Asetin kesällä tavoitteeksi, että luon muutaman tunnin kurssin, jolla käsittelen omien motivaatioiden tunnistamista ja avitan osallistujien prosessia uuden suunnan etsinnässä. Lopulta en kuitenkaan rohjennut vielä syventyä rakentamaan konseptia ja tuotteistamaan sitä. Oli helpompi jatkaa niin, että tilaisuuteen ei liity raha ja näin ollen voin pitää täyden vapauden sen suhteen, mitä haluan tehdä, kun ei tarvitse miettiä tulosvastuuta kuulijoiden suuntaan.
Lopulta visio tarkentui ja syntyi idea "leirinuotioista". Halusin luoda keskustelua osallistujien kesken ja näin voimistaa tilaisuuksien eheyttävää vaikutusta, osallistujien kuulessa vertaiskokemuksia myös muilta kuin minulta. Koska aloitin puhetilaisuudet ilman mitään kokemusta, niin tällainen ajatus tuntui vielä epävarmemmalta. Olin kyllä puheiden myötä huomannut, että osaan kertoa ajatuksiani elämästä lämminhenkisesti, tarjoten kuulijoille ajateltavaa ja inspiraatiota. Epäilin kuitenkin sitä, syntyykö keskustelua vai laskeutuuko vaivaannuttava hiljaisuus sen jälkeen, kun olen päivän aiheen alustanut.
Päätin toteuttaa suunnitelmani, sillä vain käytäntö kertoo toimiiko se. Voin pohdiskella loputtomiin erilaisia skenaarioita, mutta se on vain turhaa fantasiointia. Om Yoga -koululle kuuluu iso kiitos, sillä tilan lisäksi he auttoivat myös suunnittelussa ja oli hienoa huomata, kuinka idea innosti myös heitä. Päätin aiheet ja sitten alkoi jännitys. Neljänä lauantaina astuisin taas uuden haasteen eteen. Olenko todella valmis? Tuleeko ihmisiä? Syntyykö keskustelua? Jos ei synny, miten osaan toimia siinä tilanteessa? Käsittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja ja mitä ratkaisuja voin tehdä, jos asiat eivät suju toivomallani tavalla. Kaikkea ei voi kuitenkaan etukäteen ennustaa.
Valmistautuminen sinänsä ei ole vaikeaa, koska improvisoin puheeni. Lueskelen etukäteen aiheeseen liittyviä tekstejä yms. ja herättelen ajatuksia, mitä voisin sanoa. Usein puhun kuitenkin paljon muuta, kuin mitä olin etukäteen miettinyt. Samana päivänä lievennän jännitystäni kävelyllä Pyynikinharjun rantapoluilla. Katselen puita ja mietin, kuinka ne ovat seisseet siinä kenties satoja vuosia ja seisovat edelleenkin, tapahtui leirinuotiolla mitä tahansa. Haen perspektiiviä, kun oma juttu tuntuu maailman keskipisteeltä ja muistutan, että ei sillä ole oikeasti mitään väliä. Ehkä oma ego kenties kokee kolauksen ja joku osallistuja ei pidä tilaisuudesta, mutta nuo ovat varsin merkityksettömiä juttuja.
Joskus valmistautumista häiritsi esimerkiksi ystävyyssuhteen selvittely ja siihen liittynyt kova kritiikki minua kohtaan. Pelkäsin sulkeudunko sen johdosta ja olen lukossa leirinuotiolla. Se olisi suuri ongelma, sillä koko jutun perusta on se, että uskallan olla avoin. Näin pystyn jakamaan tarinoitani ja kohtaamaan ihmiset hetkessä. Tilaisuuksissa pystyin kuitenkin rentoutumaan hyvin ja kokemusten jakaminen toimi vapauttavasti, kuten leirinuotioiden teemaan kuuluikin.
Leirinuotiot onnistuivat lopulta hienosti. Osallistujia oli kolmen ja 15 hengen väliltä. Tunnelma oli aina avoin ja rento. Erityisen koskettavaa oli, kun ihmiset heittäittyivät ja jakoivat rankkojakin asioita rakkaudella ja myötätuntoisesti. Joskus keskustelu sujui niin, ettei minun tarvinnut olla äänessä ollenkaan. Tunne siitä, kun idea onnistuu käytännössä oli hieno. En oikein osaa selittää, mikä lopulta oli avain siihen, että leirinuotiot onnistuivat. Oma osuuteni oli rajallinen ja jokainen osallistuja toi oman panoksensa, oli sitten vain kuuntelija tai aktiivinen keskustelija. Kenties taika oli se, että ihminen kaipaa yksinkertaisia kohtaamisia ja vertaiskokemuksia. Mukava oli huomata sekin, että jotkut olivat olleet kuuntelemassa puheitani ja tulleet mukaan. Pari innokasta jopa osallistui useammalle leirinuotiolle.
Parhaiten tilaisuuksia osaavat kuvata osallistujat. Ilokseni moni jakoi tuntemuksiaan. On tärkeää saada tietoa, miten toiset kokevat yhteisen hetken, jotta tietää niin hyvät jutut kuin mahdolliset vinkit kehitykseen. Jatkoakin kyseltiin ja eiköhän sitä jollain tapaa tule. Tässä yksi tulkinta, jonka kirjallisena sain.
"Tilaisuudessa käsitellyt aiheet - häpeä, rohkeus, myötätunto ja itselle rehellisenä oleminen - olivat sellaisia, joita olin pohtinut paljon viimeisten kuukausien aikana. Ilmapiiri tilaisuudessa oli lämmin ja avoin, omien kokemusten kertominen tuntui helpolta ja luonnolliselta. Kuvailin ystävälle jälkikäteen, että vaikea sanallistaa, mutta tosi ihana tunnelma ja energia." - Helena
- Turkka
Lopulta visio tarkentui ja syntyi idea "leirinuotioista". Halusin luoda keskustelua osallistujien kesken ja näin voimistaa tilaisuuksien eheyttävää vaikutusta, osallistujien kuulessa vertaiskokemuksia myös muilta kuin minulta. Koska aloitin puhetilaisuudet ilman mitään kokemusta, niin tällainen ajatus tuntui vielä epävarmemmalta. Olin kyllä puheiden myötä huomannut, että osaan kertoa ajatuksiani elämästä lämminhenkisesti, tarjoten kuulijoille ajateltavaa ja inspiraatiota. Epäilin kuitenkin sitä, syntyykö keskustelua vai laskeutuuko vaivaannuttava hiljaisuus sen jälkeen, kun olen päivän aiheen alustanut.
Päätin toteuttaa suunnitelmani, sillä vain käytäntö kertoo toimiiko se. Voin pohdiskella loputtomiin erilaisia skenaarioita, mutta se on vain turhaa fantasiointia. Om Yoga -koululle kuuluu iso kiitos, sillä tilan lisäksi he auttoivat myös suunnittelussa ja oli hienoa huomata, kuinka idea innosti myös heitä. Päätin aiheet ja sitten alkoi jännitys. Neljänä lauantaina astuisin taas uuden haasteen eteen. Olenko todella valmis? Tuleeko ihmisiä? Syntyykö keskustelua? Jos ei synny, miten osaan toimia siinä tilanteessa? Käsittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja ja mitä ratkaisuja voin tehdä, jos asiat eivät suju toivomallani tavalla. Kaikkea ei voi kuitenkaan etukäteen ennustaa.
Valmistautuminen sinänsä ei ole vaikeaa, koska improvisoin puheeni. Lueskelen etukäteen aiheeseen liittyviä tekstejä yms. ja herättelen ajatuksia, mitä voisin sanoa. Usein puhun kuitenkin paljon muuta, kuin mitä olin etukäteen miettinyt. Samana päivänä lievennän jännitystäni kävelyllä Pyynikinharjun rantapoluilla. Katselen puita ja mietin, kuinka ne ovat seisseet siinä kenties satoja vuosia ja seisovat edelleenkin, tapahtui leirinuotiolla mitä tahansa. Haen perspektiiviä, kun oma juttu tuntuu maailman keskipisteeltä ja muistutan, että ei sillä ole oikeasti mitään väliä. Ehkä oma ego kenties kokee kolauksen ja joku osallistuja ei pidä tilaisuudesta, mutta nuo ovat varsin merkityksettömiä juttuja.
Joskus valmistautumista häiritsi esimerkiksi ystävyyssuhteen selvittely ja siihen liittynyt kova kritiikki minua kohtaan. Pelkäsin sulkeudunko sen johdosta ja olen lukossa leirinuotiolla. Se olisi suuri ongelma, sillä koko jutun perusta on se, että uskallan olla avoin. Näin pystyn jakamaan tarinoitani ja kohtaamaan ihmiset hetkessä. Tilaisuuksissa pystyin kuitenkin rentoutumaan hyvin ja kokemusten jakaminen toimi vapauttavasti, kuten leirinuotioiden teemaan kuuluikin.
Leirinuotiot onnistuivat lopulta hienosti. Osallistujia oli kolmen ja 15 hengen väliltä. Tunnelma oli aina avoin ja rento. Erityisen koskettavaa oli, kun ihmiset heittäittyivät ja jakoivat rankkojakin asioita rakkaudella ja myötätuntoisesti. Joskus keskustelu sujui niin, ettei minun tarvinnut olla äänessä ollenkaan. Tunne siitä, kun idea onnistuu käytännössä oli hieno. En oikein osaa selittää, mikä lopulta oli avain siihen, että leirinuotiot onnistuivat. Oma osuuteni oli rajallinen ja jokainen osallistuja toi oman panoksensa, oli sitten vain kuuntelija tai aktiivinen keskustelija. Kenties taika oli se, että ihminen kaipaa yksinkertaisia kohtaamisia ja vertaiskokemuksia. Mukava oli huomata sekin, että jotkut olivat olleet kuuntelemassa puheitani ja tulleet mukaan. Pari innokasta jopa osallistui useammalle leirinuotiolle.
Parhaiten tilaisuuksia osaavat kuvata osallistujat. Ilokseni moni jakoi tuntemuksiaan. On tärkeää saada tietoa, miten toiset kokevat yhteisen hetken, jotta tietää niin hyvät jutut kuin mahdolliset vinkit kehitykseen. Jatkoakin kyseltiin ja eiköhän sitä jollain tapaa tule. Tässä yksi tulkinta, jonka kirjallisena sain.
"Tilaisuudessa käsitellyt aiheet - häpeä, rohkeus, myötätunto ja itselle rehellisenä oleminen - olivat sellaisia, joita olin pohtinut paljon viimeisten kuukausien aikana. Ilmapiiri tilaisuudessa oli lämmin ja avoin, omien kokemusten kertominen tuntui helpolta ja luonnolliselta. Kuvailin ystävälle jälkikäteen, että vaikea sanallistaa, mutta tosi ihana tunnelma ja energia." - Helena
- Turkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti