden tekeminen vain sen vuoksi, että se on hauskaa unohtuu usein.

Leikkikerhon säännöt ilmaisevat ehkä parhaiten, millaisen tilaisuuden pyrin luomaan: 

Saa luoda


Saa kysyä


Saa kokeilla


Saa mokata


Saa kehua


Saa ihmetellä
Saa olla joutilas
Saa nauraa

Henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla utelias, kokeilla uusia juttuja ja uskaltaa epäonnistua. Olen huomannut, kuinka matka todellakin on se tärkein juttu. Päämäärä on vain hyvä tekosyy alkaa tehdä jotain, mutta parhaat hetket syntyvät itse toteutuksen aikana. Päämäärän saavuttaminen tuntuu usein varsin tyhjältä matkan varrella koettuun.

 

Aikuisten leikkikerhoa järjestän ehkä joskus tulevaisuudessa uudestaan. Syvänmielensukeltaja ei kuitenkaan kokonaan lepää laakereillaan. Oman polun oivallus -työpaja on seuraavan kerran Tampereella 24.3. ja Laihialla 21.4. Om Yoga -koululla puhun reppureissuistani 31.3. teemalla matkalla maailmalla.

Ps. Hyvää naistenpäivää! <3

- Turkka

Mikä on luonnollista?

Tämän kysymyksen alle mahtuu varmasti paljon aiheita. Lähestyn sitä näkökulmasta, mikä usein nousee mieleeni seuratessani keskusteluja ja kirjoituksia. Ahkeraan manataan sitä, kuinka ihmisen toiminta on luonnotonta. Itselleni tuo aiheuttaa aina hiukan hämmennystä. Eli on olemassa luonnonmukainen toiminta ja luonto tekee niin? Ihmisen toimintaa ja keksintöjä ei kuitenkaan lasketa tähän kategoriaan? Yliluonnolliseksikaan ihmisen toimintaa ei kuitenkaan luokitella. Mitä se siis on?

Tuntuu hassulta, kun ihminen erotetaan luonnosta. Laskemmeko itsemme todella irti ekosysteemin ja biologian vaikutuksesta? Emmekö kuitenkin ole yksi laji muiden joukossa, vaikka kuvittelemmekin hallitsevamme elämää ja ympäristöämme. Saatamme tuhota käytöksellämme maapallon elinkelvottomaksi itsellenne ja suurimmalle osalle eläinlajeista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elämä maapallolla jatkuisi tavalla tai toisella. Voiko olla niin, että ihminen käyttäytyy juuri luonnonmukaisesti kehittäessään erilaisia apuvälineitä, tuhoten samalla ahneuksissaan elinympäristöään?

Maapallo on kantanut suuren määrän jo sukupuuttoon kuolleita lajeja, joten tuskin ihmisen tuhoutuminen mikään suuri katastrofi luonnon kannalta olisi. Ehkä emme ole edes syy miksi universumi on syntynyt, vaikka usein haluamme ajatella, että olemme kauneinta ja tärkeintä, mitä maailmankaikkeus on synnyttänyt. Mahdollisesti kuljemme juuri luonnollista evoluution viitoittamaa tietä, johon kuuluu ihmislajinkin kohdalla nousu ja tuho.

Mielestäni ihmisen toimintaa ei voida erottaa luonnosta ja siten kaikki tekemämme on luonnollista, vaikka monesta näkökulmasta katsoen, järkeä saa usein etsiä, kun tuhlaamme elämää varsin typeriin asioihin, vaikka kaiken yltäkylläisyyden keskellä voisimme edistää inhimillisiä ja pehmeitä arvoja. Elää toteuttean hienoja asioita, hyödyntäen kaikki tietomme ja taitomme...toisaalta, kovin sopuisia emme kuitenkaan ole. Sekin taitaa olla varsin luonnollista.

Näkemykseni mukaan kaikki maapallolla tapahtuva on laajasti katsottuna luonnonmukaista, myös ihmisen toiminta kaikessa hulluudessaan. Keskustelua voi hyvin viritellä siihen suuntaan, mitä me oikeasti elämältämme haluamme. Voimme tehdä lähes mitä vain, mutta mihin aikamme käytämme? Edistätkö omia arvojasi ja elätkö sydäntäsi kuunnellen? Kyseenalaistatko valintojasi? Ehkäpä elämällä ei ole suurtakaan merkitystä, mutta ainakin meillä on mahdollisuus yritttää tehdä siitä antoisaa.

- Turkka