Edellisen kirjoituksen alussa mainitsin, että mieltäni kaihersi tummemmat aatokset. Nelisen vuotta on mennyt melkoisen sisäisen turbulenssin kanssa. Moni ajattelumalli on muuttunut kokemusten myötä, mutta perustavaa laatua olevat kysymykset mm. elämän tarkoituksesta ja merkityksestä ovat kovinkin avoimia. Välillä ne nousevat voimakkaammin pintaan. Kun yhdistelmään lisätään vielä tunne ulkopuolisuudesta, viallisuudesta ja kelpaamattomuudesta, syntyy melko voimakas keitto.
Silloin kun nuo elämää suuremmat kysymykset ja itsensä haukkuminen saavat vallan, olisi minun luonnollinen toimintamallini vetäytyä ja riutua noissa ajatuksissa. Tämä ei tietenkään edistä mitään vaan on masokistinen noidankehä, mikä tuottaa jonkinlaista nautintoa. Sen verran itsetuntemus on parantunut, että olen ymmärtänyt, että tuohon kierteeseen ei kannata antautua, vaikka se sillä hetkellä tuntuu varsin vetoavalta. Paras apu on kontaktoitua ulkoisen maailman kanssa jollain tapaa, jottei sisäinen maailma ota täysin valtaa ja vääristä tulkintaani elämästä entisestään.
Viime lauantaina iski myös kova matkakuume päälle, joten päätin katsoa halvat lennot johonkin. Parempi reissata ja kokea uusia juttuja, kuin eristäytyä kotiin potemaan kiukkua itseään ja elämää kohtaan. Kysyin lomalla olevaa kaveriani mukaan, mutta hänelle aikataulu ei sopinut. Parempi näin, sillä yksin matka toimi varmasti vielä parempana "lääkkeenä".
Löysin edulliset lennot Prahaan ja varasin hostellista majoituksen, Praha oli uusi matkakohde minulle, mutta paljon hehkutusta olin siitä kuullut. Neljä yötä vietin kauniin kaupungin syleilyssä ja reissu todellakin auttoi taas katsomaan asioita uudelta kantilta. Kiertelin katuja ja kukkuloita ilman päämäärää, kävin parissa klassisen musiikin konsertissa, vierailin Kafka ja juutalaismuseossa, ihastelin luostarin hiljaisuutta, luin kirjaa puistossa, opastelulla kaupunkikierroksella kuulin mukavia tarinoita, risteilin jokilaivalla ja viimeisenä iltana osallistuin pub crawl -kierrokselle kaupungin klubeja kiertäen. Opin paljon uutta historista, tein jotain uutta, sain inspiraatiota ja uusia näkökulmia. Nautin olla ihmisten parissa ja nähdä heidän ilonsa, mutta minun ei silti tarvinnut olla sosiaalinen, vaan sain pohdiskella kokemuksia rauhassa itseni kanssa. Vasta tuona viimeisenä iltana heittäydyin keskusteluun klubikierrokselle osallistujien kanssa.
Voimakkain kokemus oli nähdä Pinkas synagogassa esillä olevia piirrustuksia, joita lapset ovat tehneet keskitysleirin "taidepajassa". Taiteilja Friedl Dicker-Brandeisin ohjauksessa lapset olivat käsitelleet kokemaansa ja piirtäneet mm. kodista, matkasta leirille ja paluusta kotiin. Silmäkulma kosteana katselin noita piirroksia ja oli inspiroivaa nähdä, kuinka vahva meidän mielikuvituksemme voi olla kauhunkin keskellä. Koin piirrosten kuvastavan toivoa ja samalla ymmärsin (taas kerran), kuinka tarkeää ihmisen on saada purkaa kokemuksiaan luovasti. Toivottavasti pystyn jotain tästä siirtämään siihen, kun itse ohjaan ihmisiä avautumaan ja luomaan.
Matka ei (yllätys yllätys) tuonut vastauksia kysymyksiini ja koin viimeisen illan aikana muutaman puristuksen rinnassa, kun viallisuuden tunne myrkytti mieltä ja kehoa. Sain kuitenkin paljon uutta ajateltavaa, inspiraatiota, iloa ja paluumatkalla tunsin taas rauhan, kun kaikki on hyvin ilman erityistä syytä. Tärkeintä oli se, että pysyin auki ympäröivälle maailmalle enkä sulkeunut itseeni. Tietenkään matka ei ole edellytys tällaiselle, vaan saman voi tehdä ihan Tampereellakin, mutta kun siitä kerran pitää ja se on mahdollista niin miksei. :D Heti kotiin palattuani suuntaisin Pyynikin kesäteatteriin progeiltaan, missä Saimaa-yhtye heittä mahtavan keikan.
- Turkka
Silloin kun nuo elämää suuremmat kysymykset ja itsensä haukkuminen saavat vallan, olisi minun luonnollinen toimintamallini vetäytyä ja riutua noissa ajatuksissa. Tämä ei tietenkään edistä mitään vaan on masokistinen noidankehä, mikä tuottaa jonkinlaista nautintoa. Sen verran itsetuntemus on parantunut, että olen ymmärtänyt, että tuohon kierteeseen ei kannata antautua, vaikka se sillä hetkellä tuntuu varsin vetoavalta. Paras apu on kontaktoitua ulkoisen maailman kanssa jollain tapaa, jottei sisäinen maailma ota täysin valtaa ja vääristä tulkintaani elämästä entisestään.
Viime lauantaina iski myös kova matkakuume päälle, joten päätin katsoa halvat lennot johonkin. Parempi reissata ja kokea uusia juttuja, kuin eristäytyä kotiin potemaan kiukkua itseään ja elämää kohtaan. Kysyin lomalla olevaa kaveriani mukaan, mutta hänelle aikataulu ei sopinut. Parempi näin, sillä yksin matka toimi varmasti vielä parempana "lääkkeenä".
Löysin edulliset lennot Prahaan ja varasin hostellista majoituksen, Praha oli uusi matkakohde minulle, mutta paljon hehkutusta olin siitä kuullut. Neljä yötä vietin kauniin kaupungin syleilyssä ja reissu todellakin auttoi taas katsomaan asioita uudelta kantilta. Kiertelin katuja ja kukkuloita ilman päämäärää, kävin parissa klassisen musiikin konsertissa, vierailin Kafka ja juutalaismuseossa, ihastelin luostarin hiljaisuutta, luin kirjaa puistossa, opastelulla kaupunkikierroksella kuulin mukavia tarinoita, risteilin jokilaivalla ja viimeisenä iltana osallistuin pub crawl -kierrokselle kaupungin klubeja kiertäen. Opin paljon uutta historista, tein jotain uutta, sain inspiraatiota ja uusia näkökulmia. Nautin olla ihmisten parissa ja nähdä heidän ilonsa, mutta minun ei silti tarvinnut olla sosiaalinen, vaan sain pohdiskella kokemuksia rauhassa itseni kanssa. Vasta tuona viimeisenä iltana heittäydyin keskusteluun klubikierrokselle osallistujien kanssa.
Voimakkain kokemus oli nähdä Pinkas synagogassa esillä olevia piirrustuksia, joita lapset ovat tehneet keskitysleirin "taidepajassa". Taiteilja Friedl Dicker-Brandeisin ohjauksessa lapset olivat käsitelleet kokemaansa ja piirtäneet mm. kodista, matkasta leirille ja paluusta kotiin. Silmäkulma kosteana katselin noita piirroksia ja oli inspiroivaa nähdä, kuinka vahva meidän mielikuvituksemme voi olla kauhunkin keskellä. Koin piirrosten kuvastavan toivoa ja samalla ymmärsin (taas kerran), kuinka tarkeää ihmisen on saada purkaa kokemuksiaan luovasti. Toivottavasti pystyn jotain tästä siirtämään siihen, kun itse ohjaan ihmisiä avautumaan ja luomaan.
Matka ei (yllätys yllätys) tuonut vastauksia kysymyksiini ja koin viimeisen illan aikana muutaman puristuksen rinnassa, kun viallisuuden tunne myrkytti mieltä ja kehoa. Sain kuitenkin paljon uutta ajateltavaa, inspiraatiota, iloa ja paluumatkalla tunsin taas rauhan, kun kaikki on hyvin ilman erityistä syytä. Tärkeintä oli se, että pysyin auki ympäröivälle maailmalle enkä sulkeunut itseeni. Tietenkään matka ei ole edellytys tällaiselle, vaan saman voi tehdä ihan Tampereellakin, mutta kun siitä kerran pitää ja se on mahdollista niin miksei. :D Heti kotiin palattuani suuntaisin Pyynikin kesäteatteriin progeiltaan, missä Saimaa-yhtye heittä mahtavan keikan.
- Turkka
